Tänään se on tehty. Ensimmäinen lastenvaunupatikka. No, ehkä vain kävely, mutta kiertelimmepä Saariselän raitilla ristiin rastiin. Asfalttipatikointia siis. Lähtiessä satoi, mutta emme antaneet sen lannistaa. Ja alkuiltapäivällä mökin pihaan palatessa jo paistoi, – eihän se aurinko täällä enää kovin korkealla käy. Kokenut patikoijahan poika jo on; tasan vuosi sitten äitinsä mukana Mallorcan patikkapoluilla päivät pitkät.
Rantasaunan jälkeen hirvipataa: nuorilla oli paistipala mukana, ja minulla oli Erjan vinkkaama resepti. Voinpa suositella. Tein liedellä, ja sienet jätin pois, Miniälle kun eivät maistu. Mutta hyvää tuli. Ja viiniksi avasimme ystävien pääsiäisenä tuoman Montepulcianon punaviinin.Hieman epäilin, että voisi olla vielä kypsyttämistä vaativa, kuten montepulcianolaiset usein ovat, vaativat monta, monta vuotta pehmentyäkseen, mutta tämäpä oli jo valmis. Pehmeä, täyteläinen, voimallinen silti. Ja sopi mitä mainioimmin hirven seuraan.
Nyt me vain olemme. Raukeina kuunnellaan Yölintua, katsellaan telkkaria, kuunnellaan Aapelin juttuja, suunnitellaan huomista patikkaa, ehkä vielä pelaamme jotain, luetaan. Levollista on.