Eilen ja toissapäivänä tämä tuntui kesämökiltä, tänään taas Lapin mökiltä. Yön aikana eilinen kesä vaihtui vilpoisempaan keliin. Olihan se tietysti vähän pettymys.
Mutta oivallinen sää ryhtyä vanhan mökin, Tuulentuvan, suursiivoukseen.
Siitä on kymmenen vuotta kun ostin äidiltäni ja sisaruksiltani tuon vanhemman mökin omakseni. Sen jälkeen pohdimme, että riittääköhän tuo vuonna 1985 valmistunut pikkumökki meidän tarpeisiin vai tehtäisiinkö viereen toinen uusi, iso mökki, sellainen kakkoskoti, osin juuri tätä nyt meneillään olevaa elämänvaihetta varten. Mietittiin kyllä, että riittäisihän tuo pienempi meille, rempattaisiin vähän ja sillä hyvä. Mutta vielä kyseltiin meidän tuolloin teini-ikäisiltä, jotta aikovatkohan täällä ryhtyä käymään aikuisempana, keskenäänkin, kavereineen, meidän kanssa. Ja sanoivat, että toki, toki. Ja vielä ajattelimme Pehtoorin kanssa, että vanhasta mökistä tulisi oivallinen vierasmökki, voitaisiin kutsua ystäviä tänne kylään. Ja näinhän on tehty. Nuoret käyvät, ystävät käyvät ja me asumme tätä Myötätuulta.
Mutta siis. Nuoripari pikku kennelinsä kanssa on viettänyt aika lailla aikaa Tuulentuvassa, tytär Meksikon ja Saksan kavereineen, Ottopojan ja muiden oululaisten ystäviensä kanssa, VMP muutaman harvan viikonlopun ja muita satunnaisia vieraita siellä silloin tällöin on majoittunut. Asukkaat aina siivoilevat jälkeensä, mutta sellaista peruskuurnausta ei juuri ole tullut tehtyä,.. Oisko edellisen kerran kolme vuotta sitten? Ja tänään sitten jatkoin siitä mihin Vappuna jäin. Mökki lattiasta kattoon luutun alle. Jopa hirsiseinät pesin, seinävaatteet tuuletin, mitä ei ole tehty kymmeneen vuoteen.
Aikanaan tuota sohvaa hankkiessa ei tullut mieleen, että mökistä tulee myös kolmen koiran loma-aikojen viettopaikka! Olisi tullut valituksi erilainen pintamateriaali! Allergialääkitys ei paljon lohduttanut tuota imuroidessa, hakatessa, harjatessa. 😉
Nuo sängynpeitteet eivät todellakaan ole fuksian väriset, vaan syvän punaiset, – enkä millään saa väriä kuvattua oikein.
Kamarin seinällä on tyttären yläasteaikainen taideteos, josta ei luovuta,
ja veljen vaimon tekemä ”Lumiset oksat!”, vanha Laanilan alueen kartta sekä kämppäsäännöt ja uutena vuonna koottu karttapallopalapeli.
Kaikki seiniltä pois, mutta tietysti myös matot, kaikki! Tuntui hyvin hyvältä vihdoin saada tuo tehdyksi.
Pehtoorilla ei ehkä sellaista riemua aamupäivällä pestessään Myötäuulen ikkunat, mutta tulipahan sekin homma hoidettua. 😉
~~~~~~~~~~~~~~
Tänään mennyt päivä kuurauspuuhissa, mitä nyt pieni maastopyörälenkki Laanilaan tehtiin, Savotan Sannissa kävimme kevyellä lounaalla (porokeittoa minulle, Pehtoorille munkkikahvit!) ja sitten työleirimeinikiä iltaan asti. Mutta …
Eilisen Pyhä-Nattasen patikalta on vielä laitettava muutama kuva tänne, vaikka jo eilisessä kuvakarusellissa niitä olikin. Loppuun laitan pienen videoklipinkin; suunnilleen koko Sompion kansallispuisto 24 sekunnissa, olkaapas hyvät.
Mutta ennen sitä tämä vielä uusintana: riekon (vai kiirunan?) poikanen. Olimme laskeutumassa alas ja Pehtoori hoksasi polun sivussa täysikasvuisen, jota ryhdyin pikimmiten kuvaamaan, ja samalla jalkojeni juuressa kuului hätääntynyttä piipitystä. Noita oli neljä, viisi, – ja äkkiä hajaantuivat, mutta ihan kengissä olivat …
Täällä poikueen iskä, myös naaras nähtiin. Pahanpäiväisesti koko sakki tahtomattamme säikäytettiin…
Ja sitten toinen lintuhavainto – – kovin kaukaa nähtiin, mutta kotka se taisi olla.
Ainutlaatuiset, vaikuttavat kivipaadet (ks. myös eilinen kuvasarja), jotka Pyhä-Nattasen päällä ovat, ovat siitäkin erityislaatuisia, että ne ovat graniittia, punaista graniittia (tosin vihreän sammalen peittämänä), eikä harmaata granuliittia niin kuin Saariselän alueen tunturit yleensä ovat.
Ja tässä se videoklippi: laaja Lapinmaa jalkojen juuressa.