2015 – Sivu 16 – Tuulestatemmattua

Pohjoisesta etelään muuttamaan

Hangasojalla kaunis aamu, sellainen kuin hiihtolomalla soisi aina olevan. Olisi ollut unelma keli mennä mäkeen: pikkupakkanen, aurinkoa, rinteissä puuterilunta eilisen sateen jäljiltä. Mutta eipä nyt mäkeen. Paitsi että tauti edelleen riesana, oli ihan muuta ohjelmaa tiedossa.

Tasan viisi tuntia siitä kun suljin Hangasojan mökin oven tapasin Helsingissä Porvoonkadulla tyttären, joka oli saanut luvan lähteä töistä puoli tuntia etuajassa.

Liekö koskaan olen ollut niin kansainvälisellä lennolla kuin tänään Ivalo-Helsinki välillä. Ivalon pienellä – tosin laajentumassa olevalla – lentokentällä oli liki familiääri tunnelma, brittejä ja japanilaisia enimmäkseen, mutta myös ranskalaisia, venäläisiä, italialaisia, saksalaisia (tai ainakin saksaa puhuvia) ihailemassa torstain keskipäivän kaunista Lappia, ostamassa lentokentän pikkuputiikeista poronlihaa, joulupukkimatkamuistoja, hirvi-, lohi-, muikku-, karhusäilykkeitä, kuivattuja mustikoita ja hillamarmeladeja. Kummasti tunsin itseni melkein natiiviksi lappilaiseksi noiden keskellä.

Eskelisen kyydissä lentokentälle näytti tältä.

Kuvassa lappilaista lussukka- vai pitäisikö sanoa jo vain -meininkiä: laukkukärryn kuski otti aurinkoa! 😉

Puolentoista tunnin lennolla nukuin, huolimatta siitä, että takanani istui lennon ainoa kirkuva ja penkissä roikkuva ja sen yli tuleva vaippaikäinen, jonka äiti oli lastakin isoäänisempi sählääjä. Unentarvetta siis on.

Lennon alussa näkyi selvästi se mitä on tietty ja koettu kymmeniä kertoja alhaalla: Saariselän tunturijono on säärintaman jakaja siten, että pohjoispuolella paistaa ja on pilvetöntä, eteläpuolella (= meidän mökkipuolella) pilvet verhoavat taivaan.

Koskaan ennen en ole lentänyt Ivalosta Helsinkiin, enkä yhtään minnekään muuallekaan. Jokunen vuosi sitten lensin toisin päin: silloin oli luentoreissu pääsiäisviikolla Tampereella, josta junalla Helsinkiin ja sitten lentäen pohjoiseen. Nyt siis toisin päin.

Kulttuuri-, ilmasto-, äänimaailma Suomen ääripäissä häkellyttävän kontrastinen.

Hangasojan hiljaisuudesta kauniista talvesta tihku/ränräsateeseen, pakokaasuun ja liikenteen meteliin.

Mutta oli juhlaa, että sain lentää tuon välin, ja olla nuo pari – vaikkakin tautista – päivää yksikseni möksällä.

Pehtoori lähti jo tiistaina aamulla mökiltä autolla Ouluun, kävi eilen vanhempensa ja näiden remonttiraksan tarkastamassa, ja pakkasi muuttoauton Juniorin kanssa. Tytär oli jo ennen Helsinkiin lähtöä pakannut kaiken laatikoihin, ja eilen ehtoolla Pehtoori & Poika sitten roudasivat kamat isoon pakuun.

Tänä aamuna sitten sekä tuo muuttoauto että Pehtoori omalla autollaan lähtivät Helsinkiin. Ja nekin olivat just ennen neljää Porvoonkadulla.

Ilta on muuttoa tehty, tosin tietysti oli käytävä syömässä. Tuossa naapurikorttelissa on Taverna Zorbas. Hyvin maistui minullekin, tauti hellittää.

Näkymät ikkunasta kovin erilaiset kuin aamulla Hangasojalla…

Vähän on paljon

Hiljaista, mustavalkoista, takkatulen ääressä lämmintä.

Mukavaa yksinoloa, melkoista väsyä, hillitön nuha, ehkä jopa vähän kuumettakin, pää raskas.

Aamupäivällä vanhojen herrojen puheluita ja sähköposteja – toivoivat tapaavansa minut, – mikseivät nuoret miehet soita tai sähköposteile ja toivo tapaavansa? 🙂

Lämmitin sitten saunankin. Rantasaunan lempeät löylyt helpottivat hetkeksi oloa.

Äidille puhelu(ita), nuorten ja Pehtoorin kanssa tulevista sopimista, muistuttamista.

Vähän töitä, enemmän Tervoa.

Ei oikein edes ruoka maistu, lounasmakkara sentään. Ja äskeisen pihalla piipahduksen jälkeen vitriinin alakaapista löytyneen jouluglögin jämät tekivät kipeälle kurkulle hyvää.

En ole oikein runsassanainen tänään. Johtunee tästä retriittitunnelmastakin. Hyvä olla vähän vähemmällä välillä.

Mutta kaunista ja hiljaista täällä on. Koko päivän on satanut kevyttä lunta. Myrskyjen jäljet ovat häipyneet. Hanget ovat korkeat (about 70 cm) ja valkoiset.

Näin paljon on satanut tänään. Viisi senttiä?

Tämä meidän huikea rantasauna. Parempaa ei ole.

Purolle polku suora ja valkoinen.

Pulahduksen jätin kuitenkin väliin.

Sula olisi ollut.

Niitä näitä

Eihän tämä mikään Strömsö ole

Sataa lunta, hiljaa sataa. Ei myrskyä. On lämpöasteita, ja silti sade tulee lumena eikä vetenä tai räntänä. Hassua.

Muistanpa täällä vietetyistä yhden jos toisenkin hiihtoloman, että on pitänyt odotella puolelle päivin, että lauhtuu niin paljon, että voi lähteä mäkeen tai ylipäätään ulos. Muistanpa sellaisiakin hiihtolomia, että on pitänyt odottaa, että aura-auto/linko käy mökkitiellä, että pääsee autolla liikkeelle. Ei ole tänä vuonna sellaisia sääilmiöitä, on ihan erilaista. Tänään on ollut sellainen pehmeä keli. Hirmu hiljaista. Tavallistakin hiljaisempaa.

Mutta menneiden viikkojen aikana täällä on ollut jotenkin merkilliset säiden vaihtelut, sillä puilla on usein hattuja. Ei mitään tykkyä, vaan sellaisia isoja paakkuja keskellä puuta.

Ja puita on paljon katkennut korkealtakin. Meidän tontin vähäisistä puistakin vaikka kuinka moni on poikki. 🙁

Moni on taipunut, muttei taittunut.

Mutta pihan komistus, voimapuu ei poikkeuskeleistäkään hetkahda.

Poikkeuksellinen vuosi sikälikin, että minulla on toinen flunssa. Monta vuotta on mennyt ilman yhtäkään, ja nyt iski jo toinen. Ei hyvä. Yö menikin aika lailla valvoessa kipeän kurkun kanssa ja sitten tämä päivä paritkin pitkät unet nukkuessa. Mitä nyt välillä vähän luennon harkkoja ja muuta mukanani rahtaamia tekstejä olen lueskellut. Ei oikein ole odotusten mukaisesti tämä päivä mennyt.

Vakaa aikeeni hiihdellä poroaidalle, tai jopa Kakslauttaseen, oli siis unohdettava ja todettava vain, että valtion virkanaisen rooliin tämä sopii kyllä oikein nappiin: lomilla ne taudit podetaan. Mutta eipä tässä. Jos laittaisin kuitenkin takkaan tulen ja koettaisin nautiskella, lukisin vähän jotain muuta kuin historiaa. Kyllä se tästä.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Meneehän se näinkin!

– Miten niin ei voi käyttää Sauna-Tolua lattioiden luutuamisessa? – Ihan hyvin voi. Ja nyt tuoksuu puhtaalle, tuntuu raikkaalle.

Ei vieläkään pakkasta, ei vieläkään kimmeltäviä hankia, tuuli kova, yölläkin melkein myrskysi. Kävimme kimpassa lenkillä, ja mökille palatessa (Pehtoorin kiivetessä liiterin katolle lumen puotttoon) päätin, että tänään on mattojen lumipesun aika.

Eikun mökin matot hankeen hakattavaksi ja harjattavaksi. Silloin kun täällä mökillä on nuoret tai ystäviä olemassa, ei tule juuri siivottua, mutta tänään oli oivallinen tilaisuus moiseen. Ja nyt ovat mökin keittiö, tupa ja kylppäri puhtaita.

Luutuaminen on hyväksi.

Sen jälkeen oli hyvä tovi lueskella luennon harkkojen vastauksia, ja sitten illansuussa rantasaunan jälkeen syödä.

Ylipäätään oli aika tylsää safkaa, mutta hyvän mökkikastikkeen tein: 1 prk demi-glacea kuumaksi, sitten joukkoon 1/3 pkt kanttarelli-(tms. mielimaku)tuorejuustoa, pippuria, suolaa, vähän eiliseltä jäänyttä punaviiniä, kastikesuurustetta ja voila! Ihan gourmet-soosi siitä tuli.

Ja eilen tein mökkimuffinseja, joita oli jälkkäriksi(kin). Olennaista on vatkaamattomuus ja se että emme pitäneet Alku – karpalo-omena -hiutaleista. Olemme tykänneet kovastikin Alku Sadonkorjuupuurosta, ja matkalla pohjoiseen ostimme kokeeksi paketillisen Karpalo-Omena- Alku-kaurapuurohiutaleita.

Eilen aamulla yhteen ääneen toisillemme todistimme, jotta ei ole oikein hyvä tämä setti, ja illalla jo päätin, että hiutaleet on hyötykäytettävä muutoin kuin puurossa. Ja tässä tulos.

Mökkimuffinsit
noin 20 muffinia

2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
75 g sulatettua voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 prk rahkaa
pari dl marjoja

Sekoita kaikki ainekset. Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa parikymmentä minuuttia.

mökkimuffinseja-2

Siinä se on: koko aamiainen yhdessä paketissa. On rahkat, kaurahiutaleet, marjat yhdessä. No toki vähän sokeria ja rasvaa, mutta lomahan nyt.

Ja toki hillojen tilalla voit käyttää mustikoita, vadelmia, omenapalasia… Meillä nyt ei täällä möksällä ollut muuta kuin hilloja. 😉 Jotta hyvää yritin, mutta priimaa pukkaa. Hah. Joka tapauksessa, kyllä ovat meheviä. Parempia kuin puuro.

Lappi Luettua Niitä näitä

Mökkielämää

Nyt pyryttää. Niinhän minä toivoinkin. Peittäisi nuo hankien päällä olevat roskat, tekisi maiseman kauniiksi. Sellaiseksi taikatalveksi kuin oli pari vuotta sitten, sellainen kuin täällä usein on: Taikatalvi Hangasojalla. Nyt noita hankia en ole kuvaillut.

Aamuladulla kännyllä muutaman otoksen sentään räpsäisin. Pari kilometriä ehdin sivakoida ennen kuin latukone tuli vastaan. Sen jälkeen oli näin sileää ja sujuvaa.

Huolimatta siitä, että tuuli oli eilistäkin kovempi, oli edelleen mukava metsänsiimeksessä hiihdellä, punaisia poskia hankkia.

Eipä ollut tänäänkään ladulla ruuhkaa. Pehtoori kävi vasta puolenpäivän jälkeen, putsailtuaan vanhan mökin katon lumesta, ja silloin oli jo ollutkin hiihtäjiä. Minä näin vain yhden – norjalaisen – pikkuperheen, jonka noin nelivuotias hiihteli kuin vanhakin tekijä ja isä veti vauvaa tämmöisessä. Kaikkea sitä.

Niissä kohtaa, jossa ei ole puita lähellä, hanget ovat vielä kauniit, pehmeät.

Mutta hyvin täällä kuluu aika sisälläkin. Päivän kiintiö Kekkos-tutkimusta luettu ja ruokaa tuunattu. Jari Tervon ”Revontulten tie” kohta luettu. Taitaa olla ensimmäinen J. Tervon kirja, jonka saan luetuksi loppuun. Enkä tiedä, olisinko lukenut tätäkään, jollen olisi elänyt teinivuosiani samaan aikaan kuin omaelämäkerrallisen opuksen Jari. Ajankuva piirtyy hyvin tuttuna. Oulun Koskelankylässä maailma oli 1970-luvun alussa hyvin samankaltainen kuin Tervon Rovaniemi. Ja Tervo saa tekstin kuulostamaan 14-vuotiaan kirjoittamalta. Nokkeluudet tervomaisia, hymyilyttävät hyvinkin.

Vihdoin kokosin myös joulupuun, juhannuskuusen, lastukoristeen, jonka kävin jo ennen joulua Lovi-liikkeestä ostamassa. Tässä nyt ensimmäinen kuva siitä. Olen jotensakin varma, että täällä tulette näkemään siitä jos vaikka kuinka paljon kuvia eri vuotuisjuhlien yhteydessä. Mitenhän sen koristelisi pääsiäiseksi?

Se on hyvä ”viherkasvi” mökkioloihin.

Ja toki meillä on täällä tulppaanejakin.

Nyt aika siirtyä takkatulen ja telkkarin ääreen, kudinkin on mukana.

Mökkielämä tuntuu hyvälle.

Lappi Ruoka ja viini

Mökkilauantai

Hiihtolomalla mökillä ’kuuluu’ olla kimmeltäviä hankia, kirpakoita pakkasia, ainakin öisin, välillä ehkä hillittömiä pyryjä, sininen kirkas taivaankaari, iltayöstä revontulia…

No tänä vuonna ei näköjään kuulu. Eilen iltainen kova tuuli jatkui yölläkin; unen läpi, välillä herätessä, kuulin, kuinka täällä tuntureiden katveessakin tuulee lujasti. Ja on täällä tainnut olla melkoisia myrskyjä jo edeltäviä päivinä, viikkoina. Metsissä on paljon kaatuneita puita, hangilla oksia ja havuneulasia.

Aamulla yksi pakkasaste, pilvistä, edelleen tuulista, tuhnuisen näköistä. Kovasti mietin itselleni selitystä lintsaamiselle, miksi en sittenkin lähtisi hiihtämään. Mäkeen menemättämyyden perusteluksi riitti kova tuuli ”liekö hissit edes pyörivät”. Mutta miksi en lähtisi hiihtämään? No kun kunnon syytä ei tullut mieleen, oli lähdettävä.

Ja kuinka olikaan mukava hiihtää, ihan hurjan hyvin kulki. Eipä juuri muita näkynyt; ehkä siksi, että olin ladulla jo aika varhain ja ehkä vaihtopäivä (keskisuomalaisten hiihtolomat ohi, pohjoisimman Suomen lomalaiset vasta tuloillaan… ?) piti hiihtäjät pois tunturista.Lunta riittää. Möksälle palatessa Pehtoori oli lumitöiden ohessa lämmittänyt jo saunan: lauantaiaamupäivän rantasauna ei ole ole ollenkaan hassumpi juttu. Mietin että tällaiseen elämänmenoon voisin ehkä tottua. 🙂

On se aika vuodesta että pöydässä on yhtä aikaa sekä tulppaaneja että kynttilä.

Myöhäisen lounaan, vai varhaisen päivällisen, nautimme. Eilen Sodankylästä ostettu nieriä ja uutuus riesling olivat pääosassa. Tuo Alsacen riesling vähän vaisu. Uuninieriä fenkoli-purjopedillä, täytettynä tilli-tuorejuusto-ruohosipuli-punasipuli-kermatilkka-tahnalla, oli puikulaperunoiden keralla oikein hyvää. Pintaan tehtyihin viiltoihin sitruunavoita, pinnalle suolaa ja valkopippuria. Uuniin (200 C) puoleksi tunniksi.

1-2-2

Ja äsken jälkkäriksi eilen ChocoDelistä ostetut salmiakkikakun palaset. Ui-jui.

Tuosta löytyy hyvä syy ja tarve lähteä vielä ulos tekemään vähän lumitöitä. Lunta täällä riittää.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Taas kerran: matkalla pohjoiseen (Choco Deli)

Ihan sula tie Kemiin asti, ja Rovaniemelle. Ei juuri liikennettä. Paitsi juuri ne, jotka ajaa 74 km/h kahdeksankympin rajoitusalueella. Mutta mihinpä meillä kiire.

Rovaniemellä huomaan, että liikennejärjestelyt ovat uusimisen alla, paljon tietöitä. Mutta ihan sama. Puolelta päivin siellä ollessa jo taas kova nälkä; tämä katarriko se aiheuttaa, että voisin syödä jatkuvasti! Oikeasti on nälkä ihan aina vähän päästä. Siispä perinteinen Coffee House, ja täytetty croissant. Tavallisesti riittää pelkkä cappuccino ja/tai croissant. Ja sitten Lordin aukiolla olevaan ChocoDeliin.

Paistinkääntäjä, Lapin keittiömestari, joka muutama vuosi sitten rohkeni ja sanoutui irti opettajanvirastaan (Lapin AMK), perusti suklaadelin ja bakeryn, on mitä ilmeisemmin onnistunut elämänmuutoksessaan.

Konvehtejaan on päästy muutaman kerran maistamaan Lapin keittiömestareiden Herkkupöytätapahtumassa, tämän kokemuksen perusteella ja muutenkin, olin varma että kannattaa piipahtaa.

Nyt on niistä kahdestatoista ostamastamme konvehdista om maistettu ensimmäiset: valkosuklaa-salmiakki maistui jälkiruoaksi enemmän kuin hyvin. Huomenna ehkä savuporo-suola tai hilla-valkosuklaa. 🙂

Ja tiedättekös_ tämä ChocoDelin J. tulee pitämään toukokuussa Ouluun suklaakurssin ja osallisena järjestelyihin aion ehdottomasti mennä!

Ja ostettiin me mukaan kaksi leivostakin… Josko huomenna saisi itsensä ladulle, niin herkut tulisi ansaituksi.

Rovaniemen jälkeen auton lämpimittari alkoi näyttää pakkasta: – 0.5 C. Vaikea uskoa, että ollaan menossa Napapiirin pohjoispuolelle maaliskuun eka viikkoa viettämään – tai siis osaa siitä.

Sodankylässä oli aika poiketa ostamaan muutakin kuin jälkkäriherkkuja. Jäämerentien varressa pönöttää muutaman vuoden vanha Pohjantähti-K-marketti. Sieltä sitä einettä haettiin, sitä kohti mennessä näin enemmän kuin pari potkukelkkailevaa paikallista matkalla ruokaostoksille. Onko Tuulestatemmatun lukijoissa yhtäkään, joka kävisi potkutellen ruokakaupassa? Jos on, ilmoittautukoon! Lupaan palkita ChocoDelin pienelllä rasialla.

Matka jatkui, Pehtoori ajeli, minä luin Kekkos-tutkimusta. Ettekä usko, mutta oikeasti vähän jo kiinnostikin. Ja kun kerran olin luvannutkin, että kommentoin. Ja sitä riittää luettavaksi koko viikoksi.

Ai niin, lomaviikkohan se on. Laitoin töissä ovenpieleen lapun… yritin olla hauskka

Hiihtolomalla.
Hiihto? Loma?
Noh, jokatapauksessa olen täällä vasta 9.3.

Oikeastaan tuossa ei ole mitään hauskaa. Päinvastoin, se on missio. Hiihdän jos mahdollista/huvittaa/haluan/ilmoja pitelee. Lomailemaan pyrin.

Tänne tuuliseen Lappiin on siis tultu, täällä Hangasojalla tovi ollaan. Myrskyävästä illasta huolimatta en ole pahoillani. Myrsky kun sallii sisällä pysymisen. Tein pizzaa. Ikinä ennen en ole täällä tehnyt pizzaa. No en tee sitä usein yleensäkään, mutta tänään tein, ja vielä täällä. Oli hyvää – ja lihottavaa. Ihan sama. Hyvää oli.

Ai niin, Rovaniemellä käveltiin Sampo-keskuksen läpi: joku pikku putiikki… Ostinkin kaikkea pientä. Tyttärellekin tuliaisiksi.

Ja tämä oli pakko ostaa.

— hihitytti.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Mozartin vieraana

Tammi-helmikuussa on jätetty aika monta gastronomista sessiota väliin; toisin kuin yleensä tapana on. Tänä vuonna ei menty Puistolaan chez Jounin illallisille eikä brunchille, ei Tervaporvareiden herkkupöytään, ei Slow Foodin riistaillallisille, ei Oulun viininystävien Bordeaux-maistiaisiin, mutta tänään mentiin puolikuudeksi Madetojan saliin (Oulun musiikkikeskukseen), jossa oli paitsi Unirestan paistinkääntäjien veljesateria, myös Oikotie oopperaan, Mozartin suosituimmat aariat (Erkki Lasonpalo, kapellimestari, Kaisa Ranta, sopraano, Arttu Kataja, baritoni).

Minna Lindgren (toimittaja, musiikkitieteilijä, tietokirjailija) oli käsikirjoittanut kokonaisuuden, jossa pääsi tutustumaan kaikkiin Mozartin oopperoihin runsaassa tunnissa. Lindgren itse juonsi vallan mainion, oikein hauskan kokonaisuuden ja nuori ja kaunis, ymmärtääksemme lahjakas sopraano Kaisa Ranta ja pitkänhuiskea baritoni Arttu Kataja esittivät tukullisen rooleja. Kaltaisemme klassisesta musiikista paljoa tietämättömät tykkäsimme tällaisesta ”oikotiestä”, jonka juontaja Lindren vielä oivallisesti viitoitti.

Ja kun kerran ilta oli rotissöörien järjestämä, niin tietysti oli myös ruokaa. Ennen konserttia meillä oli ns. veljesateria. Unirestan (joka mm. ruokkii kaikki yliopistolaiset ja jolla on pitkin Oulua monia eri juhlahuoneistoja ja tiloja tilausravintolatoimintaa varten) paistinkääntäjiin kuuluvat ammattilaiset olivat koonneet meille Mozartin henkeen iltapala-menun.

Ihan erityisen paljon pidin tuosta peruna-tryffelitortusta. Se maistui italialaiselle (tryffelit ja parmesan). Ja sitten kahvi(ei suklaa, kuten instagramin kuvatekstiin virheellisesti kirjasin)vanukaskakku oli myös meidän monien mieleen. Kakun tekijän kanssa pohdimme, että noilla tykötarpeilla vähän enemmän ”kahvitettuna” siitä saisi ihan huikean hyvän jälkkärin…

Tuttujen (yllättävienkin) ja ystävien tapaamista, kulttuuria ja hyvin syömistä pienesti, – voisiko torstai-illan käyttää paremmin?

Niitä näitä Yliopistoelämää

Rikottu sopimus

Muistatteko nämä minun henkilökohtaiset kehityskeskusteluni (”Mää oon täälä vaan töisä”), jotka kävin, kun vajaa kolme vuotta sitten pitkään harkittuani palasin vuorotteluvapaalta takaisin virkaani. Monikohtaisessa sopimuksessani on monta erinomaisen perusteltua pykälää ja sen paragrafit oli harkiten aseteltu tavoitteena kaikkien toteuttaminen.

Kummasti vaan tulivat ne mieleen tänään kun dekaanin kanssa aamun varhaisina hetkinä autoiltamme kohti yliopistokolossia liukastelimme ja toisillemme tuntoja yliopistomaailmanmenosta jaoimme. Kovasti yhtä mieltä olimme melkein kaikesta. Niin paljon yhtä mieltä ja sopivan tuohtuneita samoista asioista, jotta jäimme portaisiin vielä pitkäksi toviksi raatailemaan ennen kuin vetäydyimme sorviemme ääreen. Tulipahan parannettua maailmaa, tai noh yliopistoa, ja ainakin humanistista tiedekuntaa.

Tulipa nuo omat kesän 2012 sopimusneuvotteluni mieleen toisenkin kerran tänään: olin juuri vastaanottoaikani päätyttyä puoliltapäivin livahtanut eväilleni kahvihuoneeseen, jonka ovenpieleen ilmestyi opiskelija, jonka kanssa oli sovittu tapaaminen iltapäiväkolmeksi. Hän ”kun sattui, jo olemaan, just nyt, vähän etuajassa, täällä” ja halusikin keskustella gradustaan mieluusti heti. No, minä [tyhymä!] otin banaanin puolikkaan ja rahkapurkin mukaan ja sanoin… ”eiku ihan hyvin voidaan palaveerata nyt, mennään vaan mun huoneeseen juttelemaan”.

Mutustelin banaania pyydellen anteeksi, että ”on vähän pakko syödä kun sellainen mahakatarri tässä vähän riesana, … tahtoo tulla huono olo [tosiasiassa melko kipeä olo] jos maha tyhjäksi menee. …” Mihin opiskelija sitten, että ”voiko sitä valtionvirkanainenkin mahahaavan saada, liekkö niin kiirettä ja stressiä mahtaa näissä töissä olla?”

En edes tupissut mitään, en sanonut, että ei minulla sentään mikään mahahaava ole, saatikka että olisin mistään stressistä puhunut. Ihan vaan evästaukoa aattelin pitää… Sairaslomaa nyt en sentään pidä, vaikka lääkäri sellaisen tarpeesta reilu viikko sitten kyselikin. Joten tuliko tässä kohtaa se ”martyyripykäläkin” rikotuksi. Huonompi juttu.

Mutta on tuossa sopimuksessani kohtia, jotka olen pitänytkin. Tänäänkin on menty

Ilon kautta. Opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa olemisesta ja työn tulosten aikaansaamisesta aion edelleen nauttia.

Ja monesti.

Historiaa Niitä näitä

Mainonta ja historia vol. 2

Kello

Useimmat kuvat suurenevat klikkaamalla ja linkkien takaa löytyy mielenkiintoisia historiasivuja.

Tänään Historiaa tilauksesta –luennollani oli sitten teemana historian tuotteistaminen, ja sen käyttö mainonnasa ja brändäyksessä. Minulla oli pitkä lista esimerkkejä, kiitos ja kumarrus tänne bloginkin suuntaan (ks. vol. 1 postaus kommentteineen) ja työkavereille, mutta kyllä opiskelijatkin hoksasivat monta. Mm. Coca-Cola, Hartwall ja Finlayson tulivat uusina.

Coca Cola

Tekemäni katugallupin myötä löytyneistä esimerkeistä on hoksattavissa muutamia juttuja: erityisesti yritykset ja yhtiöt, jotka tuottavat jotain syötävää tai juotavaa käyttävät Suomessa historiaa mainonnassa. Mille on – tietysti 🙂 – historialliset syynsä. Nuo yritykset ovat usein niin vanhoja ja niin perinteikkäitä, että niillä ylipäätään ON historia.

Vanhoista suomalaisista teollisuusyrityksistä, jotka mainostavat tuotteitaan kuluttajille, juuri elintarvike-, makeis- ja panimoteollisuus ovat niitä, jotka ovat syntyneet joko autonomian ajan lopussa tai sitten sotien välisellä kaudella. Saha- ja massateollisuusyritykset (paitsi se Serlachius) tai vaikka konepajateollisuus (paitsi se Finlayson) eivät televisio-, netti- ja lehtimainontaa yksityisille kuluttajille suuntaa. Suomalaista vanhaa kenkä- tai tulitikkuteollisuutta ei enää ole.

http://www.fazergroup.com/fi/tietoa-meista/history–heritage/

Monilla panimoilla on pitkä ja perinteikäs historia ja sitä myös käytetään historiassa. Olvilla on olutmerkit Sandels, Sven Duuva ja Tuntematon sotilas. Joskus maailmanaikaan on ollut myös Döbeln-olutta, eikö vain? Olvin historiatiedot ovat nettisaitilla kovin vähäiset, mutta tällainen tieto siellä oli:

Panimomestari William Gideon Åberg ja rouvansa Onni perustivat juoppouden poistamiseksi panimon Iisalmeen vuonna 1878. Zacharias Topeliuksen hengessä he halusivat tarjota miedompia vaihtoehtoja viinanhimon villitsemille kansalaisille.

Hartwall käyttää markkinoinnissaan historiaa, ja (Sinebry)Koff vielä enemmän. Koffin (spåra )han kulkee Helsingissä edelleen kesäisin. Kesällä 1962 Koff hankki ensimmäiset panimohevoset, nimenomaan historian ja mainonnan yhdistämiseksi.

Ensimmäisten Koffin panimohevosten nimet olivat Siff ja Koff. (Siff-limonadia oli joskus, olihan?) Koffista on vielä kerrottava juttu, jota isäni jaksoi kertoa: ”On se hyvä että se Schuman ampui sen Bobrikoffin eikä Sinebrychoffia”.

Koskenlaskijan (1933) pikkusisko on Viola-sulatejuusto, ja näitä molempia markkinoidaan edelleen historian havinaa hyödyntäen . Viola-tytön kuvilla koristeltuja kolmiojuustoja oli kansakoulun ruokalassa pari kertaa kuukaudessa, muistan monella tapana olleen litistää niitä kahden näkkärin väliin.

Kuvan lähde

Ja sitten niistä pyöreistä pahvirasioista, joihin mahtui aina kuusi kolmiojuustoa, arkarreltiin käsityötunnilla kelloja ja tonttujen päitä. Koskenlaskija on vastikään palautettu liki ”kansallisromanttiseen” kuosiinsa.

Ja sitten Elovena-tyttö! Se kuuluu samaan genreen noiden edellisten kanssa, mutta on vähän vanhempi ja viettää parhaillaan ysikymppisiään. Aika nuorekkaana ja suomalaiskansallisena on säilynyt.

elovena

Alla lainaus suoraan Raision myllyn nettisivulta:

Vuonna 1925 viipurilainen Karjalan mylly haki mainoskilpailulla kuvitusta pakkaukseen, joka sisälsi ekstra priima höyrytettyjä Elovena Kaurahiutaleita. Mainoskilpailun voitti myllyn konemestarin poika Joel Viktor Räsänen, jonka luomaan vaaleaan neitoon nimi Elovena nykyjään yhdistetään. Nimi Elovena syntyi yhdistämällä yrityksen aiempi nimi Myllyosakeyhtiö Elo kauran latinankieliseen nimeen Avena sativa.

Esimerkiksi myös muutamia muiden alojen yrityksiä; vaikka Fiskars – ja luonnollisesti – Kalevala koru, jonka koko toimintaidea rakentuu historian varaan. Paikallisista, oululaisista yrityksistä on hoksattu yli satavuotias sähköliike Hammarin sähkö, jonka toiminta jatkuu perheyrityksenä jo neljännessä polvessa. Ja siellä historiaa todella harrastetaan ja käytetään mainonnassa. Ja toinen perinteikäs oululainen firma on 135-vuotias leipomo Katri Antell (nyk. Antell-konserni), jossa rakennetaan tuotteiden markkinointia myös historian avulla.

Nämä jutut jäivät kyllä vähän itseäni nyt kiinnostamaan enemmänkin, ehkäpä näistä joku artikkeli joskus…

Historiaa Oulu Yliopistoelämää

Monenmoista historiaa

Tänään on taas ollut ihan hurjan mielenkiintoista olla yliopistonlehtori ja saada vetää kandiseminaaria. Monta tuntia pidimme istuntoa, ja miten tälle päivälle sattuikin niin monta mielenkiintoista aihetta. Huutolaisista tai paremminkin niihin liittyvästä kirjoittelusta on tekeillä yksi tutkimus. Jollet tiedä mitä huutolaisuus oikein oli, ihan käytännössä, niin Elävässä arkistossa on dokkarinpätkä. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/minut-myytiin Eikä noista vuosista ole sataakaan vuotta.

Tekeillä on opinnäytetöitä kuusamolaisten evakkokokemuksista, osuuskaupan arjesta, Bodomjärven rikosjournalismista 60-luvulla ja 2000-luvulla ja pudasjärveläisistä ufoista: 60-70-lukujen vaihteessa niitä nähtiin paljon! Mitä niistä kirjoitettiin, mitä niistä ajateltiin – ja miksi suhtautuminen oli sellaista kuin oli. Sitä tutkii yksi nuori nainen. Ja joku voi olla muka sitä mieltä, että historia on tylsää! No on seminaarilaisteni joukossa sellaisiakin, jotka tutkivat minunkin mielestäni vähän vähemmän kiinnostavia aiheita, mutta kyllä minä niistäkin opin. Ja oikein hyviä keskusteluja käytiin seminaarissa. Nämä tutkimusten aloittelijat ovat herkällä ohjaukselle. Ainakin enimmät ovat. Ne, jotka eniten tarvisivat, eivät tunne tarvitsevansa. Mutta sepä onkin heidän asiansa, ei väkisin.

Ja huomiseen luentoon taas kuvia etsiessäni löysin Kalevan sivuilta vielä yhden kuvagallerian, jota en ennen ollut nähnyt. On siellä muillekin kuin oululaisille mielenkiintoisia kuvia.

http://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/oulun-torilla-vilinaa-vanhoina-aikoina/8396/

Klikkaa ylläolevaa linkkiä

Niitä näitä Ruoka ja viini

Piirakkapäivä

Tänään klassikkosafkaa. Lohipiirakkaa ja banoffeeta.

Antti Vahteran Lohipiirakkaa olen tehnyt usein, ks. mm. täällä. Tänään muokkailin alkuperäisohjetta ja käytin valmista Myllyn Paras ruis-kaurapiirakkataikinaa.

Ja hyvin pelitti. Tuon valmiin pyörylän levittelin vuoan reunoille, sitten päälle täyte.

Kahdenlaista lohta (kylmä- ja lämminsavua), purjoa, yksi kuutioitu suolakurkku ja tilliä, sitten lopuksi kaksi kananmunaa ja ruokakermaa (2 dl) sekaisin ja tuohon päälle. Huipuksi emmental-kuorrutuskerros (2 dl). Ja tämmöistä siitä tuli. Uunissa noin puoli tuntia ja asteita vajaa 200.

Maistui paremmalta kuin näyttää. Tein hyvissä ajoin (pari tuntia ennen) valmiiksi. Peittelin foliolla ja patalapuilla. Nauttiessamme oli enää haaleaa, mutta maut olivat tasaantuneet, lohien rasvat asettuneet.

Sen oheen avasimme valkoviinin. Chileläisiä en osta, saatikka että julkisesti niitä kehuisin, mutta jälleen kerran argentiinalainen miellytti minua kovin. Ja Viognier-rypäleestä pidän lähes aina – valkoisista heti rieslingin jälkeen ehkä eniten. Pyhä Julia oli hedelmäinen, ei-pliisu, ja kun kerran on argentiinalainen, niin hinnalla ei ole pilattu (alle kympin on). Santa Julia Organic, per favor.

Piirakan oheen tein salaattia, kananmunia keitin ja sienijuttua, jollaista olen tehnyt ihan tavis-herkkusienistä eräänkin kerran. Tyttären arkiherkku ollut monta vuotta. Eilen ostin hallista todella hyvännäköisiä siitakkeita. Jotka eivät sitten ihan vastanneetkaan odotuksia. Mutta syömäkelpoista toki.

Sunnuntaisafka-11

Ideana on silputa sienet teflon-kattilaan, jossa on (oliivi/avocado)öljyä, lisätä valkosipuli (pari kynttä) ja sitten puoli purkillista silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja, kypsytellä, maustaa suolalla ja runsaalla mustapippurilla. Lopuksi maustaa kanttarelli- tai esim. ruohosipulituorejuustolla (½ prk). Herkkusienillä ohje ainakin toimii.

Ja sitten jälkiruoaksi banoffeeta, – Juniori on sitä jo useamman kerran toivonut. Eilen sitten tein pohjan, keittelin kondensoidun maidon. Onhan se makeaa, onhan se hyvää. Tässä kakussa banaani on se vähimmin sokerinen elementti. 😀 Nuo vihreät lehdet on appelsiiniminttua. Nam. Kaikkea sitä. Hyvää oli.

Tällä kertaa tein ihan perusohjeella (Ulla Svensk). Joskus olen varioinut ja tehnyt Manoffeen ja muutaman kerran Hilloffeen.

Mitäkö muuta? – Eipä tässä. Päivä kerrallaan. Jo hiihtolomaa suunnitellen, järjestellen: Ivalo-Helsinki -lento varattu. Kotikylpyläpäivää vietellen. Tyttärelle soitellen. Lenkillä käynyt ihan senkin takia, että voin onnitella itseäni vuoden parhaasta investoinnista: Icebugit rulettaa!

Mutta ei se taida sunnuntai taaskaan kestää iltaan asti. …

Niitä näitä

Luppoilua

Leppoisan lauantain aamu alkoi lempeällä Alku-kaurapuurolla. Kovin verkkaisesti lähdin liikkeelle. Ja sellainen runsaan ajan tuntu ollut koko päivän. Oli aikaa käydä rauhassa kauppahallissa. Jutella tuttujen puodinpitäjien kanssa, ja sortua Juustokuusta ostamaan monta pientä palasta: ruskeaa goudaa, parmiaggianoa ja Troncal-chorizoa. Kauppias puhui Troncalista siihen tyyliin, että oletti minun heti tietävän, kuinka erinomaista ja maailmankuulua erikoisherkkua se onkaan. Minä hövelinä nyökyttelin ja osoitin olevani vallan tietoinen, että onhan se troncal nyt ihan eksellenttia. Totta puhuen: nevö hööd.

Kauppias kehotti tekemään siitä chipsejä. Chipsejä? – Jep, jep. Ja minähän tein. Leikkasin niin ohuita siivuja kuin pystyin, liki läpikuultavia siivuja yritin. Ladoin niitä leivinpaperin päälle ja pistin hetkeksi kuumaan uuniin (”pari, kolme minuuttia parisataa astetta”). Mukavia snackseja tuli.

Napostelimme nuo ruokaa tehdessä sellaisenaan. Mutta ajattelin, että olisivat oivallisia myös esimerkiksi kurpitsa- tai bataattisosekeiton ohessa, tai murusteltuna keiton pinnalle. Teen toistekin.

Lenkille suoriuduin vasta kaupunkireissun jälkeen, ja kuinka rumannäköistä olikaan joka puolella. Ja kuinka tuntuikaan huhtikuulta. Lösö keli, minulla ihan liikaa vaatetta, mutta samanaikaisesti tuntui hyvälle aistia tuulessa häivähdys kevään tulosta, ymmärtää, että helmikuu on pian ohi.

Pehtoori tyhjensi piazzan, sisäpihan, lumesta. Eikä ollutkaan mikään ihan pikkuinen kolausoperaatio.

Minulla on kulunut aikaa paitsi mielenkiintoisen graduaihion lukemiseen myös surffailuun. Etsin vuodesohvaa. Helsingissä hotelliyöpymisiä kun on tarkoitus vähentää: tarvitaan vuodesohva. Tytär on saanut vuokratuksi kaksion, ja olen luvannut maksaa pienen osan vuokrasta sekä hyvän vuodesohvan, jotta voimme käydä luonaan bunkkaamassa kun Helsinkiin on asiaa tai läpikulkumatkalla yösijaa tarvitaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuulestatemmatussahan pidättäydytään ihan tietoisesti päivän politiikasta, eikä oteta kantaa ”kohujulkkisten” tai muiden lööppihenkilöiden elämänmenoon, mutta tämä on vaan pakko jakaa. Ihan hillitön!!! Kuuntele!

170

Ruoka ja viini Vanhemmuus

Vierailulla

Tänään ei ollut niin hyvä päivä. Siis aamupäivä ei ollut, silloin oli sähläystä, kipuakin, turhautumista. Mutta iltapäivällä jo laskeutui rauha ja alkoi tuntua viikonlopulta.

Suunnilleen suoraan töistä Pojan ja Miniän luo.

Oli meidän vuoro mennä heille syömään. Tai ehkä vuoro ei ole oikea sana. Mutta joka tapauksessa tänään saimme mennä valmiille. Olivat nuoret satsanneet. Ja siivonneet 🙂 – toivottavasti minun koira-allergiani oli siihen enemmän syynä kuin anopin pelko. 😉 Eikä allergisia reaktioita puolin eikä toisin ollutkaan.

Kerronko illan menun? – Kerron silti :): Alkuun oli Mallorcalta syksyllä yhdessä ostettua Codorniun cavaa (gran plus ultra. kovin voimallista cavaa, teki hyvää, toisin kuin oli ennakko-oletus), pääruokana pihviä omatekoisen kastikkeen ja omatekoisten lohkoperunoiden ja salaatin kera, ja jälkkäriksi erinomaisen makoisia karkkikeksejä ja porkkanapiirakkaa ja kahvia. Ja kyllä meidän kelpasi.

Juniori oli käynyt ihan omilla tiedollaan ostamassa pihviviininkin: eikä Armigeron Valpolicella Ripasso ollut millään muotoa huono valinta.

Vallan leppoisa perjantai-ilta. Enkä tehnyt muuta kuin nautin tilanteesta, katselin poikaamme ja ajattelin, että niin se aika rientää …

Niitä näitä

Metamorfoosi

Ensivaikutelma on tärkeä, eikö? Se, miten uusi tuttavuus tervehtii tai se miten ihminen jossain ryhmätilanteessa esittelee itsensä. Myös sillä on vaikutusta, millainen on ihmisen kehon kieli. Katsooko silmiin, hymyileekö, ja sanooko vain vähän, mutta sitäkin viisaampia vai puhua pajattaako antamatta toiselle, toisille suunvuoroa. Kaikki nuo voi tehdä miinus- ja plus-merkkisesti: tekemällä samalla hyvän tai huonon vaikutuksen. Riippuu ihmisistä.

Ensimmäisen kerran jälkeen molemmilla on jo jonkinlainen ennakkokäsitys, eikä sen tietenkään tarvitse lukita suhtautumista ja käsitystä toisesta viimeiseen tappiin asti. Ja sitten tuttavuuden ja tuttuuden myötä se aika varhain saatu käsitys yleensä vain vahvistuu.

Mutta käykö muille siten kuin tässä vastikään on minulle käynyt. Työyhteisössä on yksi henkilö, jonka olen tuntenut sen neljännesvuosisadan ainakin. Emme ole olleet kovinkaan paljon tekemisissä, mutta toistuvasti tapaamme eri yhteyksissä ja olemme tehneet pienimuotoisesti yhteistyötä vuosien varrella. Minusta hän on ollut aina asiallinen, ehkä vähän etäinen, kuitenkin ihan mukava, aikaansaapa työssään, eikä millään muotoa epäreilu tai vaikea lähestyttävä, ja pidän hyvin paljon hänen tavastaan puhua.

Olen kuitenkin aina kokenut, että hän ei paljon minusta piittaa, ei juuri kysy mielipiteitäni, saatikka että tekemisiäni millään muotoa arvostaisi, tai niistä edes tietäisi. Mutta mikäs siinä, miksi olisi pitänytkään. Mutta ei siis mitään ristiriitoja, jos kohta ei paljon yhteistä duunaamistakaan.

Mutta nyt. Nyt on tapahtunut jotain, mikä on muuttanut käsitystä. Ei, minun käsitykseni eivät ole muuttuneet, ne ovat hyvin entisen kaltaiset, mutta hän on muuttanut suhtautumistaan minuun. Olen ihan kummastuksissani kun hän on ihan varta vasten käynyt kysymässä neuvoa minulta. Ja olen kuullut, että tämä henkilö oli takanapäin oikein kehaissutkin minua. Tervehtii iloisesti aina tavatessamme ja jää juttelemaan, hymyilee. Tuntuu hassulle. Ja mukavalle tietysti. Enkä yhtään tiedä, mikä on ”naksahtanut”, että minusta onkin tullut ilmeisesti ihan hyvä tyyppi. Mutta en valita. Tällainen metamorfoosi ei tunnu ollenkaan hassummalta.

Niitä näitä

Siivouspäivä

Minun blogini ei ole niin suosittu, että mitään tuotepakkauksia, testattavia ruokia saatikka keittiövempaimia olisi postista tipahdellut – kuten tiedän monille bloggareille käyvän. Mutta silti olen joskus ennenkin tehnyt tänne sellaisia ”tuote-esittely-postauksia”. No jotain ruoka- ja herkkujuttujahan ne suositukseni ovat – tietysti – olleet, enimmäkseen. Nyt olen kuitenkin kerännyt muutamia siivouspäivä-teemaan liittyviä tuotteita, jotka olen mitä mainioimmiksi havainnut.

Tänään(kään) en ole itse mitään siivoillut, mutta meillä on siistiä. Meillä on käynyt meidän S., joka pitää joka kuukausi huolen siitä että täällä voi siivousasioissa keskittyä pieniin seikkoihin. Ehkä siksi juuri tänään näistä ajattelin kirjoitella. Tai oisko tuo eilinen mainonta-postaus innostanut itseänikin mainostamaan? Monia, mielenkiintoisia ja mukavia kommentteja tuli eiliseen postaukseen, ja lisää mahtuu. Ja eilen toimimattomana ollut laskiaiswrap-linkkikin avautuu nyt kunnolla.

Mutta nyt siis näihin pieniin juttuihin…

Ensiksi sappisaippua. Tahranpoistaja, pöytäliinoista punaviiniläikät, huulipunahipaisut paidasta, tomaattipirskahdukset essusta… Lähtee. Paremmin kuin Tabortilla. On halvempikin.

Ja muovipussit (tai melkein oikeastaan vain ne, valokuvakehysten ja taulukehysten lisäksi) pitää hakea Ikeasta. Silloin kun siellä käyn, ostan näitä. Ne on värikkäitä ”minigrippi”-pusseja. Vähän tukevampaa muovia, erinomaisissa pakkauksissa, kestäviä eväspusseja, joita käytän monta monituista kertaa. Tuollaisiin olen pakannut mm. kaikki laturit, jotka eivät ole ihan aktiivikäytössä. Noihin on hyvä laittaa monenmoista pikkutilpehööriä (piparkakkumuotit etc.) talteen laatikoihin. Näkee läpi, mitä sisältävät ja tavarat pysyvät jotensakin järjestyksessä. Paikka kaikille, kaikki paikoilleen, vai miten se menee?

Pidän valkoisista paksuista froteenipyyhkeistä, paksusta valkoisesta kylpytakistani, tarvitsen valkoisia paitapuseroita. Ne eivät pysy määrättömän kauan valkoisina. Tohtori Beckman auttaa taas. Yhdellä pussillisella valkaisee koneellisen valkoisia. Loistavasti kuten paketin kyljessä lukee.

Siivouspäivä

Riedelin viinilasien kiillottamiseksi on olemassa ihan omanlaisiaan liinoja. Enpä toista yhtä hyvää lasien (myös rillien) putsaajaa tiedä. Kestää, kestää. Välillä kun pesee, niin taas voi kiillotella lasit, läppärin ja tietokoneen näytön ja kristallit. Hyvä riepu on tuo.

Ranskan lahja puhtaanapitoon. Marseille-saippua. Keksin sille vastikään uuden käyttökohteen: minulla on valkoiset kännykän suojakuoret. Tai siis sellainen nahkainen kotelo, joka ei enää ollut valkoinen. Ei edes charmantin harmaa. Se oli likainen. Ja ei muuta kuin pumpulituppoon kunnolla marseille-saippuaa, ja pientä putsailua. Vesirätillä ”huuhtominen” ja nokialaiseni voi taas kelliä puhtaan valkoisten kansien välissä. Marseille-saippualla voi putsailla kaikenmoista arkaakin, yhden silkki-iltapukuni helmaan kapituli-illallisten jälkeen tulleen tahran sain tuolla pois. Vaaleat kesäballerinat olen putsannut tuolla. Sitä paitsi se ei ole käsille niin pahaksi kuin monet tavissaippuat.

Suosittelen. Noita kaikkia.

Historiaa Niitä näitä

Mainonta ja historia

Hain viikonloppuna netistä kirjoneuleohjetta. Ja mihin törmäsinkään!

Super Salmiakki -sukat! ”Makeita karkkineuleita” -kisan voittaja ovat nuo. Ja paljon muitakin hulppeita toteutuksia Novitan kisaan oli tullut: https://www.novitaknits.com/fi/makeat-karkkineulevoittajat. Enpä taida noista mitään aloitella, ehkä jotain muuta.

Vaikka eipä tässä nyt… aika vastikään tulin voutineuvoston vuosikokouksesta: saimme vastuuvapauden ja uudet suunnitelmat hyväksyttiin. Ei hallituksen jäsenten vaihdoksia; ehkä jatkan vuoden jälkeenkin, ehkä vuoden tai pari. Olisinkohan sitten osuuteni ko. poppoossa tehnyt, katsotaan nyt.

Ihan asiasta toiseen… tai siis luentooni. Olen tehnyt töissä kollegoilta gallupia, ja muutamilta muiltakin (= Pehtoorilta), mutta nyt taas kyselisin teiltä hyvät blogissa kävijät: tuleeko mieleesi, mikä tai mitkä firmat olisivat käyttäneet historiaa hyödyksi markkinoinnissa ja brändäyksessä. Saa olla suomalainen tai ulkomaalainen, mutta kerro pari. Esimerkkinä voisin mainita sen mikä minulla tuli ensimmäisenä mieleen: Paulig

Ja Pauligin sivuiltahan se sitten löytyi myös uusi trendiherkku laskiaiseen. Heti minun whoopieitteni jälkeen seuraavaksi trendikkäin? Suklainen laskiaiswrap! Katsohan. Voihan tuota tehdä tämän laskiaistiistain jälkeen, eikö vaan?

Mutta palatkaamme kysymykseen: minkä yrityksen tai yhteisön mainos- ja/tai julkisuuskuvassa historialla on sijansa, mikä yritys on tuotteistanut historiaa tavalla tai toisella? Kerro kommenteissa, pliis. Ensi tiistain luennoilla näistä jutuista puhumme ja haluaisin esimerkkejä.

Oulu

Toripolliisin piilopaikka

Lauantain lenkillä kiertelin Intiössä, Ainolassa, Linnansaaressa, Merikosken silloilla – ja siltojen alla!

Löytyi uusia hienoja graffiteja.

Toripolliisilla on piilo- ja lepopaikka Merikosken siltojen alla.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Laitoin nämä otokseni Toripolliisi-graffiteista Facebookkiinkin: sekä omalle seinälleni, että Oulu tutuksi -ryhmän seinälle. Siellä en ole ennen julkaissutkaan, ja nyt kun yli 3000 yhteisön sivulle laitoin niin tykkäyksiä on enemmän kuin ikinä mistään kuvistani. Aihe ne peukutukset toi, ei varmaankaan kuvien taso. 🙂 Mutta eivät oululaiset ole tainneet noista siltojenalusgraffiteista juuri tietää …

(Oulun maskottipatsaasta, Toripolliisista, kuva esim. tuolla.)

Ja Pokkisen sillan allakin oli uusia katutaideteoksia.

Näissä on minusta samanlaista siveltimen (tai siis sprayn?) jälkeä kuin niissä, jotka on Pohjantien alla kaupungista Värttöön mennessä.

Samalla lenkillä teemaan liittyen kuvasin sitten nämä Tulliväylän muuntajan kyljessä olevat joutsenetkin, joista minulle tulee aina väistämättä mieleen Yo-zen Origami-korut, joita meidän naapurin tyttö (jo aikaa sitten aikuistunut ja kujalta poismuuttanut) ystävänsä kanssa suunnitellut ja työstänyt.

Toripolliisi paikallaan huhtikuussa kolme vuotta sitten.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Puolisokkona viinejä ja laskiaislauantain menu

Talvipäivä. Tavattoman kaunis ja tyven sellainen. Erinomaisen hyvä ulkoilusää. Kävelin duuniin hakemaan parit tiedostot, enkä olisi malttanut sisälle takaisin tullakaan. Tintitkin lauloivat isosti. Aurinkolasit olisi tarvinnut.

Hyvillä mielin vielä eilisen jälkeen. Oli kyllä oikein mukava viinikerhon ilta meillä. Uusi maistelutapa sai kannatusta, oli haastava, mutta myös innostava. Se pakotti miettimään mitä maistellaan, muistelemaan mitä on opittu.

Pisteytimme viinit ennen kuin kukaan (minua lukuunottamatta) tiesi, mikä viini on kyseessä… Ja uusi maistelutapa vaikutti myös pistesaldoon: hajontaa oli tavallista enemmän, toisaalta viinit olivat kovin samaa tasoa, lähes kaikki olivat ”ylempää keskiluokkaa”, joten keskiarvoissa ei ole suuria eroja viinien kesken. Eniten minua hämmästyttää, että vintage champagne ei pärjännyt ”yleisliittolaiselle” tankkikypsytetylle sloveniakuohuvalle. Oisko vuoden 2002 Lanson ollut jo vähän ”förbi”? Taistingin punaviinit olivat enimmäkseen sellaisia, joita saa Alkosta, eivätkä ne ole kovin pahan hintaisia… Joten voit järjestää oman viinitestin ja verrata, miten maku meidän viininkerhon keskiarvon kanssa toimii.

Mietimme, että kannattaa toistekin tehdä tuollainen puolisokkomaistelu, mutta pohdittiin, että on perusteltua valita viineiksi ”tyyppiesimerkkejä” = puhdas Caberbet Sauvignon, tyypillinen uuden maailman shiraz, halpa riojalainen etc. Nyt tuossa kokoamassani setissä oli erikoisia, ennen testaamattomia rypäleitä, kovin tuntemattomia viinejä, ja useimmat kuuluivat Alkon luonnehdintaan ”Mehevä ja hilloinen”. Joten voittajakin arvasi/tiesi/päätteli (”vain”) kuusi kymmenestä oikein…

”Ohjelmallisissa iltamissa” oli muutakin uutta meidän normimaisteluihin (jotka ovat 22 vuodessa muodostuneet vakiintuneen kaavan mukaisiksi) verrattuna: pelasimme Viinien maailma -lautapeliä. Kilpailuhenkisyyttä löytyi!

Ja tietysti myös söimme. Olin luvannut tarjota iltapalaa, en illallista. Ja menu oli tämmöinen.

Laskiaislauantain maistelumenu

Patonkia
Suolapähkinöitä
Juusto-pähkinä-keksejä

Salaattia
Pataleipää
Suolavoita

Rasvarieskaa
Vorschmakia
Viskaalin maksapateeta
Myrttisen kurkkuja
Smetanaa ja luomuhunajaa

Uunibrie, hunajaa, mansikoita
Laskiaiswhoopiet

Artesaanisuklaata

Suklaat ostimme marraskuussa Helsingin vanhasta kauppahallista. Petris-suklaatehdas on Fiskarsissa, mutta myymälä on myös hallissa. Olivat yhtä hyviä kuin näyttävätkin.

Eilen lupailin, että jaan ohjeita. No niihin, mitä noista oli itsetehtyä, eikä valmiina ostettua, on täällä ohjeet aika vastikään ollutkin. Joten ei mitään uutta…

Rasvarieska on oululainen (pohjoispohjanmaalainen) paastoa edeltävän ajan leipä. Ostin eilen Viskaalin kaupasta kun hain karitsan jauhelihaa vorschmakia varten. Viskaalin kaupassa myydään (tietysti 😉 ) Pullapirtin rasvarieskaa, joka ei kyllä ole niin hyvää kuin Huovisen. Mutta kyllä tuollakin oli paikkansa eilisessä pöydässä.

Ja Viskaalista tarttui mukaan myös alla oleva.

Maksapatee, jossa on puolukoita mehevöittämässä makua. Ja se oli hyvää. Ja tuo kuvan annos maksoi kokonaiset puolitoista euroa.

Kovin paljoa ei mitään jäänyt, vorschmakia olin tehnyt tarkoituksella kolminkertaisen annoksen, jotta jää tällekin päivälle, jolloin tiesin nuorenparin tulevan syömään. Uuniperunoiden kanssa sitä nautimme. Kun sisarenikin aamulla lupasi tulevansa riemastuin kokkailemaan kaikenmoista lisää. Ihan liikaa. Mutta ei haittaa – onpahan alkuviikolle safkat valmiina.

Siinäpä se viikonloppu.

Niitä näitä

Samppaajaa ystävänpäivänä

Annoin periksi ystävänpäivälle…

Samppaajaa (viini)ystävien kanssa. Olipa ihan erilainen ilta kuin koskaan ennen … Ihan tavattoman mukava, rauhallinen, oppivainen.

Ja kyllä, kyllä tarjoomuksetkin maistuivat. Kaikille.

Huomenissa ohjeita …