Täysiä päiviä.
Minä muistan viime keväältä kun oppiaineen toinen professori eläköityi, niin hän rupesi jo hyvissä ajoin liukumaan, kevennetyin ottein hoiteli hommiaan, ei toki ollut kyse mistään hanskojen tiskiin löymisestä, mutta vähitellen teki lyhempiä päiviä, oli välillä jonkun päivän keskellä viikkoa kokonaan poiskin kampukselta. Ja kaksi vuotta sitten kun ”oma” professori eläköityi, – hänkin tyhjenteli huonettaan monta viikkoa, monta kuukautta! ennen viimeistä työpäivää. Ja jätti viime kuukausina jo kokouksia väliin, ja kaikin puolin hiljenteli ja hidasti työtahtia. Miksi se ei minulta onnistu? Työpäiviä on virallisesti enää alle 20, mutta mistään liukumisesta ei puhettakaan!
Mutta tänään sentään suoraan töistä kuitenkin ”yhille”. Meitä oli duunista puolen tusinaa naista viinibaari Voxissa: seuraajani ja yksi toinen vakipaikan tiedekunnasta saanut tarjosivat samppanjaa! Aina on aikaa samppanjalle.
Nyt vielä yksi huomisen kanditutkielma luettava, ….
Mutta missään vaiheessa ei ole ollut niin kiire, ettenkö olisi ehtinyt Juniorin lähettämiä kuvia ja Miniän viestejä katsella ja lueskella. Eikä niitä ihan vähän ole tullutkaan. Perhehuoneessa ovat ja uutta elämää opettelevat. Vauva nukkuu. Tykkää peittojen alle vetäytyä. Meidän lapsilla ei vauvoina, eikä vielä vuoden vanhoinakaan, ollut noin paljon hiuksia…
Torstaina päässenevät jo kotiin,… silloin näen. Sairaalaan ei saa mennä katsomaan, joten on vielä vähän odotettava. Enää kaksi yötä.