Käytin aika lailla aikaa muutaman – toivottavasti – hienon panoraamakuvan ottamiseen aamulla merenrannassa. Ja nyt niitä ei puhelimen kätköistä löydy! Vaikka satavarmasti tallensin ne. Joten on vain sanallisesti koetettava kertoa, että oli hieno aamu: syviä värejä, meri syvänsininen, pienet vaahtopäät hohtavan valkoisia, sininen taivas ja auringon kilo teki heijasteita. Toppilan kukkuloilla ei aamusella vielä ollut frisbeegolfaajia, joita nykyään on usein aika paljon. Vain kerran on ollut kiekonosuma lähellä…
Aamiainen vasta lenkin jälkeen, ja sitten pihalle. Kesäkukkien istutusaamupäivä. Ja sitä mietin, että miksi minä en ennen ole keksinyt, että mattotelineen vaakataso on erinomainen istutuspöytä.
Olen aina täytellyt ruukut ja ikkuna- ja portinpielilaatikot maassa könyten, enempi vähempi äpöstäen ja väistämättä on joitakin varsia katkennut, mutta olipas kätevä, kun saattoi seisaaltaan nuo hommat tehdä. Kun kuitenkin kolmattakymmentä kukkaa istuttelin, niin työergomialla on merkityksensä.
Eilisen myrskyn jälkeen helluntai helli, vaikkei nyt mikään erityisen lämmin ollutkaan. Mutta paistoi. Ja hyvähän se oli, ettei eilen ollut istutuskelejä: vanhan kansan sää- ja satokalenterin mukaan kun ”helluntain lauantaina ei saanut tehdä toukoa”. Parempi oli siis tänään.
Tytär kävi tänään toisessa mummulassa ja pitkällä pyörälenkillä, mutta muutoin ehdittiin jutella ja olla. Söimmekin hyvin. Äsken Pehtoori kävi viemässä ”viikonloppuvieraan” kentälle, ja lähtiessään Esikoinen totesi, että hassua kun lentää Oulusta Helsinkiin, niin lentää kotiin. Ensimmäistä kertaa niin. Mutta tulee pian taas kotikotiin ja siinä välissä me käydään Stadissa. Näin se elämä nyt asettuu…