Jollei se olisi mitään olisi ollut, niin ei se yhtään liikuttaisi.
Olin tänään publiikissa. Humanistisen tiedekunnan publiikissa, jossa valmistuneet kandidaatit ja maisterit ja pari tohtoriakin saivat todistuksensa. Valmistuminen julkistetaan, virallistetaan, tehdään tiettäväksi juuri publiikissa. Oulun yliopistossa humanisteilla on virallinen publiikkitilaisuus, kaikilla tiedekunnilla ei ole.
HuTk:ssakin vasta vuodesta 1998 lähtien, joten en aikanani päässyt kandi- tai maisteripubliikkiin, kunhan vain hain todistuksen ”tiedekunnasta”, joka vielä silloin oli Torikadulla ihan erillään mistään yliopiston laitoksista tai yksiköistä. Ei ollut juhlapukeutumista yhteiseen juhlaan, ei ystäviä tai vanhempia mukana, ei yleviä puheita, ei kuohuviinikilistelyä, ei valokuvaamista. Mutta tohtoriuduttuani minäkin pääsin publiikkiin, kesäkuussa 2004. Sisareni publiikissa ja muutaman opiskelijan publiikassa olen joskus ollut mukana. Nyt olin erikseen ilmoittautunut tulevaksi mukaan. Sadan valmistuvan joukossa kun oli toistakymmentä ”omiani”, – ja tuntui hyvältä päättää tämä lukukausi Gaudeamus Igituriin, akateemiseen perinteeseen, kevätjuhlaan.
Työni on ollut opettamista ja ohjaamista, ja sen taustalla olevana tavoitteena on tietysti ollut saada nuoret valmistumaan, – tänään sain nähdä konkreettisesti työni tuloksia. 😉 Nuoria, kauniita, ahkeria, tulevaisuus edessä olevia opiskelijoita. Aurinko paistoi, eikä huoli akateemisesta työttömyydestä saanut varjostaa päivää. Iloa ja valoa oli publiikissa. Kiitoksia puolin ja toisin, haikeutta taas kerran.
Publiikki ei ollut se syy, miksi emme tänään lähteneet ajelemaan mökille, kuten niin usein juhannukseksi teemme. Syy on se, että tyär tulee huomenna Ouluun ja kotikotiin ja pikkuperhe on myös juhannuksen Oulussa, olisi ollut turhan pitkä matka parin päivän vuoksi Tahvon kanssa mökille ajella. Olemme siis kaikki huomenna täällä. Ja nyt minun onkin mentävä jatkamaan mustikkapullien tekemistä. Heti kerralla heittäydyin pullantuoksuiseksi kotiäidiksi kun työt loppuivat. 😀
Pimu ihmetteli, että mistä oikein on kyse. Et kai sä noin nuorena vielä eläkkeelle lähde ja tiettävästi terveytesikin on jotenkin kunnossa. Jaan tuntosi hammassilta kokemuksista. Tottuuko näihin koskaan. Mulle pantiin eteen 4 hampaan silta ja puhe ainakin puuroutuu. Kai se viinin maku vielä tuntuu.
Välitän Pimulle vastauksesi tähän kysymykseen, että mistä nyt oikein on kyse kun joudut työttömäksi.
Juhlava lopetus hienolle työuralle. Onnea? Sitä toivotan. Ja nyt on aikaa kaikelle ”sitkulle”. Mutta eläkkeellä kannattaakin tehdä kaikki ihan vaan tekemisen riemusta. Se on usein paras syy.
Pena ja Pimu, ei akateeminen työttömyys minua koske. Eikä eläkekään. Ainakaan vielä moneen moneen vuoteen. Mutta yliopistourani on nyt jotensakin loppuun kuljettu.
Jo vuorottelulta palatessa sanoin että olen vielä kolme vuotta ja sitten lähden. Se nyt vaan oli tässä. 37 vuotta yliopistossa, joista yli 30 vuotta töissäkin siellä enempi vähempi täyspäiväisesti. Etuoikeutettu olen kun sain tehdä työtä, josta pidin hyvin paljon, ja etuoikeutettu olen, kun minulla on mahdollisuus nyt vielä tehdä elämässäni muutakin.
Katsotaan nyt mille alan. Työttömäksi en osaa itseäni ajatella.
(Hammasrempat on ikäviä, minulla ei enää ole siltoja. On uusia implantteja, ja kyllä niidenkin kanssa viini maistuu. 🙂 Totut siltaasi kyllä.)
PS. Oottehan te tämän nähneet? 🙂 https://www.satokangas.fi/blogi/2015/05/pojanpoika/
Raila, juhlava ja akateeminen. Hyvillä mielin siirryn pois yliopistomaailmasta, joka on ollut iso osa elämääni. Se maailma on niin muuttunut, että oli hyvä aika luopua nyt.