Maanantaiaamu aukeni aurinkoisena. Juhlaa sekin.
Hieman merkillisen aamiaisen ja pikaisen supermercado-piipahduksen jälkeen olimme aamuyhdeksältä koko Gruppo Finlandese hotellin edessä valmiina lähtemään bussilla kohti Montemarcelloa. Ainoa vaan, että bussikuski ei ollut valmiina: ei ollut paikalla. Toki hän tuli, – puolisen tuntia myöhässä. Un momento, per favor! Mutta mihinkäs meillä kiire.
Lorezzinin dösällä pääsimme La Speziasta Liguria di Levanteen, eli itään. Kartassa oikealla näkyvän nimen kärkeen ajeltiin bussilla, ja sieltä lähdimme kävellen laskeutumaan kohti Tellaron kylää. Ja iltakuuden kieppeillä päivän vaellus päättyi Lericin rantakylään, noin kymmenen kilometrin jälkeen.
Oikein kelpo päivä; korkeuseroja noin 300 metriä. Vain. Tosin lämpö (aika ajoin lähemmäs +30 C -, mutta huom. minä en valita, päinvastoin) ja alastulot lisäsivät vaikeusastetta.
Lounas koottiin taas yhdessä kannetuista eväistä, ja tänään evästauon jälkeen pidimme esittelykierroksen: onhan meitä oululaisia, onhan porukkaa ympäri Suomea. Ja sellainen riemullinen juttu, että tässä porukassa on yksi, jonka kanssa olen ollut Brightonissa kielikurssilla 1974 ja me asuimme silloin kimpassa!! Jokunen vuosi on kulunut, ja nyt tapaamme täällä! 🙂
Päivään kuului leppoisia tuokioita pikku kylissä, Tellerosta ja sen mustekala-legengasta voisi kertoa enemmänkin, mutta menköön sekin nyt vain kuvilla…
Kuuden jälkeen olimme hotellilla, hikisinä, pohkeet pinkeinä, hienon päivän kokeneina, – ja sitten oli reilu tunti aikaa kunnes lähdimme mitä mainioimmalle illalliselle.
Koko poppoo kävelimme (mukava vähän liikkua välillä!!) läpi La Spezian keskustan ja pääsimme meren eläviin erikoistuneesen trattoriaan syömään. Paikan isäntä osasi ottaa yleisönsä, ja hänen keittiössään osattiin simpukat. Ui-jui, johan minulle ja monelle muulle maistui.
Kotkako?
Aloiteltiin helpolla.
Meidän E-opas.
Itävallassa, Virpiniemessä, Mallorcalla – näin ne patikkapolut merkitään.
Kapris.
Passionhedelmän kukka!
Mutkan kautta suoraan alas.
Pranzo! Lounas tekeillä. Johan kelpasi.
Oli niitä vähän vaativampiakin pätkiä.
Päivä on siis ollut hyvin täynnä tepastelua, ohjelmaa ja olemista meren rannoilla ja kukkuloilla, joten nyt ei jaksa/ehdi kuin liitellä kuvia. Huomenna on ehkä reissun kohokohta: Le Cinqua Terre, ja niitä kohti lähdemme ennen kahdeksaa, joten kirjeenvaihtajanne kuittaa ja käy unille.
Hienoa kun jaksat kertoilla ja kuvailla matkastasi. Tuntuu kuin melkein itsekkin olisi tien päällä. Täällä ollaan taas sydän syrjällään, kun lapsi laittoi aamulla tekstarin ” terveisiä Riosta” välilaskupaikalta. Lauantaina kotiin, ei tule voi leivän päälle helpolla.
Ciao, yritän jaksaa 🙂 Mutta kieltämättä juuri näillä patikkalomilla, 8 – 10 tunnin liikkumisen liikkeellä olon jälkeen ja illalliselta palattua olisi aika kypsä nukkumaan. Mutta: tämähän on minulle elämäntapa.