Oulussa on ollut kesä tänään.
Jo varhain aamulla tuntui, että hyvä päivähän tästä. Eikä tunne ollut aiheeton…
Kuppikakut onnistuivat paremmin kuin edellinen koe-erä. Päivällä Miniä kärsivällisyydellään tuli ne koristelemaan. Ja gluteeniton kakkukin onnistui kerta yrittämällä. Tehtiin iltapäivä porukalla kaikkea valmistelevaa… Kun ei kuitenkaan vain ihan pienet kahvikestit ole tulossa…
Sitten ryhdyin sellaiseen pipertelyyn, mihin en koskaan olisi uskonut: pieniä rusetteja pinocchio-kakun pintaan …
Eihän tämmöisten juhlien järjestämisestä paljon ole kokemusta. Kahdesti vain. Ja Miniän kanssa päivällä jutellessa oli todettava, että en kyllä Juniorin – huomisen sankarin isän – kastajaisten järjestämisestä juuri mitään muista. Tavattoman nopeasti ne halusin ”pois päiväjärjestyksestä”. Kotona nekin vietettiin, eikä vieraita, sukua, paljon ollut. Vähän sumussa taisin elellä siihen aikaan.
Jotain perinteitä sentään on…
Kukkia tietysti olen laitellut: aamupäivällä kävelin Hietasaareen puutarhalle, Pehtoori tuli sitten minut ja kukkalastin hakemaan. — niitä pitäisikin vielä tuonne käydä laittelemassa koristeeksi.
Mutta melkein kaikki on valmiina. Kohta Pehtoori lähtee kentälle hakemaan tyttären. Veljensä esikoisen kummiksi tulee tyär – ja viettämään osan viikon kesälomastaan kotikotona. Sekin juhla tässä vielä. 😉
Nimestä meillä ei ole tietoa, kiinnostaahan se tietysti. Minulla kun on tämä etunimi-harrastuskin vielä… 😉 Mutta ei sentään sellaista jännitystä Tahvolle annettavan nimen kanssa kuin minun anopillani oli meidän molempien lasten nimien antamisen kanssa. Anoppi-parka sai pahan migreenin ennen kastajaisia; pelkäsi, että annetaan jotain vaikeita, ”ulukomaalasia” nimiä lapsille. Ja oli sitten erinomaisen helpottunut kun sekä Esikoinen että Juniori kastettiin hyvin suomalaisilla, itse asiassa jopa raamatullisilla, suomalaiskansallisilla nimillä: Miksi Saara nauroi? Tuomas seisoo niinkuin tammi…
Mutta huomiseen, ystävät!
Hieno päivä varmasti tulossa, nauttikaa! Aika sumussa taitaa monella vanhemmalla mennä tuo ristiäisaika. Meidän R. kastettiin mummulapaikkakunnan juhlapaikalla (varattiin se riskillä jo monta kuukautta ennen lapsen syntymää). Tarjoiluista ei tarvinnut huolehtia, mutta olihan siinä järkkäilyä, tavaran roudaamista ja matkustamista pienen kanssa, varsinkin, kun sukuloitiin sillä reissulla muutenkin. Huhhuijaa! Ristiäiskuvat paljastavat erittäin tummat silmänaluset varsinkin äidillä 😉 Kivat juhlathan ne olivat, ja jotain niistä muistankin 😉 mutta olin juhlien jälkeen erittäin tyytyväinen, että saatiin rauhoittua joulun viettoon. Meidän suvun perinteenä kulkee 55 vuotta vanha kastemekko, joka toivottavasti näkee vielä monet ristiäiset.
Meilläkin olisi 57 vuotta vanha kastemekko perinteenä, mutta se on niiiiin vaaleanpunainen, että Tahvolle sitä ei pueta. Ehkä siltä osin huomenna alkaa uusi perinne… 😉