Naantalissa 1700-luvulla olleen maatullin tullikamarin rakennus oli punaiseksi maalattu, jotta kaikki kaupunkiin tulevat sen huomaisivat. Sen yhteydessä olevan portin yläosaan maalattiin keltainen aurinko loistamaan. Perimätietoon on jäänyt tämä ”maantietä matkanneen silmiin osunut maalaus” ja on syntynyt sanonta ”loistaa kuin Naantalin aurinko”.
Tänäänkin Naantalissa on paistanut aurinko.
Jo neljä vuotta sitten on tänne luvattu tulla. Luvattiin lokakuussa 2011 ollessamme Shanghain Jin Jang Tower -hotellin 42. kerroksessa Skybarissa juomassa rieslingiä kiinalaisen jazz-klubikonsertin jälkeen. Silloin luvattiin, että tullaan, ja nyt juuri se oli mahdollista.
Aamuvarhain lähdettiin kotoa, – päätettiin ajaa Jyväskylän ja Tampereen kautta. Liikennettä ei nimeksikään, ja liki Jyväskylään asti tie erinomaisessa kunnossa. Kun enimmäkseen tulee ajeltua tuota Eurooppa nelosta/Jäämerentietä pohjoiseen päin, oli ero siihen verrattuana ihan selkeä. SILTI en ajellut ylinopeutta.
Puolelta päivin Pehtoori rattiin, ja matka halki suloisen Suomen, auringossa, tyynessä kauniissa elokuisessa tiistaissa jatkui. Kaura- ja ohrapellot viljavina, tuleentumassa. Tai en minä tiedä, miten niistä sanotaan, mutta olin kyllä hyvin vaikuttanut niistä.
Oletteko koskaan käynyt Ruutanassa, Lempäälän keskustassa, Varmiolassa, – mepä ollaan. Käytiin etsimässä lounassalaattia. Ei löydetty. Mutta ei se haittaa. Löysimme Nuutajärven Lasikylästä kahvion ja siellä croissantit. Lasikylä oli mitä viehättävin miljöö, vanhoine teollisuusrakennuksineen ja puukonttoreineen. Lasitaide- ja taulumyyntinäyttelyistä ja Iittala Outletista huolimatta onnistuin olemaan ostamatta mitään.
Tämän päivän määränpäänä siis Naantali, ja majapaikkana on hotelli Palo. Viehättävä pieni hotelli ihan vanhan keskustan tuntumassa. Olisi meidät majoitettu Villa V:aankin, mutta haluttiin kuitenkin olla ”omillamme”.
Tutustuimme näihin ihmisiin Kiinan matkalla ja he ovat kerran käyneet yhden illan mökillämme (Virallisilla päivällisillä 😉 ) ja satunnaisesti kirjeitse ja puhelimitse on pidetty yhteyttä. Eihän sitä enää tällä iällä kovin usein tällä lailla tutuksi tule ihan uusien ihmisten kanssa. Näihin on tutustuttu, ystävystytty.
Ja ilta on oltu heidän luonaan: ensin ihailemassa upeaa puutarhaa (erityisesti tämän neljän hengen seurueemme miehet ovat näitä puutarhaihmisiä) ja sitten saimme hyvin syödäksemme.
Eikä ollut mitään vaikeuksia jatkaa juttua siitä, mihin Hangasojalla jokunen vuosi sitten jäätiin.
Kahdeksaksi lähdimme pyörillä [meillekin oli pyörät hommattu! Miten mukavaa!] satamaan kuuntelemaan iltarummutuksen ja -vesperin. Vesperi ensin presidentille (Kultarannan suuntaan), sitten kaupungille ja sitten merelle.
Oli hyvinkin sellainen olo, että olemme ulkomailla. Jatkoimme matkaa pyöräillen ja kävellen Naantalia ristiin rastiin, hautausmaalla ja kylpylässäkin piipahdettiin.
Ja S. oli mitä mainioin opas: myös Naantalin historian kertojana. Elokuun ihana ilta!
Naantalin aurinkokin laskee…
Eikö ole jännää, miten Lounais-Suomessa tulee ”ulkomaillaolemisen” olo! Mekin kävimme jokunen viikko sitten Kemiönsaaressa, missä kaikkialla kuuluva ruotsinpuhuminen entisestään vahvisti tunnetta ulkomaillaolemisesta 🙂
Ai, ai, miten lähellä olette! Minä täällä yövuorossa odottelen aamua, jotta pääsen viimeinkin muutaman vapaapäivän jälkeen aloittamaan lomani ensi maanantaina. Mukavaa jatkoa täällä ”varsinaisessa” Suomessa.
Katri H., näin juuri. Eikä se ole kiinni vain kielestä. Miljöö, historia, kalliot, meri, – ja näinä päivinä myös lämpö ovat tehneet olosta ”ulkomaillaolemisen” tuntuista.
Anneli, taidettiin tänään ohi hurahtaa (Salossahan sinä olet, eikö?) ja varsinaisesta siirrytty jo Helsinkiin. Ihanaa lomaa sinulle – sää ainakin näyttäisi suosivan.