Tällä Italian matkalla (19. – 26.9.2015), joka oli kai viidestoista reissu, joka kokonaan tai osittain suuntautui saapasmaahan, ei enää tullut koettua mitään erityisiä uusia tuttavuuksia, eikä ligurialaiseen keittiöön tullut erityisesti perehdyttyä. Päivät oltiin vuorilla, metsissä, rannikon patikkapoluilla ja iltaisin menimme syömään sinne, minne meidät vietiin.
Mutta tässä tuokiokuvia, satunnaisia havaintoja viikon varrelta.
Espresso.
Missään muualla se ei ole samanlaista kuin Italiassa.
Milanossa, joka ei edes ole merenrantakaupunki, söin ehkä elämäni parhaan äyriäispastan.
Huoltoasemilla myydään oliiviöljyä ja moottoriöljyä, yhtä isoissa kanistereissa molempia.
Öylättipastaa. En ole koskaan maistanut, – ostin kotiin pussillisen testattavaksi.
TEMA-matkojen vaellusmatkoihin kuuluu, että opas ostaa aamulla monta kassillista hedelmiä, vihanneksia, leikkeleitä, paikallisia juustoja ja tahnoja, säilykkeitä, vähän viiniä, leipää ja/tai focacciaa ja sitten eväät jaetaan kaikkien reppuihin ennenkuin poluille lähdetään. Kun on lounaan aika, tehdään yhdessä lounasbuffet. Piknik on hyvä systeemi. Erinomaisen hyvä.
Ei ihan joka ilta syödä yhdessä, mutta patikkaviikon maanantaina La Speziassa kävelimme koko porukka pieneen trattoriaan, jossa oli kiitettävän paljon paikallisia, …
ja antipastoksiksi bruchetta, joka oli erinomaisen mehevää, maukasta.
Me kaikki söimme primoksi simpukka-pastaa. Hyväähän sekin oli, mutta syyttävä sormi juuri sen suuntaan osoitti keskiviikkona – jolloin neljä viidesosaa ”gruppo finlandesesta” oli vatsataudin kourissa.
Trattorian isäntä osasi ottaa yleisönsä
(taustalla taulu Manarolosta, jonne menimme seuraavana aamuna).
Täytetyt muscalit olivat to-del-la hyviä. Simpukoista pitämättömätkin kehuivat.
Jossain (Manarolossako?) sattui kohdalle tällainen ravintolakyltti: Pirun viinitupa. Emme piipahtaneet.
Le Cinqua Terressä lounaan nautimme kaksistaan Cornigliassa. Siinä melkein meren aalloissa Insalata Caprece. Eikä noita tomaatteja parempia ole!!
Tiistai-iltana ei ollut järjestettyä illallista, ja me löysimme puolivahingossa tämän:
Fine-dining kalaravintola, jossa edelleen simpukat ja merenelävät maistuivat, ja varsin edulliseen hintaan.
Ja kuinkas ollakkaan: yhtäkkiä hoksaamme seinällä käädyt! Tämä on rotissööriravintola (pikkuisen tupisen, että minun jäsenkorttini on hotellissa!!).
Joka tapauksessa tämänkin kokemuksen jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että Liguria on merenrannalla ja että merenelävät on se ”juttu”.
Tämä kattaus on patikkaviikon keskiviikolta! Meille oli järjestetty yllätys: vuorilla oli valmiina lasagnea, villisikaa (jonka moni maistanut mainitsi mauttomaksi, sitkeäksi), fritti-salvian lehtiä…
Pystyin kuvaamaan, mutta sen jälkeen minäkin olin osa tätä porukkaa…
Niin siinä vain kävi, että Italiassa iski mahatauti: melkein koko gruppomme poti tautia koko keskiviikon. Mekin.
Ja mikä surullisinta: juuri tuolle päivälle oli ehdolla hienot viinin ja makupalojen maistiaiset LVNAEn enotecassa.
Torstaina me kaikki olimme taas valmiita pranzolle ~lounas korkealla, aamupäivän patikan jälkeen maistui. Paikallista, rustiikkia ruokaa yhdessä kannettuna, katettuna ja nautittuna oli hyvä yhdistelmä.
”La Ultima Cena” ~ viimeinen illallinen. Tällä(kin) lomalla ruoan nauttimisessa yhteisöllisyys oli enemmän kuin yksikään annos, jonka nautimme. Mikä lienee italialaisen keittiön peruspilareista….
Ihania herkkuja ja kuvia. Ja bannerikuva tosi hieno.Muuten,kun pidät italialaisesta ruuasta;tässä pieni vinkki kun olet taas Helsingissä:Bulevardin Casa Italia,pieni pala Italiaa. Veljeni perustama,yhdessä 3 italialaisen ystävän kanssa.Tosin veljeni ei ole kuvioissa mukana enään kuin tavaran toimittajana.
Kiitos, Jael, kiitos vinkistä. Casa Italia tulee olemaan kokeiltavien listalla.
Tylsiä ja hiljaisia viikkoja sinulla tuskin on! Ruokakuvat näyttävät taas kuin haluaisivat pompata kuvasta suoraan suuhun! Yksi mistä itse en ole tottunut tykkäämän on tuo expresso. Lattea litkin mielelläni.
Irma, ei ole vielä ainakaan käynyt elämänmeno tylsäksi. Pientä ja isompaa reissuakin kun on ollut.
Espresso vaatii kyllä vähän totuttelua, minulle se kyllä maistuu, ja erityisesti Pehtoori pitää siitä. Keittelee kotosallakin itselleen kupin, pari päivässä.