Ajattelin herätessä, että en sittenkään lähde aamuvarhain lenkille. Menen aamupäivällä. Siispä suihkuun, aamukahvi, smoothie, sähköpostit, uutisotsikot, tukan kuivaus, kevyttä kenttämeikkiä, ja kun tähän vaiheeseen olin päässyt, olikin jo räntäsade alkanut. Sen varjolla jäin sisälle. Siispä aika Laanilan historialle.
Jossain vaiheessa Juniorilta tuli tekstari: ”Ootteko kotona, jos Aapeli tulis hoitolaiseksi, kun pääsen koulusta, mentäis kauppaan, – kunnolla”. – Ollaan kotona [mikä riemu olikaan vastata noin, eikä esim. ”olen seminaarissa, en voi vastata”. Tai: ”koko iltapäivän koulutusneuvostossa, ei pysty”. Siis: Ollaan kotona, tuokaa Aapeli!
Ja siinä me sitten iltapäivä seurusteltiin.
Puolivuotias Aapeli jutteli, nauroi, kummasteli ja hämmästeli, piti ihan omaa monologiaan, pyöri, kääntyili, katseli jouluvaloja, nauroi ääneen, posmotti ja jokelteli, ihmetteli, söi jo oikeaa ruokaa kelpo kipollisen, päälle puoli pullollista maitoa, ja sitten tuli väsy, nukahti syliini. Kahden ei-niin-hyvin-nukkuneen, ei-koskaan-helposti-nukahtaneen –vauvan äitinä tällaiset nukahtamiset tuntuvat uskomattomilta. Ja ihanalle tuntuu pieni sylissä.
Illalla nuoripari tuli hakemaan Aapelin kotiin.
Enää en katsonut tarpeelliseksi lähteä ulos.
Ei tänään tarvittu enää muuta.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Jotain odotusta on tässä kuvassa…
Ihana ja nätti vauva.Kuuntelin Jukka Kuoppamäen laulua Pieni mies, sopivia sanoja näihin kuviin.
Terveisin Sini
Kovin on ilmeikäs nuori mies. Lienee ominaisuus, josta valokuvaava isoäiti ei ole pahoillaan? 😉
Aapeli on ihana ja tosi suloinen, – hurmuripoika nappisilmineen. Ja kyllä häntä on ihana kuvata.
Parasta on nähdä että lapsi on tyytyväinen, onnellinen lapsi, josta huolehditaan ja jota rakastetaan yllin kyllin.
Aapeli!
”Ei ole ihanampaa kuin olla mummi.”
(Heidi Hautala, HS 14.11.2015)
Koivu, komppaan Hautalaa. 🙂