Pikkuisen on keho ollut kummissaan, kun ei ole pitkiä lounaita, ei päivällisiä hyvässä seurassa, ei gourmet-illallisia, ei kuohujuomia missään välissä eikä punaviinin tilkkaakaan ruuan kera. Lenkkimaastokin tasainen, ja tuttu. Yöunet pitkät ja päivässä aikaansaamisen meininki.
Gratinoitua kukkakaalta ja voinokareessa haudutettua sipulia ja poronvasanmaksaa, joka pakkasen sivulokerosta löytyi, olivat kyllä kelpo arkiruokaa kotipihalla iltapäivän auringossa vähän ennen kuin tänään koulunsa aloittanut Juniori perheensä kanssa tuli käymään.
Tahvo oli nauravainen itsensä, nyt jo kolmen kuukauden ikäinen. Ja ihan on merkillinen tämä pojanpoika: menee useimmiten kymmenen aikaan illalla unille, saattaa herätä kerran syömään, mutta yleensä nukkuu aamuseitsemään. Juttelee jo kovasti, asiaa ihan omilla sanoilla on paljon. Perustellusta syystä vauva voi joskus huutaa tovin oikein kunnolla, mutta pääasiassa on yhtä aurinkoa koko poika. Ihana on.
[kuvien liittäminen ei tähän aluksi oikein kunnolla onnistunut (nyt 25.8. iltasella toimii): liekö koneeni oli uupunut kuvatyöskentelyyn. Ilta nimittäin meni Kapitulin kuvapostausta tehdessä. KLIKS.]
Voi Reija, mikä nappisilmä tämä Tahvo! 🙂 Vauvantuoksuista syksyä sinne!
Tahvo on! 😀 Minua harmittaa kun kuvien liittämisen kanssa oli ongelmia, joten monta ihanaa kuvaa jäi laittamatta. Yritän tänään uudestaan.
Suloinen pikku Tahvo:)
Piti vielä lisätä että minun hieman yli vuoden ikäinen pojantyttäreni on kaukana Suomessa,ja on kyllä ihanaa jos voi olla noin lähellä lastenlasta kuin sinä:)
Kyllä hän on hyvin suloinen, monet on ilmeet ja ihmetyksen aiheet pojalla.
Ja kyllä, kyllä on todella hienoa, että tuossa viiden kilometrin päässä asuvat. Ja että Juniorilla (ja Miniälläkin) on ollut jo ennen Tahvoa käydä täällä usein, ja niinpä nuo piipahdukset ja syömään tulemiset ovat entistäkin mieluisimpia. 😉