Kuukausi jouluaattoon. Marraskuu on pian ohi. Ja marraskuun piti olla minulle toiseksi vaikein jakso tässä ”pois-töistä, työpaikaton” -elämässäni. Vaikeimmaksi arvelin tammi-helmikuuta, eikä se arvelu ole vielä mihinkään muuttunut.
Kilpa-ajo.
Pehtoori suunnitteli jo alkusyksystä, että hän ”pakenee” marraskuussa mökille viikoksi, koska arveli, että meitsin levottomuus ilman pitkiä työpäiviä, viikonloppuihinkin riittäviä opinnäytetöiden arviointeja ja artikkelien kirjoittamisia olisi ylitsekäymätöntä kestää. Että työn (ja tekemisen) puute saisi elämänmenon tuntumaan tyhjältä ja sitä kautta lähipiirikin olisi vaarassa joutua kaltoin kohdelluksi.
No ei ainakaan tässä marraskuussa ole ollut mitään vaikeutta, eikä tekemisen puutetta hetkeäkään. Päinvastoin, vielä on hyvin paljon projekteja, hommia, pienempiäkin juttuja, jotka odottavat että niihin tarttuisin. Nyt kun ei ole kaiken maailman dead-lineja liki, niin saan vatuloitua pikkujuttujen kanssa tuntitolkulla aikaa. Niin kuin nyt tänäänkin esimerkiksi paistinkääntäjien jäsenkirjeen laatimisen ja lähettämisen kanssa. Aina niihin on mennyt merkillisen paljon aikaa, mutta nyt olen oikein pari päivää tuhrustanut yhtä kirjettä!
Entäs joulukortti? Sen kuva on otettu, ja melkein jo kuvatilaus tehty. Monta tuntia siihenkin, saatikka etätehtäviin. Lenkkeilyn ja ylipäätään ulkoilun määrä on syksyn kuluessa ollut monin kertaista entiseen elämään verrattuna, mökkeily samoin. Laanilan historia on osa arkea, ja Aapeli vanhempineen piipahti äsken pari tuntia. Lukemista (ei opinnäytetöitä) ja nukkumista on riittänyt. Ja etätehtäviä. Tänäänkin pari tuntia kamera kädessä; tänään taas kauppahallissa. Ja kaupungilla auringon valoa odotellessa.
Eipä sitä juuri näkynyt.
Kuvia katsoessa tulee mieleen, notta kuka noihen aurinkoa edes kaipaa. Nuo jyhkeät pilvet kun sopivat paremmin aiheeseen…ainakin minusta.
Eikös se niin ollutkin, että sinä olit syksyn kuvaaja? Haastekuvien yhteydessä jossain niin taisit kertoa? Mitäpä sitä silloin auringolla. Ja totta puhuen, nuo pilvet olivat aika vaikuttavia. Hyvä jos se näkyy kuvissakin.
Notta? Kuulenko (luenko) eteläpohojaalasta murretta?
Kyllä luet, vaikken ole sieltäpäinkään kotoisin.
Liekö ylipäätään mistään kotoisin …
🙂
”Työ täyttää sille varatun ajan” on vanha suomalainen sanonta ja niin totta! 🙂
Tuo alimmainen kuva on hieno, kuin maalaus. Meillä täällä reilun sadan kilometrin päässä oli huikea haloilmiö auringonlaskun aikaan, ja samaan aikaan kirkkaan sinistä taivasta koristivat lukuisten Hornettien vauhtiviivat.
Tuo sanonta on niin totta! Todellakin. Kiitos siitä.
Teillähän on ollut varsinaiset taivaantulet. Täällä Hornetteja ei näy; äänet vain jylisevät kun menevät merelle.