Unia. Olen nähnyt koko kesän ja vielä viime yönäkin paljon unia. Ihan tavattoman pitkiä, todentuntuisia unia. Tai sitten ihan päättömiä melskauksia ja kaukana mistään todellisuudesta. Ei, älkää säikähtäkö, en todellakaan aio niitä ryhtyä niitä täällä selittelemään. Mutta sitä minä olen ennenkin sanonut, että olipa unissakin kaukosäädin, jolla voisi vaihtaa kanavaa tai sulkea kokonaan. Olen niin väsynyt noihin uniin, ja usein niiden jälkeen ihan uuvuksissa.
Kävin tänään Linnanmaalla. Poikkesin lenkillä viemässä yhden paperin, allekirjoitukseni piti olla… Suunnilleen vain kävelin verkkareissa kampuksen läpi. Sekin tuntui unenomaiselta. Muutamien opiskelijoiden kanssa kohtaaminen ja tovin rupattelin. ”Verkkareissa sua ei ole kyllä ennen näkynytkään.” 🙂
Opettajien ulkonäköpaineista olen täällä blogissa joskus ennenkin kirjoitellut.
Kyllähän minulla aina oli edes yritys siistinpuoleisesti pukeutua, välillä vähän virallisemminkin. Viimeiset kymmenen vuotta menin töihin yleensä meikattunakin, – kevyesti mutta kuitenkin. Vähän peitevoidetta syntymämustien silmänalusten alle, ripsiväri ja huulipuna nyt ainakin. Talvella sipaisu poskipunaa tai aurinkopuuteria. Ja joka aamu pesen ja föönään hiukset. Edelleen. Mökillä vasta illalla saunan jälkeen. Mökillä en juuri koskaan meikkaa, kaupungissa kyllä lähes joka päivä, ainakin jos on jonnekin meno. Se nyt vaan on tullut sellainen tapa. Ja onhan se parempi olo, kun ei ole kovin homssuinen. Tukka hyvin, kaikki hyvin. 😀