Työnjako

Illan tullen menin takapihalle ja aika hyvänkokoiseksi kasvaneen raparperin katkoin ja silppusin. Piirakan tein. Ison piirakan. Vien huomenna töihin. Tiedekunnan koulutustoimikunnan (minulle viimeinen) kokous on huomenna. Ajattelin keitellä ennen kokousta kahvit ja tarjota sitten piirakkaa, ja kokouksen jälkeen tiedekunnassa muillekin.

Nämä päivät ovat pieniä ja isoja jäähyväisiä, viimeisiä kokouksia, viimeisiä vastaanottoja, viimeisiä palavereita. Hyvästejä ja heippaamisia. Luopumista. Kiitoksia. Edelleen hämmästelen monia kommentteja, lähtönikö se saa ihmiset sanomaan sellaista, mitä en ikinä olisi uskonut, en tajunnut.

Maanantaina oli ”työnjako” professorin kanssa. Tohtoriopiskelijoiden ohjausvastuun siirtoa (yhtä poikkeusta lukuunottamatta, – tulette vielä kuulemaan) ja maisterivaiheen opiskelijoiden opinto- ja ohjausasioihin perehdyttämistä. Eilen oli vuorossa kollegalle kandiseminaarin ”siirto”. Kahdentoista vuoden kokemuksen koetin kiteyttää pariin aaneloseen ja pariin tuntiin. Jo käytäntöjen ja materiaalin siirtämiseen meni rutkasti enemmän aikaa.

Ja tänään sitten seuraajanikin kanssa iltapäivällä aloitimme työhön perehdyttämistä. On niin tavattoman hyvä, että hän on ollut jo kahteen kertaan tekemässä isoa osaa niistä jutuista, jotka hänelle nyt minun lähtiessäni kasautuvat. Eniten hiljaista tietoa on siirrettävänä opinto-ohjausasioissa. Ja niissä opsien ja jatkuvasti muuttuvien käytänteiden opettamisessa, joita hänen ei esim. toissavuonna sijaistaessaan tarvinnut hoitaa, koska professorina ollessani vastasin niistä ihan kuten aina ennenkin. Mutta luottavaisin mielin pestini hänelle jätän.

On tässä paljastettava sellainen juttu, että seuraajanikin pitää blogia, eikä ihan mitä tahansa blogia. Hänen postauksensa eivät ole sellaista satunnaista sekamelskaa kuin nämä minun päivittäiset höpinäni. Ja on turha etsiä blogistaan juttuja yliopistoelämästä tai historiasta. Reissupostauksia siellä kyllä on, mutta nekin – kuten koko blogi – ovat ruokapainotteisia. Ja ”Rosmaniinin” postauksissa ei olekaan kyse mistään pienimuotoisesta kotiköksäilykokeilujen kirjaamisesta kuten Tuulestatemmatun sivuilla, vaan hänen bloginsa on edelleen yksi Suomen suosituimmista ruokablogeista eli Pastanjauhantaa. 😉

Tähän on liitettävä läksiäisruno, jonka latinan lehtorimme viime viikon läksäreissäni esitti… Runon toisen variantin suomennoksessa nimittäin vahingossa viitataan myös seuraajani nimeen…

Reiïa, Te svavem colimvs hoc carmine parvo
libera qvae fies – ingeniosa satis!

Reija, vaalimme sinua viehättävää tällä pikkurunolla,
kun tulet vapaaherrattareksi – kylliksi kekseliäs!

ja vain vähän varioimalla siihen tuli myös viittaus tulevaan ”toimenkuvaani”.

Reiïa, Te svavem colimvs hoc carmine parvo
libera qvae fies – ingeniosa avia!

Reija, vaalimme sinua viehättävää tällä pikkurunolla,
kun tulet vapaaherrattareksi – mummona kekseliäs!

Nämä pienet latina-tuulahdukset ovat olennainen osa historiatieteiden virallisia ja epävirallisia juhlia, ja sellaisina mukavia, akateemisia, humanistisiakin. Olen aina kovasti pitänyt niiden mukanaolosta.

~~~~~~~~~~~~~~

Mutta siitä raparperipiirakasta piti vielä sanomani. Sen ohje ei ole Pastanjauhantaa-blogista, vaan omasta ensimmäisesta keittokirjastani. Vähän varioin tuota vanhaa ohjetta, ja käytin mm. kookossokeria (puolet) pohjaan, joten siitä tuli tumma ja maku on voimakkaampi ja minusta parempi kuin pelkästään tavallisella sokerilla.

Kookos-raparperipiirakka
(piirakkavuoka, kaksinkertainen annos uunipellillinen)

Pohja:
2 munaa
1 dl sokeria (½ kookossokeria)
1 dl sulaa margariinia
1 dl kevytkermaa
2 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
½ litraa raparperipaloja

Kuorrutus:
1 muna
½ dl sokeria
2 rkl voisulaa
2 dl kookoshiutaleita

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää sula rasva ja kerma.
Lopuksi jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Taikina piirakkavuokaan ja raparperipalat päälle.
Uuniin 200 Co noin 15 – 20 minuutiksi.
Sitten kuorrutus päälle,
ja toiset 15 – 20 minuuttia uunissa.