Eilen illalla näkyi revontulet. Kotipihalla, kujan päässä (josta kuva) ja lähimetsän aukiolla kävin pariinkin otteeseen kuvailemassa: eihän ne matalalta, puiden keskeltä paljon näy. Poika oli kuvannut kotonaan katolta ja saanut taas komeita kuvia. Oli muuten yhdellä kuvallaan, jossa oli revontulia, voittanut GT1-lehden autokuvakilpailun äänestyksen viime viikolla. Loppukilpailussa taisi olla parikymmentä otosta. Ja Juniori veti voiton. Osaa kuvata revontulia, toisin kuin äitinsä. Alla olevan kuvan olen ottanut tästä työhuoneen ovelta kohti naapurin pylväshaapoja. 🙂
Olisi pitänyt jaksaa lähteä jonnekin mäennyppylän päälle tai merenrantaan tai pellon reunaan. En kuitenkaan yötä vasten halunnut, koska tänään oli tiedossa tärkeä päivä!
Tänään olen viettänyt mummin elämää melkein koko päivän! Aapeli tuli kymmenen jälkeen, kun vanhempansa lähtivät käymään Haaparannan Ikeassa ja muilla kaupoilla. Eka kertaa puolivuotias on ollut koko päivän hoidossa meillä. Miniän siskon luona poika on ollut jo yhden yönkin, joten ei ihan uusi juttu Aapelille. Ja onhan kuitenkin, aiemmin ollut meillä ja meidän kanssa paljon, käyvät kerran, pari viikossa koko poppoo, mökillä ollaan kimpassa ja onhan pojanpoika ollut meilläkin itsekseen muutamia tunteja jo useamman kerran. Mutta että koko päivän, molempine päikkäreineen kaikkineen.
Ja hyvin meillä meni. Tehtiin ensin keittiöhommia: minä vähän järjestelin kaappeja ja Aapeli pyöri lattialla ihastuksissaan kaikkien Tupperware-purkkien keskellä. Sitten syötiin pottua ja bataattia.
Pikkuisen poika näytti kiistävän aika yleisen käsityksen, että meillä tarjotaan hyvää sapuskaa. Noh, ilmeestä huolimatta kaikki upposi ja puoli pullollista maitoa päälle. Oli aika lähteä lenkille, — mitä kauneimpaan pakkassäähän. Hassua, että tulin valinneeksi reitin, jota esikoisen ollessa vauvana oli tapana kävellä. Reitin, jota en koskaan ”ilman vaunuja” kävele. Se on hiljainen ja lyhyt (½ t.?), hyvä vaunureitti. 😀
Aamupäiväpäikkäreiden jälkeen oltiin työhuoneessa ”kirjallisissa hommissa” ~ Aapeli sitterissä ja matolla piti minulle seuraa, kun vähän yritin kuvia työstää. Ja tietysti kuvasin ja leikin lattialla minäkin. Ja sitten pappakin käväisi joulunalus- yms. kiireiltään. Ja mitä tekee Pehtoori?? – Kuunteluttaa Aapelilla Souvareita ja Yölintua, ja poika on silminähden innoissaan, laulaa mukana!
Iltapäivän välipalan ja maidon jälkeen sitten pitempien, parituntisten unosten aika. Ei mitään hyssyttelyjä, ei vatkaamisia, ei kävelyä pitkin Koskelantietä, vaan vain puin lapsen, ja pistin vaunuissa ulos. Ennennäkemätöntä minun vauvakokemuksissani.
Vaikka kaikki menikin hyvin, niin voi sitä riemun määrää, mikä Aapelilla oli kun isänsä äsken tuli hakemaan. Tuntui, että oikein esitteli meille: TÄMÄ on mun iskä! Niin se on, ja se on mun poika. Poika ja pojanpoika lähtivät, – tuohon lähelle, viiden kilsan päähän. Olenhan siitä hyvilläni, että lähellä asuvat. Ja että aina joskus saan viettää kokonaisen päivän mummin elämää!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kalenterikuvassa on ”joulukuun vene”. Se on vähän apaattinen. Mutta jotenkin herkkä. Eilen se oli Möljällä.
Hauska kuvaus vauvan ja mummin päivästä 🙂 Aapelilla taitaa olla jo aika selkeä päivärytmi? Se kyllä helpottaa kummasti elämää, kun päivässä on edes jonkun verran ennalta arvattavia elementtejä. Meillä oli myös tuollainen vaununukkuja, vasta päälle vuoden ikäisenä alkoi päikkärit onnistua muualla kuin ulkona. Talvivauvana nukahti yleensä jo siinä vaiheessa, kun topattiin haalareihin ja untuvapusseihin. Ja nukkui yleensä vähintään kolme tuntia putkeen, joskus piti siinä neljän tunnin jälkeen jo ruveta herättelemään 😉
Katri, on Aapelilla selkeä päivä- ja yörytmi. Yöt nukutaan: nykyään jo aika usein heräämättä kertaakaan! Ja päivisin ollaan välillä iloisina hereillä, sitten syödään, mennään ensin aamupäiväpäikkäreille ja sitten leikitään, jutellaan, ollaan edelleen käsittämättömän hyväntuulisia, syödään taas, ja mennään päikkäreille. Ja illalla seurustellaan kunnes on piiiiitkien yöunien aika. Ei tietenkään ihan koko aikaa näin, mutta yleensä. Mistä minä olen hyvin ihmeissäni, ja erinomaisen iloinen sekä Aapelin että vanhempiensa puolesta.
Tuosta sinun ”piti kolmen, neljän tunnin jälkeen alkaa herättelemään” … on todettava, että meillä oltaisiin oltu ihmeissään jos esikoinen olisi pystynyt noin kauan nukkumaan, yölläkään. Mutta ihana on kun vauvat nukkuvat. Siitä kannattaa nauttia, jos kohdalle sattuvat.
Mikä ilme Aapelilla;D
Jael, osaa tämä meidän hymypoika irvistääkin. 😉