Olipa tänään mukava kandiseminaari, sellainen oppimisen meininki. Keskustelua, naurua, puhetta ahdistuksesta, löytämisen ilosta, flow´sta. Minäkin opin paljon uutta, mm. islantilaisesta keskiajan yhteiskunnasta, oululaisten 1700-luvun varallisuudesta, kotitalousopettajien välittämästä ruokakulttuuritietosta …
Mutta minullakin oli kiire seminaarista kotiin, – viideltä tuli Helsingin kone. Pehtoori kävi tytärtä vastassa, minä tein sillä aikaa ruokaa…
No eihän se Helsingistä kotikotiin viikonlopuksi tulo ole ollenkaan niin vaikeaa, eikä niin iso asia kuin paluu Meksikosta, mutta kyllä meillä pieni juhla oli. Nuoriparikin oli tietysti syömässä.
Ja puutarhallakin on ehditty käydä…
Valitsinhan taas melko perinteisiä.
Callopepe-pelargonioita, surffiinoita, markettoja. Tänä vuonna en edes yritä lobeliaa (muistanette viimevuotisen päätökseni?)
EIhän minun juuri mitään pitänyt laittaa, mutta miksi ei?
Ihania ovat!
Ja nyt? Meillähän on tyttären kanssa palapeli, ja tilkka viiniä vielä. On hyvä aika ryhtyä kokoamaan uutta…