Marraskuinen tiistai, joka oli pimeämpi kuin moni muu päivä vuodessa. Pimeämpi ja sateisempi kuin moni muu. Mutta nyt on mukava, liki valaistunut, olo.
Meillä oli Bordeaux-ilta. Tai itse asiassa ”Bordeaux maailmalla” -ilta. Minullahan on ilo olla ”vanhojen herrojen viinikerhon” toinen naisjäsen. Tämä maskuliinijäsenistä koostuva seura kokoontuu neljä kertaa vuodessa, ja kuinka ollakkaan nyt jo kolmannen kerran marraskuun kokoontumiselle ei tuntunut löytyvän mitään kokoontumispaikkaa, joten ilmoitin, että toki meidän Festaan voi tulla, jollei muualle päästä.
Ja meille tulivat. Minä ja yhdeksän viinimiestä maistelimme viinejä, jotka on tehty Bordeauxin ulkopuolella, mutta bordeauxilaisista rypäleistä. Missään vaiheessa en ollut luvannut, eikä missään vaiheessa edellytetty, että olisin tehnyt muuta kuin avannut oveni vieraille, mutta eihän se oikein meitsin maailmaan sellainen sovi. Joten pientä köksäilyä harrastelin.
Ja huolimatta siitä, että ranskalaiset viinit saatikka ranskalainen keittiö olisivat ominta aluettani, niin teinpä piirakan [Quiche Lorraine – laittelen joku päivä ohjeen…] , ja hieman muita tykötarpeita. Ja niistä huolimatta – vai niidenkin avittamana – oli todella mukava ilta. Kahdeksan miesvierasta ja Pehtoori viihtyivät pöydän ääressä useammankin tunnin.
Umbriasta liki neljä vuotta sitten tuotu Sangrantino Passito sai ansaitsemaansa huomiota. No sehän ei kuulunut illan teemaan, mutta sen halusin juuri näille ihmiselle tarjoa. Eikä turhaan.
Illan varsinaisen teeman mukaisesti viinit olivat viinejä, jotka on tehty Bordeaux-rypäleistä, mutta jossain muualla kuin Bordeauxissa. Mielenkiintoisia kaikki olivat, mutta edelleen tuli todettua, että Ranska viinimaana – ja sen jäljittelijät, seuraajat, matkijat etc., – ovat minulle viinimaailma, jota en opi, eikä siitä tule minun kohteeni.
Mutta taas on yritetty oppia. Ja kuten sanottu: viini on hyväksi. Joskus jopa tiistaina. Hyvässä seurassa, oppien ja mukavia jutellen.
