Opiskelijaviikonlopun lopulla

Eipä ole pitkään aikaan elämässä käynyt näin, että olisi ollut näin hulppea innostuksen, uuden, merkillinen vapauden, ”oman”, oppimisen ja helpotuksen [en siis ole tehnyt tyhmiä ratkaisuja] tunne liki fyysisenä kokemuksena.

Olen palannut ensimmäiseltä (niitä on vielä liki 20, keskim. yksi per kuukausi) lähiopiskelujaksolta Torniosta. Olen viettänyt erinomaisen intensiivisen viikonlopun 19 muun opiskelijan ja kahden opettajan kanssa, ja jo nyt 20 opetustunnin jälkeen olen liki valaistunut. Ja toisaalta, huomannut – monien muiden erinomaisia kuvia katsellessa – että minulla on paljon kirittävää, että pysyn mukana. Mutta kuitenkin, jotenkin, olen ”omieni” joukossa.  Ihan hiton hyvä tunne.

Ihan kuin pelastusrengas olisi heitetty. Vaikkei nyt mitään ”pelastuksen tarvetta” ole ollutkaan. Mutta nyt olen varma, että tekemistä ja mielekästä oppimista on kaltaisteni joukossa tiedossa seuraavaksi puoleksitoista vuodeksi. Se on hyvin helpottava ja hyvä tunne! 🙂

Eilen ja tänään aamulla ennen kouluun menoa, Ruotsin aikaan seitsemän aikoihin, olin Haaparannan puolella Torniojokivarressa, kovin erilaisia aamuja olivat nuo kaksi. Uusia aamulenkin maisemia.

Joutsenet? Miksi ne lentää pohjoiseen? Vapaasti.
Niinhän minäkin olen tekemässä?

Ja aivan kuin olisin tiennyt mikä on seuraava etätehtävän (toisen niistä) aihe  – –

Alatornion kirkko joen toisella puolen, rannassa lampaita.

Jacob Rijf (joka muuten töpeksi Kemin (maa)seurakunnan kirkkoprojektinsa kanssa) on sen 1700-luvun jälkipuoliskolla suunnitelllut, ja merkillistä on, että siellä alttari on ristikirkon sakaran ”sisäkulmassa”, eikä kirkon apsiksessa eli takaseinässä. Tavallistahan on, että kirkko rakennetaan itä-länsi suunnassa siten, että jumalanpalvelus toimitetaan kasvot kohti itää. Tässäkin ehkä niin, mutta alttari on keskellä kirkkoa. Ehkä seuraavalla lähiopetusjaksolla käyn sisällä katsomassa.

Mutta siis seuraavan etätehtävän aihe on kirkko. Voitte olla varmoja, että palaan asiaan. 😉

Kotiin tulossakin oli uuden tuntua. Sunnuntaihan on perinteisesti Tahvon (ja hyvä on – myös vanhempiensa) vierailupäivä meillä: yleensä aina sunnuntaina laitan safkaa reilummasti ja paremmasti ja Juniori perheineen tulee syömään. Olin pikkuisen ollut huolissani, että kuinkas nyt käy, kun en moista ehdi. Mutta Pehtooripa olikin kutsunut nuoret ja Tahvon, tehnyt safkan (erinomaisia hirvenlihakääryleitä!) ja pääsin suoraan ruokapöytään kun kotiuduin. Ja Miniä oli vielä leiponut korvapuusteja. Juhlaahan tämmöinen on!