Ei ole aina ihan tervejärkistä tämän minun bloginpitoni. Tarkoitan vaan, että kun olen ottanut itselleni tällaisen ”tehtävän”, tavan, antanut lupauksen ”Päivittäin tosia ja tuulestatemmattuja juttuja”. Kahdeksan vuotta. Lähes 700 000 klikkausta! Tarkoitan vain, että kun nyt ei tule tekstiä automaattisesti – kuten useimpina iltoina tulee – niin sitten päädyin siihen, että siteeraan itseäni viime vuodelta. Viime vuonna kirjoitin joulukuun alussa näin:
Joulukalentereiden historiaa olen tässä vähän selvittänyt, työ on kyllä vielä pahasti kesken. Ehkä ensi vuonna aiheesta syntyy pieni kolumni, viimeistään ensi vuonna, jollen ehdi jo tänä vuonna. Pikkujoulujen historiasta kirjoitinkin jo joku vuosi sitten KLIKS ( ja itsenäisyyspäivän kahden kynttilän tarina on täällä).
Tuossa lainauksessani ”viimeistään ensi vuonna” -kohdan taustalla tai siis ajatuksena (kun jo silloin tiesin, että tänä vuonna olen pois ansiotyöstä) oli, että minulla olisi tänä vuonna yllin kyllin aikaa marraskuussa kirjoitella ”Vuotuisjuhlien historiallisista juurista” kolumneja ja lehtijuttuja, ehkä koota kirjaakin. Viime vuonna ajattelin, että tänä vuonna etsisin tietoa myös joulukalentereista. No onko ollut luppoaikaa? – Noh, on sentään sitäkin, mutta olen käyttänyt sen kameran kanssa vaeltelemiseen pitkin Oulun rantoja ja raitteja. (Ja Laanilan historian massiiviseksi paisuneessa toimitustyössä.)
Kuitenkin nyt vähän joulukuun ja joulukalenterin historiaa tähänkin: joulukuuhan on ollut joulukuu vasta pari sataa vuotta. Ruotsin vallan lopulle, 1800-luvun alkuun asti joulukuun nimi oli talvikuu. Monissa muissa eurooppalaisissa kielissä joulukuu on kymmenes kuu (decembre, dicembre, december, dezember). Sehän taas johtuu siitä, että vielä antiikin Roomassa vuoden alku oli keväällä, joten joulukuu oli sitten kymmenes kuukausi. (tästäkin on ollut jo puhetta. Noloa toistella omia juttujaan. 😉 )
Joulukalenterit tulivat Suomeen (vasta) 1940-luvulla, Saksasta, osin Ruotsin kautta (tietysti), partiolaisten tuomana. Vieläkinhän Adventtikalenterit ovat partiolaisten tärkeä myyntituote ja keino kerätä varoja toimintaansa. Adventtikalenteri-nimi liittyy kirkkovuoden alkuun, adventtiin, odottamiseen ja ”oikeasti” adventtikalenterin ensimmäinen luukku pitäisikin avata ensimmäisenä adventtina/adventtisunnuntaina, eikä joulukuun ensimmäisenä. Ja siksipä Tuulestatemmatun kalenteri onkin nimenomaan JOULUkalenteri, ei adventtikalenteri! 😉
Joulukalenterini ensimmäisessä luukussa on kyse joulun yhdestä tärkeästä perusasiasta: ruuasta! Joulun(kin) valmistelu alkaa ruoan suunnittelusta ja valmistamisesta: ruoka on hyvin keskeinen osa joulua. Joten joulukalenterini ensimmäisessä kuvassa on jouluinen Oulun Kauppahalli!
Klikkaa isommaksi, se on aika hyvä kuva. 😉
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
No tästähän löytyi ratkaisu ”titteliongelmaasi”! Jos naisen blogista on oltu kiinnostuneita 700 000 klikkauksen verran, niin eikö silloin ammatiksi pidä ilmoittaa BLOGGAAJA.
Kyllä, bloggaaja! Sehän on ainakin sitä nykyaikaa 😉 joulukalenteri, jee!
Hyvät ”kaimakset”, bloggaaja? – Kiitos vain. Miksei sekin, mutta enpä taida tarpeeksi tittelinkipeä olla, että bloggaajaksi itseni esittelisin, joten jos yritän edelleen olla opiskelija tai ihan ilman mitään. 😀
Tuohon 700 000 kävijään kun lisätään vielä matka- ja ruokasivuilla, vanhoilla joulusivuilla, luentosivuilla ja kuvat-sivustolla käynnit niin määrä liki kaksinkertaistuu, ainakin menee heittämällä yli miljoonan! 😉
Kertaus on opintojen äiti. Ei sananlasku täysin tuulesta temmattu ole. 😉 Pieni toisto on vain hyväksi: pienillä tiedonmuruilla on taipumus eksyä muistin sokkeloihin…
Kiitos, Erja, ”synninpäästöstä”. Näin pitkällä ajalla, yhden ihmisen elämässä, aika lailla samanlaisessa elämänpiirissä pysyen, on väistämätöntäkin, että toistelee itseään.
Hatunnostoisen arvoinen määrä seuraamisia näillä blokeillasi. Ihmettelen, samoin kuin varmaan lukuisat muutkin tuota energian määrää, jolla näitä kirjoituksia päivittäin syntyy. Omalla kohdalla luulisin, että jo viikon jälkeen olisin tällä saralla antanut kaikkeni.
Jarin, kuluuhan tähän energiaa. Se on pois jostain toisesta tekemisestä, ja minä olen valinnut tämän. Vapaaehtoisesti. 🙂
Olisi tietysti taloudellisesti, ja aiemmin myös urakehityksen, tai vaikka yhteiskunnallisen aseman saamiseksi, parempi kirjoitella jotain asiaa, tehdä tutkimusta, kolumneja tai pitää blogia jonkin blogiyhteisön alla, jolloin voisi saada tästä tuloja tai voisi vaikuttaa johonkin, mutta minulle tämä julkinen päivieni kulusta höpöttäminen on sopiva tapa. Omani.
Enkä tätä kyllä tekisi, jollei olisi lukijoita – ja kommentoijia! Joskus aina joku vuosiakin seurannut lähettää yksityisen sähköpostin tai joulukortin, mikä taas luo intoa jatkaa tätä.
Elämäntapahan tämä on.
”Vaikeinta” tai ”raskainta” on reissussa kirjoittaa päivän jälkeen. Pitkän patikan tai matkustamisen ja ravintolaillallisen jälkeen ei aina oikein jaksaisi, mutta toisaalta se on itsellekin tärkeää, että kirjoittaa heti. Reissun jälkeen ei enää muista, ei tule tuntoja tuoreena.
Aiettakaan ei ole lopettaa. 🙂