Kotimatkalla museossa

Hangasoja haukkoineen jätettiin aamupäivällä. Eilen satoi ajoittain, mikä ei estänyt ulkoilua, nikkarointia, edelleen metsänraivausta. Yöllä satoi hirmuisesti – kuulemma. Minulla ei siitä mitään muuta tietoa kuin että aamulla mökin pihalla isoja lätäköitä ja tulvaojassa vettä, mitä ei yleensä loppukesästä tapahdu.

Säittenkin puolesta oli siis hyvä aika suunnata kohti maalikyliä, ja tätä etelän lämpöä ja aurinkoa. 😉

Rovaniemelle asti ja Rovaniemellä vielä satoi, mikä ei estänyt meitä turisteilemasta siellä.

Kävimme Arktikumissa katsomassa ”Wir waren freunde” – näyttelyn. Se on kertomus saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisista Lapissa 1940–1944. Vaikka aihe on minulle melkoisen tuttu, jopa itse olen sitä (hyvin vähän, Keminmaan historian osalta) tutkinut ja haastatteluja siihen(kin) liittyen tehnyt, oli näyttely silti uutta avaava.

Ja se oli hyvin ”kuvallinen” – paljon siviilien kuvia kohtaamisista saksalaisten (ja puolalaisten, itävaltalaisten, sveitsiläisten, tsekkien, etelä-tirolilaisten…) kanssa. Saksan armeijan (ja Orgasation Todtin, vankien, yms.) yhteismäärä Lapissa oli yli 200 000, joten ei ihme, että kanssakäyminen siviilien kanssa oli vilkasta. Lappiahan ei miehitetty, vaan aseveljeyden nimissä elettiin rinnakkain monta vuotta aina syyskuuhun 1944 asti.

Näyttelyn markkinoinnissa tehtiin alkuun hieman arveluttava veto, etten sanoisi ylilyönti: ks. Uutinen aiheesta

ja kuinkas sitten kävikään….

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430108894014.html

Ja mikä ihme herätti japanilaisten varhaisteinien suuren kiinnostuksen? Mitä noin ihmeissään katselevat?

Tämähän se aiheutti suunnilleen kosketusnäytöllisten puhelimien aikana syntyneille suurta ihastusta ja hämmennystä!

Kunnon kirjoituskone.

Yllä oleva kuva olkoon minun kannanottoni näinä päivinä vellovaan keskusteluun.
Korostan, että tuo lehti on vuodelta 1941 ja samalla mietin, eikö historia sittenkään opeta mitään.

Näyttelykierroksen ja Arktikumin lounaan jälkeen kävimme ChocoDelistä ostamassa konvehteja vastaisen varalle, ja jätskit. Niitäkin siellä on. Jäätelökin oli hyvää.

Kotona kaikki tuntui avaralta, siistiltä, vihreältä, kaupunkilaiselta. Välillä hyvä näinkin. Eikä tänne tarvinnut tulla töiden takia, päinvastoin: juhlien takia. Koko elokuu on täynnä juhlia; joka viikonloppu juhlat tai kutsut tai jotain. Huomenna rotissööri-piknik ja lauantaina häät! Ja ensi viikolla vaikka ja mitä, ja pitäisi olla edes vähän kuosissa, ja minulla on tukkakatastrofi. Kampaajani sairaustapauksen vuoksi en pääse huollattamaan pehkoani. Ja se ei ole minulle mikään pikkujuttu.

Sitä minä tuossa peilin edessä mietin, että kun jotkut oikein maksavat siitä, että saavat kiharat ja hiuspidennykset! Minä haluan väriä, lyhennystä ja helposti sileäksi föönättavat hiukset, mutta se ei nyt onnistu. Auts.