Tälle päivälle monta erinomaista asiaa. Ei isoja mutta ilahduttavia, elämänlaatua nostavia juttuja. Pieniä iloja, joista kannattaa nauttia, muistaa, ja tehdä ne näkyviksi.
– En mennyt tänään töihin. Lintsasin. Ihan tuosta vaan: en mennyt töihin. Enkä tehnyt mitään töihin liittyvää kotonakaan. Tuosta vaan. Enkä edes selittele asiaa itselleni enkä kenellekään. Lintsasin ja sillä hyvä. 😉
– Muistin, kuinka touko-kesäkuu 1991 olivat ihan yhtä kylmiä kuin tämäkin kesänalku on ollut. Silloin meillä oli vauva, Pehtoori oli töissä 12 t/7 (lakko, jolloin päällikkötaso joutui tekemään lakkoilevienkin duunit/vuoroja). Vauvan ja puolitoistavuotiaan kanssa mietin, että haluaisin lämpöä, vähempää pukemista, enempi ulkoilua, aiottua yhdessäoloa, unta, —
Ja tänään hoksasin Stockalle mennessä, että siellä ihan ensimmäisenä suuntaan lastenvaateosastolle: Tahvolle alesta pöksyt ja body. Ja samalla kauppareissulla etsin itselleni Converseja. Vaaleanpunaisia.
Ei löytynyt, ja mustathan minulla jo onkin, ja Tahvollakin on omansa. Ostin ne – silloin vielä syntymättömälle – jo maaliskuun Helsingin reissulla… Mutta tänään, koskapa minulla jo on mustat, niin eihän se haitannut, vaikka pinkit jäi ostamatta. Ja sitä paitsi pinkin T-paidan löysin ja sen ostin 😉
– Ja tänään löysin itselleni myös hupparin, – mökkielämää varten. Ja monia pieniä herkkuja huomista ja juhannusta varten.
– Tytär viesteili ilouutisia töihinsä liittyen.Onnea, lapsi!
– Alkukesän vihreä on liki päällekäyvä. Tämä valo ja vihreys ovat niin hienoja juttuja!
– Kaksi viikkoa vanha krysanteemi jaksaa olla reipas!
– Äidin luo mennessä, Caritaksen pihassa, unikkoja!! Ihania, punaisia, kauniisti (kylmässä) auringonvalossa kukkivia unikkoja.
– Söimme kaksin karitsan kyljyksiä ja maistoimme viikonlopun viinipruuvin Passimon.
– Lopultakin on tullut liikuttua aika lailla.
– Perjantai tuntuu lerppuilusta huolimatta perjantaille. (enkä sano että tuntuisipa kesältäkin… En nyt urputa säästä kun kerran aika lailla muutoin kaikki hyvin.)
Just hyviä ilonaiheita, jes! Mutta mitä kuuluu Tahvolle? Postaustoivetta pukkaa 😉
Tahvolle kuuluu hyvää, elämä kulkee. Ja pojanpoika vanhempineen tulee huomenna käymään, joten ehkäpä tulee kuvailujakin… 😉
Mutta, oletko jo käynyt lastentarvikeosastolla. Lajivalikoimaa on tullut sitten 70 -luvun. Ihan häkeltyi, kun näkee, miten erilaisia tutteja voi olla. Ja erikoismallisia tuttipulloja, ettei vauva niele ilmaa. Enää ei saa myydä äidinmaidonvastikkeita vaan ne ovat äidinmaidonkorvikkeita :-). Puhumattakaan vaipoista, joita piti opetella vaihtamaan, kaikenmoisia kiinnitystarroja etc. Luulen kyllä, että meille isoäideille pitäisi olla omat perehdytyskurssit, jotta osaamme kaikki uudet jutut. Mutta periaate hoidossa tuntuu kyllä olevan ihan sama. Niin paitsi ruokintasuositukset ovat täysin muuttuneet. Tosin tuo uudistuminen tekee sen, ettei tule neuvottua turhan paljon, kun itsekin on kuin Liisa ihmemaassa. Ja lastenvaateosastot ovat ihan huikeita. Nuorempi polvi tuntuu kovasti suosivan kierrätystä. Oulussakin on ihan uusi lastentarvikkeisiin ja -vaatteisiin erikoistunut kierrätysliike, Vadelmatarha. Sielläkin on jo tullut käytyä, kun tietysti mummolaan pitää hankkia syöttötuoli ja mummolanvaunut/kärryt, ettei niitä tarvi tuoda mukana. Voi, että on hauskaa olla mummo.
No vähän meni historian tohtorilta subjektiiviseksi, jos tällainen opponointi sallitaan.
Ajot oli lain mukaiset ja viikkolevot oli olemassa, jokaisena päivänä koko lakon ajan, ei edes P. ollut töissä.
Kylläkin 40 h/vko tuli ylitettyä reilusti muttei kuitenkaan 7*12=84 vko tuntia??
Työsankareita on monenlaisia ja jos aamulla ajelee 3-4 h ja välillä tekee muita hommia ja iltapäivällä/alkuillasta saman rupeaman edes joka arki päivä ei suurin sankarikaan ole parhaassa babyn hoito kunnossa lopun päivää.
Loppupuolella lakkoa jätettiin pienimmätkin viat korjaamatta ja keskityttiin ajamiseen (+jonkin verran pakollisempia toimistoduuneja), busseja kun oli enemmän kuin uskalliaita kuljettajia.
Busseja oli 100 ja kahdensadan työt (osin) 8-9 yhdeksälle kuljettajalle.
Positiivista oli varmaan että tutkijan (=sinun) motivaatio omaan työhösi (käsitykseni mukaan) parani kummasti??
Ystävällisin terveisin
Raija, moni asia on tosiaan muuttunut 80 – 90-luvun vaihteestakin, enkä ole – vielä – paljon noihin tutustunutkaan. Yritän minäkin olla neuvomatta ja tuntuvatpa nuo uudet vanhemmat tietävän sanomattakin sen tärkeimmän: huolta pitää pitää ja rakastaa.
Kierrätystä ovat Tahvonkin vanhemmat suosineet: isommista tarvikkeista melkein kaiken ovat hankkineet käytettynä – vain vaunut ostiviat ihan uutena. Vadelmatarhaan pitää tutustua, kiitos vinkistä. 🙂
Onpas ”Pikkuveli” taas laskenut. 😉 Ja joo, kyllä minun muistoissani on tainnut käydä se ”yhdellä suksella kouluun ja maitopullo jäässä” -efekti.
Viikonloppuisin ei todellakaan ollut ajoja, joten olihan niitä yhteisiä päiviä silloinkin.
Laskemaan opetettin en tiiä miten oppi meni perille, paremmin kirjoitamien.
No kuitenkin on yritettävä mitä osaa parhaiten (esim. laskea versus kirjoittaa).
Tulee mieleen mitä varten tarinat / kertomukset / historiat ovat?
Ajankulua, viihdettä, oppia, uteliaisuutta, kiinnostusta….no ehkä vähän kaikkea.
Niitä on aina ollut ja tullee olemaan.
Nyt lähden ulos…
Ja laskemisen lisäksi sitten vielä heittäydyt filosofioimaan. 😉