Päivän ohjelmassa luki näin:
Nousemme bussilla Colle del Telegrafoon, josta aloitamme noin 8 kilometrin pituisen vaelluksen Parco Regionale di Portoveneressä.
Tämän päivän mäkiseltä vaellusreitiltä avautuvat viikon vaikuttavimimat maisemat rannikolle ja merelle. Reitti on myös eräänlainen yhteenveto koko viikosta, sillä näemme alueet, joissa viikon aikana olemme patikoineet: Montemarcellon, Cinque Terren, Palmarian saaren ja Golfo dei Poetin lahden. Monet, erityisesti 1800-luvun englantilaiset runoilijat löysivät täältä inspiraationsa ja Lord Byronin väitetään uineen seudulla aataminasussa yleisön huvitteneisuuden sekaiseksi kauhuksi.
Vaelluksen loppuosuutta voidaan pitää vaativana, sillä polut ovat kapeita ja maasto kivistä ja korkeuseroa (alamäkeen) on noin 500 m. Sen päätteeksi saavumme takaisin kauniiseen kylään.
Noinhan se on päivä kulunut.
Näimme kahdet häät…
(muistathan, että kuvat suurenevat klikkaamalla.)
Morsian ja – isä? Vai sittenkin sulhanen?
Näissä illalla nähdyissä häissä komeita pukuja…
Ja lämmintä oli.
Reippaat yli muiden 😉 kallion reunalla.
Noissa vesissä 1800-luvun alussa ilkosillaan uiskennellut runoilija, lordi Byron oli herättänyt tavattomasti mielipahaa ja pahennusta, mutta tänä päivänä hänen nimensä oli yhden sun toisen kadun, hotellin, pasticcerian nimessä ja koko lahti on ”Runoilijoiden lahti” Byronin ja muiden alueella asustelleiden taiteilijoiden mukaan. Me kyllä todettiin, että taisi olla aikansa ”tyrkky” koko lordi; julkisuushakuinen, joka sai kuuluisuutta pulahteluillaan. 🙂
Eihän se mikään ihan läpihuutojuttu ollut se tämän päivän patikka.
Se vaati aika lailla tarkkaavaisuutta. Askelmittarin mukaan päivän kokonaissaldo ei ollut kuin sen kymmenen kilometriä, eikä tänään(kään) voimat loppuneet, ei lähellekään, mutta kapea polku ja irtokivet, lopussa aika jyrkkä laskeutumiskulma, vaativat huolellista askeltamista.
Tauko paikalla.
”Vähän kuollut” korkkitammi.
Esa ja Vesa (= rukoilijasirkka)
Patikka päättyi Porto Veneren kauniiseen kylään ja siellähän on kirkko, – kaksikin.
Toinen niistä on tämä: San Lorenzon kirkko! Kuinka ollakkaan tässäkin päivässä taas San Lorenzo on läsnä.
San Lorenzo on liittynyt niin monta kertaa ennenkin elämääni/elämäämme, erityisesti sen käännekohtiin, että alan jo uskoa kohtaloon. Tai pyhimykseen. Tai johdatukseen, tai siihen, että minä aina vain löydän Pyhän Laurin/Saint Laurentin/San Lorenzon juuri silloin kun jotain käänteentekevää tapahtuu.
Illalla nautimme vielä yhdessä jäähyväispäivällisen.
Oli ihan huippupäivä!!!
Monestakin syystä.
Niinpä LVNAEn enotecasta tuliaiseksi ostettu prosecco tulikin päivän vaelluksen jälkeen avatuksi!
Eikä päivän paistanut, aamulla kauniisti noussut aurinko, ollut vähäisin syy hienoon päivään.
