Varhain aamulla Linnanmaalla. Siinä on oma taikansa. Taikaa on kävellä perjantaiaamuna, arkipyhän ja lauantain välisenä aamuna, aamuseitsemältä, valtavan kolossin tyhjillä käytävillä, lukittujen ovien kautta etsiytyä omaan pieneen kammiinsa, avata tietokone, josta lähtevä hurina on pitkään aikaan ainoa ääni, joka kuuluu. Se vaivuttaa mukavaan työnteon nirvanaan, auttaa keskittymään. Samalla unohtuu se, etten kuitenkaan ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi. Hurina auttaa keskittymään luettavana olevaan tekstiin, tekemään siihen korjauksia, merkintöjä, muutosehdotuksia, korjaamaan kieltä, kirjoittamaan kommentteja, tekemään ehdotuksia tutkimuskirjallisuudesta ja piirtelemään hyväksyviä hymiöitä marginaaleihin.
Puolenpäivän molemmin puolin on kontakteja: paikallishistoriahankkeista, opiskelijoiden kesätyöharjoitteluista, artikkelini tiimoilta, dekaanin kanssa, kandilaisia käy hakemassa palautetta, moni kollegakin on työpaikalla ja asioita riittää.
Lähdin hyvissä ajoin töistä, olin luvannut Pehtoorille, että tällä kertaa minä käynkin kaupassa. Ja ostinpa sitten muka jotain uudenlaista kokattavaa. No hyvä on, nälkä lähti (oli hyvää kaupan leipää), mutta sekä pinaattilisuke että maalaiskananpoika olivat vähintäänkin arveluttavia. 🙁
Mutta joku muu onnistui tänään. Varasin jo viikolla meille Alppilan keilahallilta tunnin keilavuoron: piti saada revanssi Kuusamossa koetusta rankasta tappiosta ja ehkä vielä tärkeämpi syy oli se, että olen tässä puolen vuoden aikana koettujen keilaussessioiden hoksannut tekevän erittäin hyvää ainaiselle olkapäävammalleni. Keilaus ”aukaisee” niveliä tai jotain. Tunnin keilauksella on samanlainen hyväätekevä vaikutus kuin hyvällä hieronnalla. Niinpä pyöräilimme kylmästä säästä huolimatta Pelixiriin, joka oli ennenkokematon paikka ja joka on siis toinen Oulun keilahalleista.
Hohtokeilausvuorolla tunnin palloja heittelimme. Sen verran kilpailuviettiä on molemmilla, että yrittää piti, ja yesh, minä se voitin! Muutamalla pisteellä vain, mutta ”erät” 3 – 1 minulle, joten fyysisen hyvänolon lisäksi pieni riemu voitosta. 😉 Pieni!
Tuota voi kyllä tehdä useamminkin. Ja vakaat huhut kertovat, että Saariselällekin on tulossa keilahalli, joten meillä on sitten mökkireissullakin mahdollisuus tätä liikkumismuotoa harjoittaa.
Nyt voisi taas välillä lukea jotain …
Luin juuri Skiftesvikin kirjan ” valkoinen Toyota vei vaimoni”, vaikuttava lukukokemus”, paljon oli yhtymäkohtia elävään elämään.
Marja, jahka minäkin näistä kanditutkielmapinoista eroon parin viikon päästä pääsen, niin Skiftesvikiäkin voisi harkita. 😉