Onneksi maailmassa on hyviä, rehellisiä, ystävällisiä ihmisiä! Onneksi on. Muutoin minun kaltaiseni asioita hukkailevat ihmiset olisivat lopullisesti hukassa.
Kun loppu hyvin, niin kaikki hyvin, ja lopultakin mukava päivä. Sitä paitsi saimme äidin ulos syömään! Pehtoori, minä, Murmeli (joksi äitiäni siis perhepiirissä kutsutaan) ja sisareni olimme Nallikarissa. Äidin parin kuukauden välein tehtävän sairaalarutiinikäynnin jälkeen menimme kuin menimmekin ulos syömään, mitä ei ole tapahtunut varmaan kolmeen vuoteen. Monen onnistuneen asian yhteisvaikutuksesta nyt kuitenkin tämmöinen ilon aihe saatiin onnistumaan.
Pehtoorin ja sisaren tilattua sinisimpukoita, meinasi iskeä annoskateus. Eikä Pehtoorin jälkkäriksi tilaama pähkinäbrowniekaan näyttänyt luotaantyöntävältä. Vain vähän reunasta nyrhäistyäni tiesin, että täyttä hyvää on. Jos ensi kerralla tuonne kävelisi ja sieltä kotiin myös, niin voisi harkita sortumista… 😉
Meri oli kaunis, ja syksy. Ja kuten FB:sta äsken luin: ”Oulussa tuulee aina, tänään oli pystytuuli”. Tyven oli.
Maailma on melkoisen myllerryksen kourissa, eikä Suomessakaan kaikilla eläminen ole millään muotoa hyvällä mallilla, ja jos ajattelee maailmaa, johon pojanpoika on vastikään syntynyt ja mitä hän vielä tulee näkemään, kokemaan, mihin joutumaan… Tulevaisuus ei välttämättä näytä vain hyvältä, ei ainoastaan auvoiselta.
Tässä tilanteessa tuntuvat hieman naiivilta, oman navan ympärillä pyörimiseltä nämä minun juttuni, päivitykseni, ajatukseni. Mutta kuitenkin: kaunis syksy, hyvät, rehelliset ihmiset, suomalainen – vielä kuitenkin – toimiva terveydenhuolto, ravintolapäivällinen ”ihan ilman syytä” läheisten kanssa, meren äärellä, ja nyt levollinen ilta. En ainakaan valita.
Tervehdys!
Oli mukava taas lueskella kertomuksiasi mökkireissusta, mutta tähän kirjoitukseen haluan kommenttini laittaa.
Omat mietteeni kulkivat tänään kovasti samoja ratoja. Mietin mitä kaikkea tällä hetkellä Suomessa ja maailmalla tapahtuu ja koin suunnatonta ahdistusta. Etenkin ajattelin lapsia ja lastenlapsia ja sitä, millaisen maaliman he saavat. Lopulta päätin kiskaista itseni irti niistä ajatuksista ja aloin nauttia järviterapiaa (olin siis mökillä ihanassa auringonpaisteessa). Päätin myös, että minä ja vain minä voin vaikuttaa siihen, millaisen mallin annan nuoremmille. Jos olen aina naama rutussa ja valitan jostain, annan todella huonon esimerkin. Siis: iloitsen vielä jatkuvista lämpimistä päivistä, vielä jatkuvasta lomasta ja siitä, että minulla on rakkaita ihmisiä ympärilläni! Oikein hyvää syksyä Sinulle!
Voi kuinka ihana kommentti, Anneli! Järviterapia kuulostaa tavattoman hyvälle. Vetää varmasti vertoja tunturiterapialle.
Jatketaan tällä tavoin, – aurinkoista päiviä ja oloa Sinullekin!
Annelipa minunkin ajatukseni taitavasti sanoiksi laittoi. Nuo mainitsemasi ilonaiheet eivät ole lopulta ollenkaan pieniä asioita, eikä itsestäänselviä. On todella syytä iloon.
Sovittu, Katri! Iloitaan siitä mitä meillä on! Aurinkoista (ja toipuvaa) viikonloppua Kuopioon.