2015 – Sivu 2 – Tuulestatemmattua

Ulkoilua ja saunavuoro

Aamuhämärän vaihtuessa sinisen hetken kautta pilviseksi aamupäiväksi touhusin pihalla: lumitöissä, saunan vesien kannossa, esilämmityksessä (kuvaillessa lämpenevää saunaa) kului hyvinkin pari tuntia noissa touhuissa. Pakkasta kolme astetta, lunta alkaa olla yli 30 senttiä. Harmaan sävyjä on enemmän kuin 50.

Nuo edeltävät ovat ”kuvituskuvia”… niiden ottamisen jälkeen en suinkaan mennyt saunaan, vaan lähdin ladulle. Yhdyslatu mökiltä valaistulle ladulle ja sieltä pois oli hieman haastava, meni lähinnä kävelemiseksi sukset jalassa, mutta eipä tuo haitannut.

Tuli liikuttua, tuli nautittua ympäröivästä luonnosta, ihanasta ilmasta ja liikkumisen iloa oli havaittavissa. Ja sitten vasta saunaan.

Mökin keittiön kaapeissa on kaikenmoisia ”muinaismuistoja”, mm. Porvoosta vuosia sitten ostetun etanapurkin löysin tänään. Parasta ennen päivä alkoi olla lähellä, joten päätinpä, että tänään on hyvä päivä nauttia etanoita eturuuaksi (pääruoka kun oli vähemmän gourmet = sellainen edellisten päivien jämistä tehty ”mix” – kuten Pehtoori ystävällisesti ruoan nimesi).

Etanoiden kanssa pitää olla patonkia tai jotain muuta vaaleaa leipää, jota ”topata” etanapannun pohjalla olevaan voi-valkosipuli-tms. -liemeen, mutta eipä meillä ollut sellaista, enkä viitsinyt lähteä ajelemaan kylille. Onneksi kuivahiivapussi löytyi kaapista: siis sämpylöiden leivontaan pitkästä aikaa!

Ja tässä etanapannut.

Etummaisessa on klassikkoversio: etanoita, valkosipulia ja persiljaa, ja voinokare pinnalle. Punaisessa on uusi viritys: olennaista on, että juustogratiinin alla on sitruunavoita. Sepä olikin hyvä, -teki raikkaan maun.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lappi Liikkuminen

Epätodellinen tuntuu hyvälle

Nyt on ollut hyvin epätodellinen olo koko päivän. En tahdo uskoa, että minulla on näin iso onni, että saan tuosta vaan viettää arkikeskiviikon mökillä, hiljalleen aamuun heräillen, aamupäivän vähän kuva- ja kirjoitushommia tehden, sitten ukkelin kanssa ulkoillen, kunnon kävelylenkki pitkin ”Saariselkä Cityä”, mökkinaapuriakin treffattiin kauppareissulla, seuraavaksi rantasaunoen, ja sitten kylille mentiin keilaamaan ja käytiinpä ulkona (Lumi-ravintola) kevyesti syömässäkin. Juhlaahan tämä taas on! Ja voitte olla varmoja, että nautin joka hetkestä.

Pimeän tulo jo varhain iltapäivällä ja pitkään nukkuminen sotkevat käsityksen ajasta. Se ei haittaa.

Tänään täällä on ollut eilistä ja toissapäiväistä tavallisempi kaamossää: tupruttanut lunta, harmaatakin ollut. Mutta silti sellainen ”Winter Wonderland” -fiilis täällä on.

Glögitkin tänään nautimme. Snälleröds-pullollisen ostin perjantaina Haaparannan Systembolagetista (Sadun suosituksesta), ja kyllä glögit äsken maistuivat. Tosin edelleen toinen glögimaaottelun (Blossa vs. Loimu) glögeistä on enemmän minun mieleeni. Maaotteluun on osallistuttu vallan laimeahkosti, – mitäpä jos viimeistään viikonloppuna vastauksesi klikkaisit? Ensi viikolla on tulossa jouluviinisuosituksia, ja siihen mennessä olisin iloinen jos lukijaäänestyksen tulokseenkin voisin vedota. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lappi Niitä näitä

Revontulia ja muita kaamoksen valoja

Näitä nettisaitteja eilen illalla kovasti tarkkailin samalla kun lasten kanssa chattailin.

Yhdeksän jälkeen sitten revontulet realisoituivat myös livenä meidän mökkipihalla. Siellä minä heiluin kameran ja jalustan kanssa pitkän tovin, ja ennen kymmentä lähdettiin vielä käymään autolla Kaunispäällä.

Klikkaa isommaksi.

Tästä seuraavasta kuvasta Juniori, joka on erikoistunut yö-, revontuli-, timelapse-, tähtitaivas-, linnunratakuvaukseen, sanoi, että tuossa minunkin kuvassani näkyy linnunrata: tuossa revontulten oikealla puolella, tiheä tähtiketju. Enpä ennen ole Milky Waytä onnistunut valottamaan, – nytkin vahingossa.

Kaunispäällä oli jo aika kylmä, ja sitten … Kaunispään huipun Huippu-ravintolassa oli muutama sata ranskalaista, joita viisi bussia tulivat juuri silloin kymmeneltä hakemaan: ei siinä mitään: turismi ja bussiliikenne ovat ok, mutta pikkusen häiritsivät minun revontulikuvaamistani nuo tulevat ja menevät dösät. Toisaalta, – jo ne reposet olivat heikkenemässäkin.

Iltaulkoilun jälkeen yöuni parempaa kuin aikoihin: yhdeksän tuntia syvää, levollista unta. Mökkielämä rulettaa.

Koskapa pakkasmittari aamulla näytti aika hurjia lukemia,

päätin, että tänään olisi toimitustyöpäivä: levitin Laanilan historia -paperit pirtin pöydälle ja pääsin jo hyvään vauhtiin, kun Pehtoori palatessaan kyliltä auton tankkausreissulta ilmoitti: ”Jos haluat kuvata komeita pilviä, niin kannattaa lähteä ulos nyt.”

– Minähän uskoin, vedin villasilkkialusvaatteita, jumpperia, toppaa ja untuvaa ylle, kannoin kameralaukun ja jalustan autoon ja huristelin taas pohjoiseen. Eihän siellä niin kylmä ollutkaan. Mutta taivas oli täynnä purppuraa, botticellin pastilleja, tulen lieskoja, sinisen harmaita sävyjä. Ihan huikeaa. Pari tuntia ja pari sataa otosta melko sujuvasti, melko nopeasti.

Oikeastaan olisi tehnyt mieli mäkeenkin – menin sitten kuitenkin iltapäivän sinisenä hetkenä hiihtämään…
Pakkanen kun laski iltapäivällä kymmeneen asteeseen, eikä se näillä leveysasteilla ole pakkanen eikä mikään.

Auringonlaskun ratsastajat

Talo nousevan auringon…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tomafoin monet jo tuntevatkin: se on meidän mökkitonttu, joka on nyt vanhemmiten käynyt aika mukavuudenhaluiseksi: pysyttelee sisällä, lämpimässä. Vaikka hänellä on kyllä menneisyydessä kuuluisat vaiheensa: Tomafoi kun on ollut Saariselän Sanomissakin, – melkein kansikuvatonttuna. 😉

Tässä on kuva sen nuoruusvuosilta, jolloin se lähti vielä rohkeasti tunthuriin.

Lappi Niitä näitä

Kaamos on kaunis!

Kaamos. Sehän se täällä Koilliskairassa, Saariselällä, nyt on. Ja ennakkokäsitys siitä ihmisillä on, että on tavattoman pimeää ja ankeaa, harmaata ja synkkää. Olen ennenkin urputtanut tätä käsitystä vastaan, sillä täällä on valoa – ja iloa! – enemmän kuin etelämpänä.

Herätessäni puoli kuudelta, kuten marras-joulukuussa tapana on ( 🙂 ), oli uni karannut ihan kokonaan. Päätin, että tänään en laita kelloa käteen, en katso sitä ja että en todellakaan välitä siitä. No aika hyvin tuo päätös on pitänyt, mutta se on kyllä sitten tarkoittanut sitä, että totisesti en tiedä, mikä kellonaika on. Eikä päivänvalostakaan sitä voi oikein päätellä. Mutta ei täällä mikään pimeä, eikä ainakaan synkeää, ole! Tai siis tietysti nyt jo on pimeä, mutta päivällä on valoisaa, ja taivaalla on hienoja valoja, värejä.

Nämäkin kuvat paranevat olennaisesti kun klikkaat isommiksi.

Kävimme Kaunispään huipulla: yläkuva on luoteeseen, Magneettimäki on horisontin takana. Ja alakuva on kohti etelää.

Niin, – aurinko ei tosiaankaan nouse, mutta kyllä se valaisee! Maiseman väri riippuu siitä, mihin suuntaan katsoo. Tämä kaamoksen aika on täällä Napapiirin pohjoispuolella todella kaunista aikaa. Tänään kun oli vielä juuri sopiva muutaman asteen pakkanen, oli ulkoilu mitä miellyttävintä. Minkä olivat hoksanneet myös tänne tulleet turistit: harvoin näkee Saariselän keskustaa niin täynnä busseja ja ulkomaalaisia kuin tänään.

Kauppareissua ennen olin lumilinkoillut mökkipihan ja kulun vedenottopaikalle. Vielä lopuksi siistinyt kolalla, lapiolla ja harjalla. Kyllä siihen aamupäivä kului. Pehtoori kävi jo hiihtämässäkin. Minäkin sitten huomenna.

Vähän kuvamuokkailin tuota joulukalenterin kuvassa olevaa mökkiä, ja näytin Pehtoorille. Kyseli, että ”mistä muka tuommoinen valo tuohon mökkiin tulee?” – Muka? Tietysti joulunaikana mökeissä on lumousvaloa. Ei kuulu kysellä, mistä se tulee. Se on. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Erilainen itsenäisyyspäivä

Summuntain koulupäivän jälkeen ajelin Torniosta Rovaniemelle, jonne Pehtoori oli tullut bussin kyydillä. Siitä sitten jatkoimme ihan kimppakyydillä kohti Hangasojaa. Jo Rovaniemellä lunta, ja pimeää. Joulupukin postikonttorissa piipahdimme, – paljon oli ulkomaisia turisteja Napapiirillä. Ja kyllä siellä kelpasikin olla: kaunista oli, paljon putiikkeja, liikkeitä, hienosti rakennettu uusi pulkkamäki, poroja, monta kahvilaa, ravintoloita, Santa Parkki ja sekä siellä että Pajakylässä joulupukki. Kaiken kruunasi pikkupakkanen. Oikein turistirysä. 😉 Mutta ihan hieno sellainen. Meillä ei kuitenkaan tarvetta jäädä sinne …

Itsenäisyyspäivän illassa ajeltiin Hangasojalle, jossa aurinko laski eilen klo 12.20 ja nousee seuraavan kerran tammikuun seitsemäs klo 12.20.

On kaamos. Ja on kaunista. On parikymmentä senttiä lunta. On pimeää. On tähtitaivas.

Ja ehdimmepä mekin katsomaan linnan juhlia. Tai minä taidan juhlistaa itsenäisyyspäivän iltaa katsellen enemmän takkatulta kuin telkkaria.

Ja suoraan tästä päästään ensi viikon viikkohaasteen äärelle: tulevalla viikolla kuvaillaan tulta, lämpöä ja/tai kuumuutta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä VAT

Koulukortteeri Haaparannalla

Täällä River-motell, Haparanda.

Oikeastaan haluaisin olla Suomen puolella. Mutta ku. Mutta ku täältä Ruottin puolelta on kuitenkin yhteen tiettyyn ravitsemusliikkeeseen melkein kaksi kilometriä matkaa ja koko illan on satanut ihan hitosti vettä. Minähän ensin, aamulla siis, päätin, etten mihinkään pikkujouluihin jaksa lähteä, päivällä kun taas hoksasin kuinka mukava poppoomme on, halusin sittenkin mukaan. Vielä koululta seitsemän kieppeissä lähtiessä olin ihan varma, että vien vain auton ja kameralaukun pois, ja sitten hipsin takaisin rajan yli Tornioon, mutta kun oikeasti vettä tulee ihan hirmu paljon, eikä minulla ole edes sontikkaa mukana, … joten jäinpä tänne kopperooni muokkailemaan kuvia, bloggaamaan 🙂 .

Aamulla ei satanut: oli mitä kaunein pakkasaamu. Tornionjoen rannalla heräsin, hyvin nukkuneena, ja tarpeeksi varhain, että ehdin pienelle aamulenkille, kamera ja jalusta seuranani.

Mikä siinä on, että nämä svenssonit osaavat nämä jouluvalot paremmin kuin joen toisella puolella suomalaiset? Kuvissa ehkä rakennukset ja kuunsirppi puoltavat valaistusta, mutta myös yksityiskodeissa jouluvalaistus on kaunista, välillä jopa suureellista, välillä hillittyä ja siten oikein fiksua.

Kuvathan kannattaa klikata isommiksi. Olkootkin vain opiskelijan kuvia, — silti, sen vuoksi…

Aamulenkin jälkeen sitten koululle. Tänään ykkösasiana panoraamat. Ja niitä sitten kuvailtiin ulkona ja sisällä, iltäpäivä ja illansuu niitä työstettiin. Olenhan toki ottanut panoraamoja, mutta onnistuivatko ne neljä, jotka tänään piti saada aikaiseksi? – Ei, eivät onnistuneet. Yksi neljästä on siedettävä, mutta ei voi mitään. Mutta mikä parasta: paljon on tänäänkin tullut opituksi kuvaamisesta, ja itsestäkin. Kyllä tämä kaikki on hyväksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jouluvalaistusta ruotsalaisittain

Niitä näitä

Kolmas lähiopetusjakso

Nyt kun kolmas lähiopetusjakso VAT-koulutuksessa täällä Torniossa on menossa, voin todeta, etten koskaan ole ottanut niin huonoja kuvia kuin nykyisin. Eikä tämä tunne suinkaan johdu vain ja ainoastaan siitä, että tänään on saatu etätehtävistä palautetta, vaan myös siitä, että olen oppinut edes vähän näkemään, mikä kuvissani on pielessä, mitä niistä puuttuu, mitä niissä on liikaa… Olen jo vähän oppinut siitä, mikä tekee kuvasta hyvän.

Tänne oppimiseen, porukkaan, koulutukseen uppoaa merkillisesti heti kun tulee, mihin ehkä osansa on silläkin, että näille lähiopetusjaksoille lähtee pois kotoa. Asuu motellissa, syö ICAsta ostettua ”retki”einestä yksikseen yhdeksän aikaan illalla motellin pienessä huoneessa. Mutta sehän on niin, että nautin kovasti tästä yksinolostakin.

Huomiseksi suunnittelevat (nuoremmat) pikkujouluja, suoraan koulusta (joka päättyy iltaseitsemältä) illanviettoon. Saapa nähdä, lähteekö porukan vanhin (it´s me!!) mukaan… No kun ei ole ollut opiskelijapikkujouluja niin …. no katsotaan nyt.

No mutta palatakseni vielä tämän päivän koulutukseen: ei tullut ihan niin paljon turpaan kuin viime kerralla kirkkokuvista. Mielenkiintoista oli se, että kun meidän piti tehdä kaksi kuvasarjaa – toinen oli ”urbaani maisema” ja ”toinen vapaavalintainen miljöö” – ajattelin itse onnistuneeni PALJON enemmän miljöökuvissa, mutta sikäli kuin ymmärsin oikein, niin urbaani maisema´´ sai sittenkin vähemmän kriittisiä kommentteja.

Jos/kun kiinnostaa, olen tehnyt kaikista koulutehtävistäni portfolio-kansion kuvasivustolleni. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/VAT+Valokuvausopinnot/

Siellä on viikkotehtävät, etätehtävät (joita siis tänään käsiteltiin) ja koulutehtävät (joita on taas huomenna (vesisateessa?) tiedossa). Käykäähän katselmassa, ja kommentoimassa! Alan sietää palautetta. 😉 Olenhan käynyt tätä ennen jo ainakin puolen tusinaa valokuvauskurssia, joissa kaikissa on saanut palautetta kuvaamisestaan, eikä se ole niin helppoa niellä sitä, mutta siedettävä se on. Siis antakaa tulla vain: opikseni se on! Hyvillä mielin kuitenkin.

Joulukalenterikuvaksi oli tarkoitus lähteä kuvailemaan Haaparannan joulukatua, mutta enpäs jaksanut. Joulukatukuva tähän kuitenkin. Tämä on kahden viikon takaa…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Isovanhemmuus

Aapeli ilonamme

Ajattelin herätessä, että en sittenkään lähde aamuvarhain lenkille. Menen aamupäivällä. Siispä suihkuun, aamukahvi, smoothie, sähköpostit, uutisotsikot, tukan kuivaus, kevyttä kenttämeikkiä, ja kun tähän vaiheeseen olin päässyt, olikin jo räntäsade alkanut. Sen varjolla jäin sisälle. Siispä aika Laanilan historialle.

Jossain vaiheessa Juniorilta tuli tekstari: ”Ootteko kotona, jos Aapeli tulis hoitolaiseksi, kun pääsen koulusta, mentäis kauppaan, – kunnolla”. – Ollaan kotona [mikä riemu olikaan vastata noin, eikä esim. ”olen seminaarissa, en voi vastata”. Tai: ”koko iltapäivän koulutusneuvostossa, ei pysty”. Siis: Ollaan kotona, tuokaa Aapeli!

Ja siinä me sitten iltapäivä seurusteltiin.

Puolivuotias Aapeli jutteli, nauroi, kummasteli ja hämmästeli, piti ihan omaa monologiaan, pyöri, kääntyili, katseli jouluvaloja, nauroi ääneen, posmotti ja jokelteli, ihmetteli, söi jo oikeaa ruokaa kelpo kipollisen, päälle puoli pullollista maitoa, ja sitten tuli väsy, nukahti syliini. Kahden ei-niin-hyvin-nukkuneen, ei-koskaan-helposti-nukahtaneen –vauvan äitinä tällaiset nukahtamiset tuntuvat uskomattomilta. Ja ihanalle tuntuu pieni sylissä.

Illalla nuoripari tuli hakemaan Aapelin kotiin.
Enää en katsonut tarpeelliseksi lähteä ulos.
Ei tänään tarvittu enää muuta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jotain odotusta on tässä kuvassa…

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Oulun aamu

Klikkaa isommaksi.

Kyllä minä joskus työaamuisin ajattelin, että ulkona saattaisi olla kauniita sinisiä hetkiä. Että pikkupakkasessa, hiljaisessa kaupungissa voisi olla mukava kävellä. Vaikka harvoinhan niitä sellaisia ajatuksia sittenkään tuli, sillä eipä yliopiston kampuksen kolossissa paljon ulkoilmasta tiennyt. Toki ikkunoita työhuoneissa ja neukkareissa, luentosaleissa ja käytävien varsillakin oli, mutta ei ikkunoista juuri taivasta tai puita näkynyt. Tavallisesti vain tehdasmaisen valtavan rakennuskompleksin toinen seinä, tai synkeä sisäpiha.

Eikä sitä nyt paljon mitään näköaloja tullut kaivanneeksikaan. Työ vei, eikä siinä mitään. Minähän viihdyin töissä vallan hyvin. Luennon pitäminen oli juhlaa, niiden tekemisessä oppi itsekin, eikä huomannut ajan kulumista. Seminaarit olivat ehkä kaikkein parasta, kelloa ei tullut katsotuksi. Enkä varmaan yhdenkään opiskelijan kanssa palaveeratessa miettinyt, kuinka olisi sittenkin kiva olla kameran kanssa kävelemässä Pikisaaren läpi tai pysähtyä Ämmänväylän kevyenliikenteen sillalle katsomaan, kuinka Oulu-yhtiö, tai whatever se nykyään onkaan, on kuin koneromantiikan lippulaiva – tai raketti! – peilityynen Romakonselän takana.

Kävelin aamulla kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni, ja mietin, että kun tutkijat väittävät, että säännölliset jo 20 minuutin kävelyt metsässä vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen, niin kyllä varmasti myös kauniissa kaupunkimiljöössä, pikkupakkasessa kävelyllä on myönteisiä vaikutuksia.

Kahdeksan jälkeen ei ollut paljon liikennettäkään, viime yönä hivenen satoi lunta, mikä teki maisemasta vähän valoisamman, kauniimman. Vedet eivät ole vielä jäässä, ja oli ihan tyven. Aamun sininen hetki kaupungissa oli kovin kaunis. Sellainen epätodellinen olo monessakin mielessä. Hieno aamu- ja aamupäivä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hämäränhyssyssä tontun aitan postilaatikko odottaa kirjeitä: mitä toivot joululahjaksi?

Historiaa Niitä näitä

Joulukalenteri

Ei ole aina ihan tervejärkistä tämän minun bloginpitoni. Tarkoitan vaan, että kun olen ottanut itselleni tällaisen ”tehtävän”, tavan, antanut lupauksen ”Päivittäin tosia ja tuulestatemmattuja juttuja”. Kahdeksan vuotta. Lähes 700 000 klikkausta! Tarkoitan vain, että kun nyt ei tule tekstiä automaattisesti – kuten useimpina iltoina tulee – niin sitten päädyin siihen, että siteeraan itseäni viime vuodelta. Viime vuonna kirjoitin joulukuun alussa näin:

Joulukalentereiden historiaa olen tässä vähän selvittänyt, työ on kyllä vielä pahasti kesken. Ehkä ensi vuonna aiheesta syntyy pieni kolumni, viimeistään ensi vuonna, jollen ehdi jo tänä vuonna. Pikkujoulujen historiasta kirjoitinkin jo joku vuosi sitten KLIKS ( ja itsenäisyyspäivän kahden kynttilän tarina on täällä).

Tuossa lainauksessani ”viimeistään ensi vuonna” -kohdan taustalla tai siis ajatuksena (kun jo silloin tiesin, että tänä vuonna olen pois ansiotyöstä) oli, että minulla olisi tänä vuonna yllin kyllin aikaa marraskuussa kirjoitella ”Vuotuisjuhlien historiallisista juurista” kolumneja ja lehtijuttuja, ehkä koota kirjaakin. Viime vuonna ajattelin, että tänä vuonna etsisin tietoa myös joulukalentereista. No onko ollut luppoaikaa? – Noh, on sentään sitäkin, mutta olen käyttänyt sen kameran kanssa vaeltelemiseen pitkin Oulun rantoja ja raitteja. (Ja Laanilan historian massiiviseksi paisuneessa toimitustyössä.)

Kuitenkin nyt vähän joulukuun ja joulukalenterin historiaa tähänkin: joulukuuhan on ollut joulukuu vasta pari sataa vuotta. Ruotsin vallan lopulle, 1800-luvun alkuun asti joulukuun nimi oli talvikuu. Monissa muissa eurooppalaisissa kielissä joulukuu on kymmenes kuu (decembre, dicembre, december, dezember). Sehän taas johtuu siitä, että vielä antiikin Roomassa vuoden alku oli keväällä, joten joulukuu oli sitten kymmenes kuukausi. (tästäkin on ollut jo puhetta. Noloa toistella omia juttujaan. 😉 )

Joulukalenterit tulivat Suomeen (vasta) 1940-luvulla, Saksasta, osin Ruotsin kautta (tietysti), partiolaisten tuomana. Vieläkinhän Adventtikalenterit ovat partiolaisten tärkeä myyntituote ja keino kerätä varoja toimintaansa. Adventtikalenteri-nimi liittyy kirkkovuoden alkuun, adventtiin, odottamiseen ja ”oikeasti” adventtikalenterin ensimmäinen luukku pitäisikin avata ensimmäisenä adventtina/adventtisunnuntaina, eikä joulukuun ensimmäisenä. Ja siksipä Tuulestatemmatun kalenteri onkin nimenomaan JOULUkalenteri, ei adventtikalenteri! 😉

Joulukalenterini ensimmäisessä luukussa on kyse joulun yhdestä tärkeästä perusasiasta: ruuasta! Joulun(kin) valmistelu alkaa ruoan suunnittelusta ja valmistamisesta: ruoka on hyvin keskeinen osa joulua. Joten joulukalenterini ensimmäisessä kuvassa on jouluinen Oulun Kauppahalli!

Klikkaa isommaksi, se on aika hyvä kuva. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä Oulu

Jo nyt joulua kohti

En varmaan koskaan ole ollut joulun kanssa näin ajoissa. Tänään kävin jo jouluostoksillakin. Minulla oli aamulla lääkäri (olkapään kuntoon saamiseksi – vaihteeksi) ja sitten jäin shoppailemaan. Se on kummallista maanantaina aamupäivällä. Eikä se nyt oikein simahtanut, mutta sentään nuorille sellaista, mitä oikeasti tarvitsevat, pieniä juttuja ja sitten papereita ja pakettikortteja ja lautasliinoja ja sen sellaista pientä.

Ostatko koskaan itsellesi lahjoja? Joululahjoja? Minäpä ostin ”pikkujoululahjan” tai noh, sillä nimellä se nyt menee. Olisin ostanut vaikka olisi ollut huhtikuu. Minä kun olen tuoksuriippuvainen: minulla on oltava Edt tai parfyymi. Paraskin allergikko, mutta silti. Ostin poikkeuksellisen kukkaisen, eikä Giorgio Armania kuten aika usein minulla on, vaan Dolce Gabbanaa. Italiasta pitää tuoksut ja käsilaukut, niin ja pastat ;), olla.

Sitten etsin lehteä, Digikuva-lehteä. Mistä Oulusta nykyisin saa ostaa erikoislehtiä kun meillä ei enää ole Akateemista? Kävin Suomalaisessa, nope! Stockan lehtihyllyllä, Kirkkokadun Ärrällä… Nope.

Kävin Taitoshopissa, rautatieaseman vieressä, ja siellä oli tuotteita uudella ”brändillä”. ”Oulu Western Capital of Siberia.” Mikä on kyllä aika mainio parodia ”Visit Oulun” paljon palautetta ja hämmästystä saaneesta, muutaman vuoden takaisesta lanseerauksesta ”Oulu – Capital of Northern Scandinavia”. Sitä nimittäin ihan vakavissaan käytetään Oulun matkailumarkkinoinnissa ja -mainonnassa, ja se on kissankokoisin kirjaimin lentokentän seinillä ja paikallisbussien kyljissä. Nämä uudet ”Siberian läntisen pääkaupungin” -logoilla varustetut hupparit, pipot, tarjottimet, teet ja kahvit ovat tietääkseni aika uusi juttu. Kaikkea sitä.

Noh, Oulun hyvistä puolista tähän vielä muutamia kuvia viime viikon Valoa Oulu -jutusta. Arkkitehtuurin opiskelijoiden Kiikelinsaareen rakentama puinen HILA-paviljonki oli sekin valaistu.

Ja sekin vaihtoi väriä.

Tuiran suuntaan avautuva näkymä jotenkin ulkomaisen näköinen?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Etsin Bülowin lakritsijoulukalenteria. Myöhässä olin sen asian kanssa; sekä Puistolassa että Stockalla totesivat niiden jo loppuneen. Suklaista en ostanut, vaikka toinen toistaan hienompia oli tarjolla, yritän vältellä suklaata minäkin.

Joten on tehtävä oma kalenteri! 😀 Huomenna avautuu Tuulestatemmatun kuudes joulukalenteri: joka päivä yksi jouluinen kuva.

Tässä viime vuotisen kalenterin luukut kollaasina.

Klikkaahan isommaksi…

Niitä näitä Ruoka ja viini VAT

Ensimmäinen adventti ja sen päivällinen

Ensimmäinen adventti, ja maa on paljas. Lämpöasteita. Silti halusin joulua kohti jo mennä.

Aamupäivän lenkillä soi mielessä – ilman nappikuulokkeita – Valot pimeyden reunoilla. Minä se aina vaan tykkään Apulannasta. Vaikkei ehkä kuuluisi – tässä iässä.

Sitten tänään … Paitsi että nuoripari (ja Aapeli tietysti) tulivat syömäään, saatiin sisareni ruokapöydän ääreen, mikä oli minulle hyvä syy tehdä vähän enemmän, vähän parempaa kuin tavallisena sunnuntaina. Alkuun eilisen possunfileen jämät (alla) ja Västerbottenin piirakan yksi uusi versio (joka on syntisen hyvää!)

Pääruokana jotain niin proosallista kuin sisäfilepihviä, punaviinikastiketta ja uunijuureksia. Yksinkertainen on parasta. Kauppahallin Lihamestarilta erinomaiset pihvit ja sitten pientä piperrystä noiden juuresten kanssa (hunajaa ei saa unohtaa, – tuli mieleen, että jos joulunakin lanttulaatikon korvaisin uunilantuilla?).

Osanhan tämän päivän tarjottavista tein jo eilen, mm. hillapannacotta, joka tänään oli vielä parempaa kuin eilen (siis kannattaa tehdä päivää ennen). Sitten se varsinainen, The Jälkiruoka. Ohjeen olen poiminut Hesarin Ruokatorstaista aika päiviä sitten … enkä sitten nytkään tehnyt ihan alkuperäisohjeen mukaan, mutta tässä minun versioni. Jonka onnistumista itse kyseenalaistin loppumetreille asti, mutta hyväksi sitä pöytäseurue kehui, ja tykkäsin kyllä lopulta itsekin.

Omenaterriini ja muscovadojäätelö

Terriini:
2 Granny Smith -omenaa
1 dl Loimu-glögiä
3 dl omenamehua
3 rkl sokeria
pari kanelitankoa, ½ tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Kuori omenat, poista kota ja leikkaa omenat lohkoiksi. Kuumenna omenamehu, mausteet, glögi ja sokeri.

Lisää joukkoon omenat, hauduta varovasti noin 10 minuuttia, kunnes omenat pehmenevät hieman. Varo, etteivät omenat hajoa. Poista omenat liemestä ja anna jäähtyä. Laita liivatelehdet kylmään veteen.

Siivilöi omenalientä 2 desilitraa. Kuumenna liemi ja liuota siihen kuiviksi puristetut liivatteet.

Vuoraa terriinivuoan (ihan tavallinen leipävuoka minulla oli) pohja kelmulla. Nostele omenat vuokaan, kaada päälle liivate-omenaliemi. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan viileässä.

Muscovadojäätelö:
noin 3 dl vaniljajäätelöä
3 rkl muscovadosokeria

Anna jäätelön hieman pehmetä. Sekoita muscovadosokeri jäätelön joukkoon. Pistaarirouhe ohessa maistui hyvälle.

Terriini vaatiin ehdottomasti tuon jätskin seurakseen. Tai edes Aino- tai Mövenpick -jätskin. Mutta jotain pitää olla ohessa.

Viiniäkin oli pöydässä. Viikonlopun virtuaalitaistingin viinit on nyt maisteltu. Ja? Ensinnäkin valkoinen Adam Pinot Gris tiedettiinkin erinomaiseksi, siinä on hedelmäisyyttä, helpoutta, mutta myös karaktääriä, voimaa ja se kyllä pärjää varmasti monien ruokien kumppanina. Ei ole mikään ”lipittelyviini” vaan vaatii ruokaa seurakseen.

Ja sitten tuo eilen testattu australialainen Gabernet Sauvignon. Hinta-laatu-suhteeltaan vallan kelpo viini, ja jos joulupöydässä on kinkku laatikoineen niin tämä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Terve, tasapainoinen, ei mitään epämiellyttäviä makuja, ei napsumista hampaissa, ei raaka eikä etikkainen. Perus-cabernet, jossa ei huomauttamista, ei edes hinnassa (alle kympin), mutta … mutta ei se kyllä mitään suuria (myönteisiä) tunteitakaan herättänyt. Tuskin jää makumuistiin pitkäksi aikaa; ei hyvässä eikä pahassa. Vähän hengetön se on. Mutta esimerkiksi joulun buffet-pöytään oikein hyvä valinta.

Perheessämme on tietysti ilolla otettu vastaan tällainen (Kauppalehden!!) uutisoima asia; http://www.kauppalehti.fi/uutiset/patkiiko-muisti-juo-samppanjaa/ziM6CsZH Tyär onkin jo kohta vuoden ollut Kauppalehdellä töissä, joten ei ihme, että näin vakuuttavia uutisia sieltä tulee.

~~~~~~~~~~~~

Uusi valokuvaamisen viikkohaaste on julkistettu. Nämä viikkohaasteiden aiheet ovat meidän ”vattilaisten” vuorollaan antamia aiheita. Minun vuoroni on vuoden vaihteessa; taidan jo tietää aiheen, en kerro vielä. Tällä viikolla aiheen antovuorossa on porukkamme kuopuksen (luulisin) antama aihe ja se kuuluu näin: ”Henkilökohtainen. Vapaasti tulkiten, esim. jokin itselle tärkeä henkilökohtainen konkreettinen asia (ihminen / esine / eläin / jne.) tai vaikka luonteenpiirre kuvattuna.”

Minä tykkään kovasti aiheesta. Ei tuhannen vaikea, mutta vaatii työstämistä…. Mikä on sinun ”henkilökohtainen”? Ota kuva ja postaa haastesivulle. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Haastesivu/

Oulu Ruoka ja viini

Lauantain sinisiä hetkiä

Sataa vettä. Nurmet liki hehkuvat vihreyttään. Päivällä ankeampaa kuin voisi kuvitellakaan. Sataa lisää vettä. Mutta on lämmin. Ihan mukavan lämmin (+6,5 C) jo ennen aamukahdeksaa kun kameran kanssa olin Toivoniemeä kuvailemassa, kun siirryin Tuiranrantaan, kun lähdin vielä Möljälle. Satoi, muttei paljon. Oli hyvä hengittää. Kuitenkin, oli hyvä olla ulkona.

Klikkaa isommaksi.

Sitten kauppaan ostamaan kaikenlaista hyvää. Ihan rauhassa valitsemaan, miettimään, etsimään uusia tuotteita. Tänään kun jatkuu kahden hengen pikkujouluviikonloppu. Ja huomiseksi tekeillä kaikenmoista.

Ja koko lauantai kotona. Ei menoja, eikä velvotteita.

Testasimme sen toisen tämän viikonlopun virtuaalitaisting-viineistä : Cabernet Sauvignon oli suositeltu kinkulle, possulle, ja kun meillä ei sellaista edes jouluna harrasteta, niin laiton tänään ruoaksi possunfilettä käärittynä prosciuttoon. Ja ennen fileen vuoraamista prosciuttolla peittelin sen pestolla (arrabiata-versio, jota olen tuonut Haaparannan ICAsta). Sitten uuniin (190 astetta) reiluksi puoleksi tunniksi. Uunin jälkeen kiedoin fileen tiukkaan pakettiin foliolla ja annoin ”rauhoittua” vartin verran. Sitten leikkaaminen annonpaloiksi, ja oheen sieniä ja tattirisottoa, sekä punaviinikastiketta. Väitän, että huonompiakin pikkujoulusafkoja on tänä viikonloppuna ollut tarjolla. 😉

Eikä siinä vielä kaikki! Jälkkäriksi hilla(rahka)pannacotta. Nyt kun on tämä panna cotta -vaihe menossa löysin Valion sivuilta (jossa muuten on ihan hulppea joulujälkkkäreiden reseptivalikoima tarjolla) ohjeen, jota soveltelin vähän. Käytin valmista Jängän hillakastiketta, ja tuli oikein hyvää. Hedelmäsokerilla kun vielä tein niin ei kovin kaloristakaan.

Piti tällainen versio tehdä huomisenkin takia. Huomiseksi aiottu jälkkäri kun ei meidän Juniorin nykyiseen ruokavalioon sovi, niin tein tänään tuota light-juttua niin paljon, että huomiseksi on pojalle oma jälkkäri. Meidän nuoret kun jokunen viikko sitten tavatessaan päättivät viettää jouluun asti herkutonta (karkitonta, keksitöntä, pullatonta etc. elämää, haasteessa on myös alkoholittomuus siten, että viikossa on vain yksi päivä, jolloin saa nauttia viiniä tai siideriä etc.) elämään. Kun panoksena on kohtuullisen iso summa rahaa (150 euroa) ovat molemmat havaintojeni mukaan olleet aika tiukkoja vetonsa kanssa.

Vaikka pihalla (Pehtoorin asentelemana) on jo monia ”kausi/jouluvaloja” niin tänään olen laitellut esille pieniä tuikkuja, valosarjoja, liinoja ja muutamia tonttujakin. Oli aikeena lähteä huomenaamulla äidin kanssa Tuomiokirkkoon Hoosiannaa kuuntelemaan, mutta eipä äiti jaksakkaan, joten täällä kotosalla jatkuu valmistelut kohti adventtia. … Mukavaahan tämä on.

Niitä näitä Oulu

Black Friday – miksi?

Tänään kävin Gigantissa. Ensinnäkin hämmästyin jo ovella, kun kauppa oli iltapäivän alkupuolella (arkena!) ihan tungokseen asti täynnä porukkaa, miehiä enimmäkseen. Myyjien paidoista ja alennuslanketeista joita oli joka puolella liikettä hoksasin, että täällähän on tämä ”Black Friday”. Hienoinen verenpaineen kohoaminen jo tässä vaiheessa: mikä ihmeen juttu tämä on, että tämmöinen ”Black Friday” täytyy Suomeenkin lanseerata. Meillä ei ole Thanksgiving´iä (täällä Suomenniemellä kun ei paljon kiitellä 😉 ), mutta Black Friday voidaan Amerikoista meille tuoda.

No, etsiessäni tarvitsemaani pieni tuohtumukseni hieman laantui; ehkä muutaman kympin, tämän amerikkalaisen alennusmyynnin ansiosta, minäkin hyötyisin, joten menköön moinen kulttuuriin kuulumaton hapatus.

Löysin nuoren miehen tekemään kanssani kauppoja …

My(yjä): Tehdäänpä nämä paperit nyt vielä valmiiksi. Nimi, yhteystiedot etc.

Mi(nä): Luettelen em. tietoja, jotka kyllä Gigantin järjestelmästä pitäisi löytyä muutenkin.

My: Miten on, miten haluat tämän maksaa? Käteisellä, laskulla, osamaksulla, …

Mi: Käteisellä maksan.

My: Suosittelen kyllä, että otat laskulla, sillä siten saat puolen vuoden takuun, vaikka mitä tapahtuisi. Vaikka pudotat, hukkaat, kaadat kahvit päälle, —

Mi: No hyvä on. Pistä laskulla sitten.

My: Tämän laskutus- ja takuujärjestelyn vuoksi pitäisi täyttää vielä yksi kaavake, ja siihen tarvitsisin tiedot… Työnantajasi?

Mi: Ei ole nyt työnantajaa. Olen tällä hetkellä enimmäkseen opiskelija [ja olen taas pakahtua onnesta, kun pääsen tuon sanomaan ääneen].

My: Opiskelija? No kun tähän ei oikein voi niin merkitä… kun et… tai siis … Sinä opiskelija? Kun pitäisi olla alle 30 vee jos on opiskelija tai siis…

Mi: No laita sitten vaikka, että olen free.

My: Free. Niinku vapaa vai?

Mi: Niin, laita vaikka että freelance.

My: Mikä free— lance?

Mi: No laita vaikka freelance, vaikka kirjailija. Vaikka tietokirjailija.

My: Joo, hyvä, täällä on kohta freelance. Paljonko on kuukausiansiosi? Mikä sun toiminimi on?

Mi: No ei ole mitään toiminimeä. Eikä työnantajaa.

My: Oletko sitten eläkeläinen?

Mi: [yritän olla näyttämättä pientä sisäistä tupinaani…]. Ei, en ole eläkkeellä vielä moneen vuoteen.

My: No minä jätän tämän tyhjäksi. Mutta hei, siis… Kaikki tänään vähintään muutaman satasen ostoksen tekevät saavat kolmeksi kuukaudeksi DNA:n viihdekanavan (tms:n) ilmaiseksi käyttöönsä. Tehdäänkö siitä sopimus?

Mi: Ei, ei tarvitse. EN HALUA. (Tässä on taustalla sellainen juttu, että kuukausi sitten hain äidille telkkariin uuden kaukosäätimen, joka maksoi huikeat 22 euroa, ja sen ostoksen yhteydessä täyteltiin tuo DNA-paperi. Minulle tuli RAJATON DNA:n viihdekanavan käyttöoikeus jne. Minulle, joka en katso edes telkkaria! Paitsi Downton Abbeyn, joka sekin on nyt katkolla. Ja tämän sopimuksen jälkeen saan Gigantilta, vaikka olen unsubscribannut itseni ainakin kolme kertaa, jatkuvasti sähköpostia.)

No kun saan tehtyä selväksi, että en halua DNA:n etua, meillä menee vielä ainakin 10 minuuttia lankettia täytellessä – joka tapauksessa kauemmin kuin tuotteen valinnassa ja päätöksen teossa oli mennyt – ja saan kuin saankin jonkinlaisen uuden luottokortin, jolla en tule tekemään yhtään mitään. Okei, puolen vuoden täystakuu lienee tienattu.

Kun tulin kotiin ja katselin sopimuspapereita, jotka olin kaupassa allekirjoittanut, huomasin, että kaltaiseni kummajainen, työpaikaton, ikäloppu-opiskelija, itsekseen satunnaisia hommia duunaava, ei periaatteessa voisi Gigantin tai siis heidän käyttämänsä luottojärjestelmän piirissä, olla edes olemassa. Miten kotiäidit tai -isät tai työttömät saavat ansaituksi puolen vuoden takuut Black Fridayna, tai ylipäätään koskaan?

Gigantin jälkeen lähdin ULOS! Kävelemään. Tarvitsin happea! Ajelin Möljälle. Pitkästä aikaa. Öisestä myrskystä, joka herätti ryminällä puolikahden aikaan ja valvotti aika kauan, ei enää ollut paljoakaan jäljellä. Vesi vain korkealla. Maisema varsin tumma.

PS. käykäähän kaikki katselemassa, kuinka monta hienoa kuvaa Haastekuvissa taas on!
Kommentointi on tervetullutta, vaikka hyvää analyysiä ja keskustelua siellä jo nytkin on.
Kaikkien kommentit ovat tervetulleita. KLIKS

Niitä näitä Ruoka ja viini

”Paras glögi” -äänestys ja virtuaalipruuvi vol. III

Milloin minusta on tällainen pimeässä kuvaaja tullut? – Tietysti Valoa Oulu -festivaali vetää valon luo, ja ne syttyvät vasta kun on pimeä. Siis tänäänkin liki kolme tuntia kiertelemässä torinrannassa, kaupungilla, Tuirassa, padon juurella.

Vaikka kuinka asianmukaisesti olin pukeutunut, niin sen verran kotiin tullessa kuitenkin paleli, että mukillisen glögiä sallin itselleni. Ei, tämä ei ole glögikauden aloitus. Blossan vuosikertaglögi on tullut avatuksi jo mökillä syyslomalla.

Kuitenkin perinteinen glögimaaottelu (Blossa vastaan Loimu) on vielä pitämättä. Kyselenpä nyt teidän mielipidettä, hyvät blogivieraat/ystävät. Tässä linkit Alkon sivuille: Blossa ja Loimu. Kummasta pidät enemmän, vai oletko löytänyt jonkun oman suosikkisi? Pidän kyselyä auki 15.12. asti ja sen jälkeen alkuviikosta on tarkoitus julkaista perinteiset jouluviinisuositukseni, joten olisi mukava saada ”yleisön suosikki” mukaan suosituksiin. 😉

Minulla on jo vahva mielipide toisesta, toinen on avaamatta, mutta en kerro vielä.

Pitkään aikaan (kesäkuun jälkeen) ei ole täällä blogissa ollut virtuaalipruuvia. Olisiko viikonloppuna sen aika? Toinen taistingiin valitsemani on australialainen jouluviini, Cabernet Sauvignon, jota pitäisi olla melkein jokaisessa Alkossa. Sitä me emme ole testanneet, mutta Adam Pinot Gris on meillä ollut kalan kanssa jo muutaman kerran, mikä kertoo siitä, että me pidimme siitä aika lailla.

Laittelen sunnuntai-iltana meidän kommentit noista, laitelkaahan tekin makukokemuksia julki kommenteissa.

Kaikkien joko viinejä tai glögejä kommentoineiden kesken arvon
yhden ensi vuoden Oulu kuvissa -kalenterin!

Loimua on iltakuvissakin!

Historiaa Niitä näitä

Vuodentulosta tulossa hyvä?

On Kaisan päivä. Katrinkin. Pyhimyskalenterissa Catharina, Catherine: nuori nainen puolusti Aleksandriassa kristinuskoa 300-luvulla väitellen viidenkymmenen filosofin kanssa. Oppineisuus ei auttanut vaan hän joutui kärsimään marttyyrikuoleman. Näin kertoo legenda. Suomen kansan sää-, sato- ja työkalenterin mukaan on parasta jos Katrin päivänä sataa ja suvettaa; ”Katariinan suvet” merkitsevät hyvää vuodentuloa ja leutoa talvea.

On vähän vaikea uskoa tuohon, parikin erilaista kidutusta kestäneen ja traagista kuolon kokeneen Catharinan legendaan, semminkin kun ei mitään historiallista evidenssiä 18-vuotiaan nuoren naisen elosta eikä kuolemasta ole säilynyt. Mutta tänä sateisena ja tihkuisena päivänä on helpompi ja toiveikkaampi uskoa suomalaisen kansanperinteen lupaukseen leudosta talvesta ja hyvästä vuodentulosta.

Mitä nykyihmiselle tarkoittaa hyvä vuodentulo? Useimmilla vuositulot pysyvät jotakuinkin samanlaisena; provikkapalkalla harva työskentelee. Vuodentulo on yleensä aika samankaltainen vuodesta toiseen. No yrittäjät ovat tietysti luku sinänsä. Työtuloja tienaamattomat saavat hekin elantonsa aika tasasummaisina joka vuosi, eikö vain? Tietysti edellyttäen, että sitä palkkatyötä on pysyvästi ja jatkuvasti, mikä ei tietenkään näinä päivinä ole itsestäänselvyys. Eläkkeet, opintotuet, päivärahat etc. eivät heittelehdi siten kuin agraariyhteisöissä eläneiden vuodentulo. Omavaraistaloudessa eläneillä oli hyviä ja huonoja vuosia, nälkä- ja pettuvuosia. Ja oli vuosia, jolloin riitti särvintäkin yllin kyllin.

Mitä Kaisan päivän suvetus merkitsee minun vuodentulolleni? Onnistuneita valokuvia, ahkeria väitösohjattavia, pieniä ja ehkä vähän isompiakin julkaisuja?

Minun vuodentuloani ei voi säilöä aittoihin niin kuin sää- ja ennekalentereiden aikana tehtiin. Miten ontuva aasinsilta postauksen kuvaan!! 😀 Olen vain noihin torin ranta-aittoihin nyt kovin tykästynyt. Tai niiden kuvaamiseen. Minulla on kymmeniä, kymmeniä erilaisia kuvia niistä. Ehdottomasti kannattaa klikata isommaksi.

[Onnittelut nimipäiväsankareille, blogini tänä vuonna ahkerimmille kommentoijille? Noh, uutena vuonna se nähdään … ks. viime vuoden tilasto. Kärkinimet ovat ainakin osittain vaihtumassa, I suppose.]

Niitä näitä

Marraskuukin kuluu

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kuukausi jouluaattoon. Marraskuu on pian ohi. Ja marraskuun piti olla minulle toiseksi vaikein jakso tässä ”pois-töistä, työpaikaton” -elämässäni. Vaikeimmaksi arvelin tammi-helmikuuta, eikä se arvelu ole vielä mihinkään muuttunut.

Kilpa-ajo.

Pehtoori suunnitteli jo alkusyksystä, että hän ”pakenee” marraskuussa mökille viikoksi, koska arveli, että meitsin levottomuus ilman pitkiä työpäiviä, viikonloppuihinkin riittäviä opinnäytetöiden arviointeja ja artikkelien kirjoittamisia olisi ylitsekäymätöntä kestää. Että työn (ja tekemisen) puute saisi elämänmenon tuntumaan tyhjältä ja sitä kautta lähipiirikin olisi vaarassa joutua kaltoin kohdelluksi.

No ei ainakaan tässä marraskuussa ole ollut mitään vaikeutta, eikä tekemisen puutetta hetkeäkään. Päinvastoin, vielä on hyvin paljon projekteja, hommia, pienempiäkin juttuja, jotka odottavat että niihin tarttuisin. Nyt kun ei ole kaiken maailman dead-lineja liki, niin saan vatuloitua pikkujuttujen kanssa tuntitolkulla aikaa. Niin kuin nyt tänäänkin esimerkiksi paistinkääntäjien jäsenkirjeen laatimisen ja lähettämisen kanssa. Aina niihin on mennyt merkillisen paljon aikaa, mutta nyt olen oikein pari päivää tuhrustanut yhtä kirjettä!

Entäs joulukortti? Sen kuva on otettu, ja melkein jo kuvatilaus tehty. Monta tuntia siihenkin, saatikka etätehtäviin. Lenkkeilyn ja ylipäätään ulkoilun määrä on syksyn kuluessa ollut monin kertaista entiseen elämään verrattuna, mökkeily samoin. Laanilan historia on osa arkea, ja Aapeli vanhempineen piipahti äsken pari tuntia. Lukemista (ei opinnäytetöitä) ja nukkumista on riittänyt. Ja etätehtäviä. Tänäänkin pari tuntia kamera kädessä; tänään taas kauppahallissa. Ja kaupungilla auringon valoa odotellessa.

Eipä sitä juuri näkynyt.

Oulu Valokuvaus

Valoa Oulu -festivaali on hyvä ulkoiluttaja

Kyllä nyt kelpaa olla oululainen: Valoa Oulu -valofestivaali on täällä taas! Ja minä olen ollut kolme tuntia kaupungilla kuvailemassa. Kun on vähän luntakin, niin näytti oikein hienolta. Ja pitkästä aikaa tuli koetuksi taas, että kyllä siinä käy kaikenlaista jututtajaa kun on on jalustan, kameralaukun ja kamrean kanssa liikkeellä, tai siis keskittyneenä kuvailemaan. Oli malliksi tyrkyttäyviä humalaisia äijiä, japanilaisia turisteja, uteliaita pikkulapsia: ”Miksi nää otat kuvan tästä, etkä kato?” Aika hyvä kysymys muuten, kun kuvasin valoinstallaatiota, joka muuttaa Bergbomin aitan Aittatorilla kummitustaloksi.

Klikkaamalla kuvat suurenevat.

Teatteri ja kirjasto vaihtoivat väriä, puut olivat sinisiä, Kiikelissä oli valaistuja robotteja ja vaikka mitä. Säästän kuvia toisiinkin postauksiin, sillä otoksia on tosi paljon. Pitää vähän muokkailla ja valita.

Oulu-kuvista puheenollen; kalenteritilaukseni tuli tänään, ja ryhdyn tilanneille toimittelemaan pikimmiten.

Monta installaatiota jäi vielä katsomatta. Toivottavasti on sateettomia iltoja vielä.

Niitä näitä Valokuvaus Vanhemmuus

Muuttokeikka ohi

Ihan kuin olisi oltu kauemminkin pois. Helsingin työleiriltä palattu, ja hyvä viikonloppuhan tämä on ollut. Hyvä mieli, kun sai tyttärelle kodin kuntoon. Eikä se koti ole Meksikossa tai Saksassa tai jossain muualla kaukana, vaan Helsingin Kalliossa, vai pitäisikö sittenkin sanoa, että Hakaniemessä. Ja kiva koti siitä tuli. Josko nyt nämä muutot (vuoden sisällä kolmas (Meksiko – Oulun Koskitie, Oulusta Porvoonkadulle, Porvoonkadulta Vetehisenkujalle) olisi vähäksi aikaa tehty. Nyt molemmat lapset ovat asettuneet,– kai? 😉

Kunhan Helsingissä kaupat aukenivat, minä lähdin cityyn, mielessä, että hoitelen jouluostoksia pääkaupungin erinomaisen tarjonnan äärellä, mutta ensinnäkin meni aikaa kun kävelin Hakiksesta keskustaan. No siihen ei olisi Kaisaniemen puiston kautta kauaa mennyt, varsinaisesti kuin parikymmentä minuuttia, mutta sitähän piti taas kameran kanssa rannoilla ja puistossa kierrellä ja räpsiskellä… Helsingissäkin oli siis yöllä ja aamusella satanut vähän lunta.

Tavattoman paljon oli väkeä liikkeellä sunnuntaista huolimatta, ja Stockalla, Akateemisessa, muutamissa putiikeissa porukkaa liki tungokseen asti… no klo 15 oli Aleksanterinkadun joulukadun avajaiset, joten ehkä siksi.

Tuolla puiden takana näkyy lapsen työpaikka. Tosi lyhyt on nyt työmatka. Vaikka kävellen. Mikä on pääkaupunkiseudulla kyllä harvinaista herkkua.

Minulla oli pari tuntia tehokasta peliaikaa käytettävänä, mutta enhän oikein käynnistynyt: muutama kirja (kuinka minulla jo nyt on ikävä Oulun lakkautettua Akateemista!) ja Aapelille tuliainen.

Eikä sitä Repeatin kaipaamaani/etukäteen miettimääni villatakkia, eikä Michael Korsin ponchoa ollut, joten vaatekaappiakaan ei tullut turhaan täytetyksi. Puoli kolmen bussiin kohti lentokenttää ehdin, ja Pehtoori nousi kyytiin Hakaniemestä. Siis edelleen kätevää on lapsen luo meneminen ja paluu kotiin.

Finski kulki ihan normaalisti, ja lumisella Oulunsalon lentokentällä olimme illansuussa. Auto oli kymmensenttisen lumen peittämä, mutta löytyi se. 😉

Oulu tuntuu pimeältä, maalaiselta, koti isolta, valoisalta, omalta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sunnuntai-iltana on seuraavan viikon kuvahaasteen aika. Ensi viikon aihe onkin aika vaikea; ainakin minulle tämä tuntuu vaikealle: LÄHELLÄ.

Kuluneen viikon Heijastuksia-haasteeseen on tullut monta hienoa kuvaa. Käykäähän kaikki katsomassa ja kommentoimassakin: kaikille kuvaajille palaute on aina tervetullutta. Miltä sinun mielestäsi nuo kuvat näyttävät? KLIKS

Niitä näitä Ruoka ja viini

Muuton jälkeen tuparit

Aamu Hakaniemessä aukeni tuntien, että eilen on nosteltu, kannettu ja kannateltu.

Päivän ohjelmassa tavaroiden paikoilleen laittoa, eikä täällä tarvi mitään maalata, eikä tuntitolkulla luututa kuten Porvoonkadun vuokra-asunnossa. Edelliset omistajat olivat tehneet melko perusteellisen ”myyntiremontin”, mm. koko kylppäri, lattiat ja keittiön kodinkoneet on vaihdettu ja seinät maalattu, joten ihan priimakunnossa on tämä asunto.

Ainoa, missä tämä häviää edelliselle on näköala: yhdeksännen kerroksen näkymä Aleksin Kiven kadulle, Brahen puistoon ja Linnanmäelle oli paljon hienompi kuin tämä kolmannen kerroksen kerrostalojen keskellä oleva sisäpiha istutuksineen ja lasten leikkikenttineen, mutta ei tämäkään huono ole. Hyvin on lapsi uuden kodin valinnut. Yhteispelillä löydettiin, – pitkin syksyä on asuntovahtien kanssa Helsingin mielettömän kallista asuntotarjontaa tarkkailtu.

Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.

No mutta tänään muutto viimeistelty, seiniin reikiä, ikkunoiden pesua, muuton sotkujen siivoilua ja illalla – perinteisesti – kaupungille viettämään tupareita: tänään tyär tarjosi meille muuttoavusta illallisen. 😉 Erinomaisen mukavaa. Oliskohan eka kerta näin päin? No mutta, joka tapauksessa Pastorissa nautimme erinomaisen hyvää ruokaa. Erikseen ei voi kehua mitään – kaikki oli hyvää. Tai ehkä ne perunat! Ne on ylitse muiden. Ja se pinot noir!!! Siitä olisi paljon kertomista. .. Varsinkin siitä kuinka tulin ylikävelleeksi sommelierin … tai siis… No mutta. Töpeksinnästäni huolimatta: tuolla myydään parasta pinot noiria, jota Suomessa on tarjolla.

Kuvistakin näkee, että kävimme näyttämässä tyttärelle Tornin näköalabaarin: siellä kannattaa käydä. Tarjoilu ei poikkea tavallisesta, mutta näköalat yli Helsingin ovat huikeat.

Ja paluu Hakikseen jo yhdeksän aikoihin … Me muuttajat emme jaksa jäädä kaupungille riekkumaan. 😉