Joutsenia, liturgian lopulla, kuvahaasteet – ja valpolicella

Olin tänään ortodoksikirkossa, siellä oli ”ylienkelien ja muiden ruumiittomien voimien juhla” [on otettava selvää, mitä tuo tarkoittaa… ]. Ystävän luvalla menin kuvailemaan; tämä oli nyt kolmas kirkko, jota yritin (paino sanalla yritin) kuvailla yhtä etätehtävää varten. Ei sittenkään tarpeeksi aikaa, ei mahdollisuutta keskittyä.

Ja kun vielä olen deletoinut Turkansaaressa jo kuukausi sitten ottamani kirkkokuvat ja Saariselän kappelin kuvissa on monta ongelmaa, niin on todettava, että ei nyt onnistu kirkkokuvaus minulta. Minä, joka niitä olen kuvaillut iät ajat, maailmalla ja kotona. Nyt ei onnistu. Kun nyt niiden kuvaaminen on läksynä!!!

Se, mitä yritän sanoa, on, että olen kuin paraskin opiskelija ennen etätehtävien palautusta: selityksiä surkean tuloksen vuoksi on repullinen! Että minäkin – paatunut opiskelijoiden seli-seli-selitysten kuuntelija – olen nyt itse samassa tilanteessa. Niinpä päätin, etten selittele: palautan tehtävät ajallaan, pää pystyssä (vain itsekseni häveten), enkä selittele. Olen kuvatessa oppinut paljon, ja yritän kestää palautteen.

Sitä paitsi ortodoksiliturgian loppupuolella oli jännittävää käydä. Jos pitäisi sanoa yksi adjektiivi, joka kuvasi tunnelmaa kirkossa, se oli ”familiääri”. Siellä oli tavattoman läheinen tunnelma.

Tai ehkä vain olin siinä ”moodissa”. Olin juuri vienyt Esikoisen lentokentälle. Taas kerran tyttären hyvästellyt. Koskapa minulla oli aikaa ennen liturgian päättymistä ja kirkkoon menoa, ajelin autolla ja kävelin Heinäpäässä ja muualla yhteensä parisen tuntia, ja satuinpa Kempeleessä ajelemaan ohi pellon, jossa joutsenet, kymmenet, olivat yöpyneet. Heräilivät jo. Kaukaa pitkällä objektiivilla tavoitin heräämisensä: monet nukkuivat, osa oli jo hereillä, osa jo kaulat kauniisti koholla, olivat kuin nuotteja viivastolla. (klikkaamalla kuvat suurenevat)

Lentokenttä, Kempeleen pellot, Heinäpään, Etu-Lyötyn ankeat marraskuiset kadut ja ortodoksiliturgian jälkeiset kuvat ja tunnelma…. Näiden jälkeen kotiin. Kaksin olemme sunnuntain viettäneet.

Olen/olemme pitkin syksyä maistelleet ja nauttineet viinejä pitäen mielessä, että pian on aika tehdä Tuulestatemmatun viinisuositukset joulupöytään (ks. esim. viimevuotinen). Sen vuoksi muutama maistettu viini, joka muutoin olisi päätynyt tänne kehuttavaksi, on jäänyt mainitsematta. Mutta nyt ei voi pantata tätä: italialainen, Veneton Valpolicella avattiin kahden hengen sunnuntaisafkalle. Ja vielä nautiskelen tässä ohessa … Siinä ”mikään-ei-pistä-vastaan”. Se on kertakaikkisen hyvä, terve, peruspunaviini, jossa ei happamuus häiritse makua. Se ei ole yltiömakea, ei turhan kosiskeleva. Se on hyvä. Osta pikkujouluviikonloppuun kokeeksi, ehkä päädyt hankkimaan sen joulupöytäänkin: Valpolicella, per favor.

~~~~~~~~~~~~~~

On sunnuntai ja se tarkoittaa sitäkin, että on uuden kuvahaasteen aika. Tulevan viikon kuvahaaste on ”Kaupungin valot” ~ joko konkreettisesti tai vertauskuvallisesti. Aika mukava haaste, minusta ainakin. Myös kännykuvaajat ovat tervetulleita mukaan!

Kuvahaasteeni siis lähti kuin lähtikin käyntiin. Haastesivulla on jo kolme kansiota ja lisäksi tämä uusi, yhteensä 14 kuvaa ja ainakin parikymmentä kommenttia. Keskustelussa on päästy jo asian syvimmän olemuksen äärelle:

Harrastaja eli amatööri tarkoittaa rakastajaa, intohimoisesti asiaansa suhtautuvaa. Töissä voi olla vain töissä, puolinukuksissa, harrastuksen parissa ei koskaan!

Olen niin samaa mieltä!:)

Tein muuten tuohon blogisivun ylävalikkoon uuden klikkauskohdan ”Kuvahaastesivu”, sieltä pääset suoraan haastesivulle. Viikon aikana siellä on käyntejä jo parisataa. Klikkauduhan katsomaan, millaisia kuvia lukijat ovat lähettäneet. Ja lähetä omasi.