Aamukahdeksalta meidän 24-hengen vaellusporukkamme (tosi iso, aiemmilla reissuilla ollut 12 – 18 hengen [tai kahden!!] ryhmiä) oli valmiina jättämään Milanon, ja lähdettiin bussilla autostradaa länteen. Reilun parituntisen bussikyydin puolivälissä Autogrillissä vessa- ja kahvitauko.
Eilen asettamani teeman mukaisesti kuvasin Italiaa ja yksityiskohtia. Mutta siis oikeasti: vain Italiassa voi pienellä huoltsikalla (ei mikään ABC-kolossi) olla niin paljon (ruoka)”kulttuuria”.
Aamulehti.
Kymmenen eri mallista pastaa ja pastalahjapaketteja; Suomessa on Myllyn paras sarvimakaroni ja Barillan Spaghetti – jos hyvin käy.
Liguriassa ei ole sisilialaista limoncelloa, vaan Portofinon Limoncinoa. Oman Limoncello di Casani ohje on täällä.
Huoltoasemalla myydään öljyä. Oliiviäljyä! 😉
Italialaiset osaavat tuotteistaa: vanhat kunnon leffaklassikot ovat suklaakonvehtien mainonnassa mitä parhaimpia.
Ja Baci. Suukot. Jos on käynyt Peruginan suklaatehtailla, ei voi välttyä näiden ostamiselta.
Päivän ensimmäinen päämäärä oli Santa Margherita Ligurian rannikolla. Sieltä lähdimme tepastelemaan; patikointi alkoi. Käveltiin Monte di Portofinon luonnonpuistossa Tigulliolahden yläpuolella. Reitti kivetty, helpohkoa oli.
Ihan erilainen aloitus kuin Bad Gasteinissa reilu vuosi sitten. Tämä minulle parempi. Toki välillä oli kunnon nousuakin. Ja yhden nousun jälkeen levähdyspaikalla tällainen – aurinkokellohan se. Mihin sain varmistuksen suoraan Oulusta, grazie Timoteus.
Tuossa talossa Madonna vietti 50-vuotiskekkereitään.
Portofinon (~kaunis, hyvä satama) yläpuolelta oli kaunis näköala alas hienoon huvipursisatamaan. Portofinon okranvärisiä taloja vihreine ovineen oli ilo Aperolin ääreltä katsella. Kortit Naantaliin ja Posiolle vihdoin saatiin aikaiseksi. Pikkukatujen varsilla oli paljon putiikkeja ja piazzalla miellyttävä tunnelma. Tunnelma oli ihan selvästi ”dolce far niente”. Turistinen, mutta so what.
Portofinosta pääsimme kuin pääsimmekin viiden kieppeillä laivan kyytiin ja matkasimme puolisen tuntia Rapalloon.
Portofino.
(Kuvassa Rapallo) Rapallon sopimus. Kuka oikeasti muistaa, mitä ja milloin sovittiin? En minäkään muistanut, nyt tiedän.
Rapallossa Edo (bussikuskimme) jo odottikin, ja hän kyyditsi meidät La Speziaan. Täällä rantabulevardin takana olevassa hotellissa vietämme vietämme seuraavat neljä yötä.
Kuuden jälkeen oltiin NH La Spezia-hotellilla, turha yritys kauppaan, ja sitten yhteissapuska hotellillla.
Viikko on hyvällä alulla.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Mansikat. Onhan näitä nyt toki vielä Suomessakin syyskuusta huolimatta.
Italiassa viemärien kannetkin tyylikkäämpiä kuin muualla?