2015 – Sivu 19 – Tuulestatemmattua

Kohti arkea

Joulun jo pakkasin vaatehuoneeseen, mutta valoista, kukista ja kynttilöistä en vielä luovu. CD:t, tilpehöörit, tontut, liinat ja glögimukit ovat nyt pois näkyvistä, mutta sekä pihalyhtyjä että ikkunavaloja tarvitsen vielä.

Muutoinkin huushollia olen pistänyt ordninkiin: pakastin sulatettu, untuvatakit ja kaikki muukin pyykki pesty ja käsitelty. Eilisen ja tämän päivän olen saanut kulumaan kaikessa touhuamisessa. Nyt on hyvä mieli, kun koti on valmiina uuteen lukukauteen, reppu ja eväätkin huomiseksi valmiina, kynnet lakattu, henkilökuntakortti ja autolämpöpaikan avain valmiiksi etsitty ja työmuistitikut, joihin ei ole kahteen viikkoon tallennettu yhtään mitään, löytyivät kuin löytyivätkin ja nekin ovat jo repun taskussa valmiina huomiseen. Pientä pelonsekaista arkailua on havaittavissa kun pitäisi ryhtyä katselemaan myös työvaatteita. Oikeita – tiukkoja? – vaatteita? Hyvästi fleece-, jättijumpperi-, lötköfarkku-, legginsielämä!

Lenkillä poikkesin Prismassa hakemassa canesokeria (pakastimen uumenista löytyi kokonainen leipäjuusto ja hilloja yllin kyllin, joten jälkkäriksi Lapin leipäjuustoa, siksi siis erikoissokerin ostoon) … ja tapasin tutun, joka oli jo neljättä päivää laihdutuskuurilla, tipattomalla, sokerittomalla, rasvattomalla, – oli kovin tohkeissaan ja motivoitunut. Mistähän minäkin saisin innon tuohon? Ei nyt ainakaan vielä innosta… Vaikka kyllähän paluu arkeen ja keskiviikon hammaslääkäri (taas laitellaan ruuveja) väistämättä vähentävät herkuttelua, hyvin syömistä ja viineistä nauttimista. Hyvä niin. Kahden viikon loma oli mukava, tarpeen ja nyt ohi.

Hyviä asioita

Yltiöpositiivisuus, ainainen ”kaikessa-on-jotain-hyvää” -asenne, ”käännä-toinen-poskesi” -kehotukset ja tekopyhä ”meillähän-on-kaikki-hyvin” -jutut saavat minut ärsyyntymään, varsinkin jos se on sellaista päälleliimattua, eikä myötäsyntyistä. En ärsyynny ihan helposti, mutta rajansa kaikella.

Ja toisaalta – ehdottomasti olen sitä mieltä, väittäisin jopa, että elämänkokemuksellani – tiedän, että myönteisellä, sellaisella enempi avoimella, aurinkoisella suhtautumisella pärjää aika hyvin; elämänmeno on helpompaa siten kuin jatkuvalla jurnuttamisella ja valittamisella. Täällä Temmatussakin olen koettanut pitää yllä sellaista enempi-vähempi ennakkoluulotonta, enempi-vähempi myönteistä asennetta ilmassa, … olen yrittänyt olla/kirjoittaa siten, etten kovin kovasti urputtaisi.

Aina tuo positiivisuus ei ihan itsestään vain kanna. Ei vaikka miten yrittäisi.

Niinpä.

Tänään on ollut sellainen päivä, että olen tarkoituksellisesti, tietoisesti koettanut oikeasti olla liki sokerisen positiivisesti ajatteleva, hyviä puolia vaikka kivenkolosta esille kaivava, vaikka väkisin yltiöpositiivinen, tarkoituksenmukaisesti pelkkiä positiivisia pointteja tässä päivässä näkevä. Ja onhan niitä – monia hyviä hetkiä tässäkin päivässä ollut. 😉

Surkea räntäsade, jota sotki maiseman jo aamukuudelta, jätti puihin valkoista. Eilen kovin valjulta vaikuttava maisema olikin valkoinen tänään!

Ja se, että sittenkin sain puolen päivän jälkeen lenkille lähdetyksi, oli voitto. Eikä se keli sitten niin paha ollutkaan. Semminkin kun oli ne uudet Icebugit. Jo eilen ensimmäistä kertaa uusia nasta!!!lenkkareita kokeillessani olin vakuuttunut, että jo vain ovat oivalliset. Taapertaminen oli turvallista ja tömäkkää. I like!

Tänään kaupassa iloa aiheutti monikin asia. Olin siellä paljolti nukkumattoman yön jälkeen heti aamukahdeksalta ja pikkuisen huolimattomana, mm. lompakkoni olin jättänyt autoon, minkä huomasin vasta kassalla, juuri ennen omaa vuoroani ;), mutta hymyilevä, kassalla ollut, nuori mies vain totesi ”meillä kaikilla on huonot aamumme” ja lähti reippaasti ja hymyillen punnitsemaan palsternakkaa, minkä olin itse unohtanut tehdä. Palvelua oli. Mutta ei tuskastuneita kanssa-asiakkaita. Kömmähdykseni jäi yleisön puutteessa liki huomaamatta.

Ja vihanneksista puheenollen: kukkakaalit maksoivat vain euron, parsakaalit euron, paprikat olivat edullisia, porkkanat rapsakoita, laareissa kaikkia lempparisipuleitani, lantut luomuja!

Ei me kaksistaan noita kaikkia sentään syöty; huomiseksi teen marinoituja juureksia. Maistuvat nuorillekin.

Ja sellainen juttu; Pehtoori & Poika kävivät tänään hakemassa polttopuita. Kimpassa menivät. Hassua, mutta jokin minussa läikähti, – jotenkin tuntui erinomaisen mukavalle.

Ei ehkä elämää suurempaa, mutta sellaisestakin ymmärsin iloita, kun hoksasin kahden saamamme joulutervehdys-kukka-asetelman (jotka by-the-way käytettiin mökillä viime viikolla) amaryllisten ”kasvaneen yli”, notkahtaneen pahemman kerran, ja mietin, mitä asialle tekisin ja hakeuduin pihan perällä olevalle varastolle, ja sieltä varsin vaivattomasti löysin tukikepit kukille. Että on sellainen Pehtoori, joka huolehtii puutarha-asioista ja tavaroiden järjestyksestä!

lauantai-3

Päiväunet. Niistä ei voi muuta kuin olla kiitollinen. Että sellaisiin on mahdollisuus, ja kyky. Tuo jälkimmäinen(kään) ei ole minulle mikään itsestäänselvyys.

Ja nyt. Takkatuli. Sellainenkin ylellisyys on kotona. Siis sen ääreen…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten ihan muuta… täällä blogissani (virallisesti 7 vuotta tuli täyteen!!) on ollut aina vuodenvaihteessa tapana tehdä katsaus edelliseen vuoteen ja palkita (kirjalla, kuohuviinillä, korttikotelolla) eniten kommentoinut (ks. esim. 2013) ja nytkin kalenteri on valmiina postitettavaksi, mutta WordPress, jonka alustalla ja tilastoinnin varassa blogini on, ei ole onnistunut toimittamaan tilastoja ja kertomaan, kuka on vuonna 2014 eniten kommentoinut (Katri vai Koivu)? Kyseltyäni, ilmoittivat, että ma 5.1. joku on töissä ja ehkä silloin saan tilastot… Ja tässä samalla voin jo julistaa ”uuden kisan” = vuonna 2015 eniten kommentoinut palkitaan ensi vuonna. 🙂

Lappi Ruoka ja viini

Vuoden lopulla

Maailma saatiin valmiiksi viime vuoden puolella.

Toissailtana hirmuinen loppukiri, että liki 1000 palan maapallo saatiin valmiiksi ennen kuin lähdettiin mökiltä Saariselän keskustaan.

Oppiikihan sitä tuollaisesta jotakin, mutta sitä mietittiin, että miksi palapelien kokoaminen on niin mukavaa? Ei tarvitse ajatella muuta? Tavoite on saavutettavissa? Kootessa on mukava höpötellä tai olla hiljaa. Kaikkihan eivät tuollaiseen retkahda (esim. Pehtoori ei) mutta toiset sitten enemmänkin (tytär aina, minäkin lähes aina).

Seitsemän aikaan, kun pallo oli valmis, lähdimme syömään.

Paikaksi valikoitui Lumi-ravintola (ylh. oik.) kahdestakin syystä: ei ole siellä ennen syöty ja se mainostaa listoillaan olevan Jäämeren kuningasrapua. Sitähän minä sitten tilasin. Oli odotuksenmukaista: hyvää.

Illallisen jälkeen olisimme Pehtoorin kanssa tietysti vetäytyneet takaisin Hangasojalle, – me niistä raketeista, vaihtuuhan se vuosi vähemmälläkin. Mutta tyär oli tiukkana: puoleenyöhön asti ollaan ihmisten ilmoilla. Eiku Panimolle.

Minä olen kulkenut Saariselällä 11-vuotiaasta asti, Panimo siellä on ollut neljännesvuosisadan – ainakin, mutta enpä ole koskaan käynyt. Kerran ovella: oli täynnä väkeä, tupakansavua, meteliä, viinanhuurua. Ja siitä lähtien en ole siellä halunnutkaan käydä. Nyt mentiin. Ja sehän olikin vallan familiaari, siisti, rauhallinen, pubi-tunnelmainen paikka, jossa listalla oli mm. raakkulonkeroa, Oskuperkelettä, jalostettua kaakaota ja ihan tavallista kuohuviiniäkin.

Vielä ennen puoltayötä ehdimme käydä Teerenpesässä, josta siitäkin minulla on ollut hyvin ennakkoluuloiset käsitykset. Siellä olen käynyt silloin kun se oli ihan uusi = noin 30 vuotta sitten. Lähtemättömän vaikutuksen teki stadin slangia puhuva leidi (tekisi mieli kirjoittaa naikkonen), jolla oli minkkipanta päässään, täysin naarmuttomat, pakastavedetyt laskettelumonot jalassaan ja joka esiintyi niin laskettelijana, niin laskettelijana. Silloin paikka vaikutti jotenkin trendikkäältä, muotitietoisten pintaliitäjien paikalta ja nyt? Nyt se vastasi melkein sellaista kuin aiemmat muistoni Panimon ovelta olivat. Karaoke soi, nuoria melkoisessa jurrissa, Jekku-pulloilla vuoratut lautaseinät ja paikalla suomalaista kaamosmasennusta Lapin Kullalla ja lonkerolla lievittäviä enemmän kuin tiskille mahtui …

Pehtoori ja Esikoinen pelasivat yhden biljardin, minkä jälkeen olikin hyvä aika häipyä katselemaan ilotulitusta. Olen jo niiiiin vanha ja kukkahattutäti, etten oikein perusta tuollaisesta rahojen ampumisesta taivaalle, mutta ei voi mitään: hienoa oli. Todella komea ilotulitus oli. Taivas oli mustanpuhuva ja pilvetön, sää tuuleton, oli pikkupakkanen, – ja raketit vaikuttavia! (klikkailehan isommiksi)

Kyllä minä vaikutuin niistä puistakin, joita kylän pääraitin varrella on.

Lappi Vanhemmuus

Taivaantulet – vielä yksi Lapin valonäytelmä

Eilisestä kolmen hengen uudenvuodenaatonjuhlinnasta kuvia ja juttua huomenna, nyt on vain julkaistava kuvat tämänpäiväiseltä kotimatkalta!

Nukuimme pitkään, teimme lähtöä kauan: puolelta päivin suljimme Myötätuulen oven – Hangasojalla tihuutti vettä!

Kun Kutturan risteykseen pääsimme, huomasimme, että vielä kerran Lapin luonto näytti meille kauneutensa, koko taivaankannellisen väriä, valoa, tulta. Ilman pyroaineita, ilman mitään keinotekoista.

Tie oli liukas, Pehtoori ajeli, tytär ja minä kuvasimme ”lennosta”. Lähes koko matkan mökiltä Sodankylään hehkui. Luomuilotulitus. Pohjoisen luonnon kauneus, monimuotoisuus.

Ennenkin on sanonut tästä: pimeä! kaamosaika. Kuinka kaunis se tuolla raukoilla rajoilla voi ollakaan!

Klikkaa kuvat isommiksi.

Sodankylän jälkeen alkoi sumu. Mutta oli vielä suhteellisen valoisaa, tai siis vain hämärää.

Rovaniemellä kahvi-croissant-tauko, ja sen jälkeen minun vuoroni siirtyä rattiin. Liukasta ei ollut. Ihan tavattoman vähän liikennettä, paljon vähemmän kuin tavallisina sunnuntaina mökiltä palatessa, mutta sumua oli. Ihan mieletön sumu ja pimeys. Hädin tuskin 50 metriä eteenpäin näkyi. Hiljalleen tultiin sitten. Kaikkinensa kuusi tuntia kului, mutta turvallisesti tultiin.

Olipa mukava, leppoisa, rauhallinen mökkiviikko. Iso onnenrippunen elämässä oli tuo.