Vähän on mennyt häneksi tämä päivä.
Kaikkeen on mennyt paljon enemmän aikaa kuin piti.
Huolimatta siitä, että aika varhain jo olin liikenteessä.
En suinkaan ehtinyt lenkille, mutta automatkalla Lyöttyyn sentään maltoin pysähtyä vähän kuvailemaan.
Iltapäivällä olin pari tuntia Puistolassa, sen keittiössä ja kivijalkaleipomossa. Opin paljon ravintolatyöskentelystä ja erityisesti pizzan teosta. Olipa mukava.
Siellä oli sikälikin hyvä käydä, että varmuus siitä, että kun valitsin ”jatkokoulutusalakseni” valokuvauksen, enkä kokkihommia, kuten joskus oli myös ajatuksena ja vaihtoehtona, tein hyvän ratkaisun. Varsinkin kun vielä satuin koulutukseen pääsemään. Kokkaus säilyköön kotityönä ja rakkaana harrastuksena.
No, mutta tänään piti siis kuvata, mutta eipä se tainnut mennä ihan niin kuin olin toivonut. Meriselityksiä ja muita puolusteluja kehnohkolle tulokselle olisi tietysti vaikka ja kuinka paljon, mutta olkoot. Sellaisenkin opin itsestäni, ja nimenomaan kuvaajana, että edelleen ”vain räpsin”. Minun pitäisi keskittyä, miettiä. Lopettaa säheltäminen, eikä arkailla … ajattelen että olen tiellä, häiritsen, yritän suoriutua nopeasti alta pois. Ehkä juuri tämän vuoksi olen parempi kuvaamaan luontoa, maisemia, kaupunkimiljöötä.
Mutta on harjoiteltava. Ehkä mökillä sitä saunanlämmitystä kuvailen. 🙂
Tuo on ehkä suurin ja tärkein kynnys, jonka valokuvaajan on ylitettävä. On kerättävä tarpeeksi rohkeutta, että uskaltaa työntää kameransa joka paikkaan ja väliin. Turhaan kainostelet, sillä jos esittäydyt kuvattaville henkilöille valokuvaajana, niin kukaan ei tykkää huonoa vaikka liikutkin kameroinesi vaarallisen lähellä. He tietävät/luottavat että olet ammattilainen. Se ei ole helppoa, tiedän sen itsekin kokemuksesta, rohkeus on joka kerta kerättävä uudelleen. Sitten kun tietty raja on ylitetty, niin loput kuvaussessiosta on helpompi toteuttaa.
Hyvin sanottu Pasi! Paitsi että pitää olla tarpeeksi ”röyhkeä”, pitää olla myös tietyllä tavalla ulkopuolinen. Keskittyä kuvaamaan ja miettimään eikä puhua liian paljon. Siksi(kin) hyvät lehdet lähettävät juttukeikoille sekä toimittajan että kuvaajan. Ja siksi et saa otettua omista häistäsi kovin hyviä kuvia 🙂
Näinhän se on. Mutta ei oikein ole itsellä sellaista ammattilaisoloa, että osaisi olla tarpeeksi lähellä ja liki. Sitäkin on opittava. Kyllähän tämä toiminta-tehtävä osaksi sitä varten on läksyksi annettu.