Sunnuntaina on isänpäivä. Ei olla lähdössä mökille kuten usein isänpäiväksi mennään. On poikani ensimmäinen isänpäivä isänä. Minun isäni on ollut poissa jo 11 vuotta. Tyär tulee viikonloppuna pikavisiitille Ouluun, ei kylläkään ihan vain isänpäivän vuoksi.
Ja meillä tietysti on isänpäiväpäivällinen viikonloppuna. Teen juhlaruoan lasteni isälle, kuten niin monta kertaa olen tehnyt, mutta isänpäivälahjaa en miehelleni osta. Joskus olen lasten puolesta/kanssa ostanut. Enkä minä puhu(nut) Pehtoorista koskaan töissä siten, että ”meillä isä” on sitä mieltä … Eikä Pehtoorikaan puhu kavereilleen että ”meillä äiti teki sitä tai tätä” tarkoittaessaan minua.
Suuresti hämmästelen kun kuulen aikuisten miesten puhuvan vaimoistaan äiteinä. Tai naisten miehistään isinä. Ei siinä mitään, jos joku niin tekee, mutta meillä ei. Eikä minua puhutella emännäksikään, muistattehan? 😉
Appi minulla on, ja Pehtoorilla isä, ja käytiinkin jo tänään isänpäivätervehdyskäynnillä Jäälissä. Reippaana kyllä appi on, ja anoppi (85 v.) oli juuri aloittamassa siivoushommia: ”Matot pitää olla kauan ulkona että tuultuvat ja tuoksuvat hyvälle!” Onneksi on jo sentään vähän luopunut kaikesta itse tekemisestään, edes vähän.
Muutoin päivä onkin mennyt paljolti ulkona. Tämä marraskuun aurinko!
Pistetäänpä tähän noiden edellisten lisäksi vielä yksi ”selfie”= varjokuva Koskelan pappilan (= nyk. srkkuntakoti) pikkupuolen seinästä. Tuolla minä kävin pyhäkoulussa pikkuisen vanhempana kuin noissa mv-kuvissa olen.
Taidan tästä vielä lähteä pienelle ulkolenkille; pitäisi kuulemma olla reposia taivaalla tänä iltana…
Elämänlaatua! Elikkä juuri sitä on eilinen kirjoituksesi. Minulla on ollut ajankohtaisena mietteenä kaikki perheeseen ja sukuun liittyvä. Nuo pienet ihmiset ovat nostaneet elämäni aivan uusiin korkeuksiin! Perhe, siis lapsuuden sellainen, on miettiessäni tällaisina päivinä jolloin sankarina on äiti tai isä! Myös muulloin mietin heitä usein ja kaipaan. Ajattelen, kumpa olisi silloin aikanaan osannut kiittää ja kysellä… Nyt kuitenkin nautin tästä päivästä – tästä hetkestä ja siihen pyrin aina! Kaikkea hyvää Teille!
Näinhän se, Anneli, on: elämä on tässä, sehän se meidän pitäisi muistaa. Ja kiittäminen ja läsnäolo elämänmenossa. Eihän sitä vaan tahdo aina muistaa, hoksata.
Voi Sinäkin ja perheesi pienimpää myöten hyvin. 😉