”Syksyllä suuret tuulet”, mutta tänään on ollut huikean hieno syyspäivä tuulista huolimatta. Ja eihän Tuulesta temmatulle tuulisessa säässä mitään vikaa. Lokakuun alun kauniissa Oulussa tuli käveltyä aamupäivällä. Pitkähkön tepastelun lopuksi Kauppahalliin, paitsi paistinkääntäjäasioita, niin myös kotiin ruokaa. Torin lihamestarilla oli vakuumipakattuja kevätkananpoikia (8€/kpl) ja minä sellaiset meille ostin. Kun on niin kovin perjantaiolo ja kun viikonlopun kokkailut jäävät minulta (taas) väliin, niin halusin jotain erikoisempaa vähän kokeilla.
Kyselin lihamestarilta ohjetta, ja vielä varmentelin netissä, ja koskapa hyvässä muistissa on ikävähkö kokemus maaliskuulta, jolloin tytär Helsingissä ravintolassa sai raakaa kananpoikaa, satsasin kypsennykseen huolella.
Ja näin siitä tuli kyllä oikein hyvää.
Huoneenlämpöisen kananpojan pyöräytin kuumalla pannulla ”otin pinnat kiinni”. Tein pehmeästä voista (pari, kolme rkl), tuoreesta timjamista (pari, kolme rkl), suolasta (1 tl) ja puolikkaan sitruunan mehusta tahnan jota hienon linnun pintaan (nahan alle) ja loput sisälle. Laitoin tiput uunivuokaan ja sitten uuniin (180 C). Kypsymisajaksi ilmoiteltiin puolesta tunnista tuntiin. Kolmisen varttia nuo olivat uunissa; pidin ratkaisevana hetkenä sitä kun paistilämpömittari näytti 75 C. Hetken annoin levätä ja vetäytyä uunista oton jälkeen. Ja kyllä oli hyvää. Ihan juhlaruokaa. Tätä voisi helposti tehdä isommallekin porukalle.
Vaatiihan tuon syöminen vähän näpertelyä, mutta on siinä sitten kuitenkin syömistä. Yksi kananpoika per ruokailija on oikein passeli: oheen keittelin porkkanoita, jotka maustoin voinokareella ja vähän muskottirouhetta myllystä päälle, lisäksi salaattia ja maalaisleipää. Viiniksi avasin toisen viinikaapissamme kauan lepäilleistä ranskalaisista: D´Angludet 2006, Margaux.
Porvarisluokan châteaun tuottaman viinin ajattelin olevan passelin tähän ruokaan. Olikin. Mutta, mutta. Kyllähän se niin on, että jollei kyseessä ole joku Bordeauxin huipputalo tai muuten erikoinen ranskalainen tuottaja, niin minulla tulee aina mieleen joku toinen, mielestäni parempi, vaihtoehto. Kyllä tähän olisi vaikka joku hyvä Pinot Noir tai vaikka Grüner Veltliner, valkoviini Itävallasta, sopinut ihan yhtä hyvin, – minusta ainakin.
Ruuasta puheenollen: tytär viesteili ja kertoi, että tänään on avattu tällainen: http://makujenmaailma.kauppalehti.fi/ Muistanpa kun viini(- ja gourmetruoka)harrastus oli meillä aluillaan, ja miehelle tuli töiden puolesta Kauppalehti ja sen ohessa Kauppalehti Optio: ei ollut yksi ruokaohje, ravintolasuositus tai viinivinkki, joka meidän perheen voimin lehden suositusten perusteella testattiin. Nyt sitten tytär on vaikuttamassa tuohon Kauppalehden uuteen projektiin, – ainakin analysoimassa digimarkkinoinnin volyymiä ja edesauttamassa mediamyyntiä. Hassu juttu.