Etätöissä on se hyvä puoli, että voi nousta suoraan sängystä töiden ääreen. Ei mitään suihkutteluja, meikkauksia, föönauksia, vaatteiden valintaa, aamiaisen kattamista ja laittamista, ei eväiden tekoa, ei työmatkoja, parkkeerauksia, työhuoneeseen raahautumista.
Kunhan nouset, vaihdat pyjaman lösökamppeisiin, sekoitat banaanin, kiivin, Actimelin, vähän hunajaa ja paljon minttua, avaat tietokoneen, käärit hihat ja alat hommiin.
Välillä voit siirtyä pirtin pöydän äärestä sohvan nurkkaan.
Ajatuksena oli lähteä hiihtämään – edes pikkulenkki, mutta uppouduinpa töihin niin, että lumipyryinen sää ei houkutellut niin paljon, että olisin keskeyttänyt… Sitä paitsi oli koulutusneuvoston sähköpostikokous ohessa; entä jollei minulla olisi ollut Hajakaistaa? Ei toimivaa nettiyhteyttä? Miten kokous olisi sujunut? Varmasti ihan hyvin, mutta onhan tämä sähköisen viestinnän aika ihan erinomaista.
Illansuussa vasta hellitin, hyvä mieli että sain aikaiseksi… Sitten aika lumitöille. Niitä on riittänyt.. Josko pääsiäinen menisi vähemmillä?
Täällä on jo pitempi päivä kuin Oulussa, saatikka eteläisemmässä Suomessa.
Tänään jätin lingon käynnistämättä, ja ihan urheilusta nuoskalumisen pihapiirin ja polun purolle kolaaminen kävi. Maisema ihan musta-valkoinen. Välillä hyvin valkoinen. Pyryttää.
Tämä kuva on värikuva. 😉
Vielä kun kannoin vedet saunalle – kannoin niin paljon että riittää pariksikin päiväksi – oli parin tunnin ulkoilu hoidettu. Sauna ja safka ansaittu.
Tänään en ole puhunut ollenkaan. Sellaista ei usein minulle käy. Kirjoittanut olen, sähköposteihin vastaillut, paljonkin. Mutta ääneen en ole puhunut. Sellainen ei ole minulle tavallista. Ei ollenkaan.
Hiljaisuuden retriitti.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
PS. joku (kiitos vain) oli Facebookissa (ilmeisesti jossakin ryhmässä) linkittänyt aprillipäivän historia -postaukseni sillä seurauksella, että jo nyt sen on käynyt lukemassa yli 700 henkeä. Tässä tulee Tuulestatemmattua-blogin vilkkain päivä. Hassua. Minä olen hiljaa, mutta blogi ”juttelee omiaan ja itsekseen”. 😉
Hei Reija
Katri seuraa juttujasi aktiivisesti ja toisinaan tulee tohkeissaan minullekin kertomaan, että nyt se Reija on tehnyt sitä tai tätä. Sitten olen saattanut ajatella, että tuotahan pitäisi kommentoida, mutta on jäänyt. Mutta nyt innostuin kirjoittamaan.
Tänään Katri kertoi, että nyt siellä on oltu oma-virittelemässä (hiljaisuuden) retriitissä Lapin mökillä, eikä ole toisena päivänä ollut kuin sähköpostiohjelma kuumana, toisena sentään myös kännykkä.
Sitten oli (luterilaisen) ansaintaperiaatteen mukaisesti ansaittu syöminen kantamalla vettä saunalle.
Minä olen luullut, että retriitti tarkoittaa suurinpiirtein vetäytymistä arkielämästä ja hiljentymistä tavallisesti hengellisten tai henkisten asioiden äärelle. Ehkä otsikkosi: (Että) tällainen retriitti olikin itseironiaa ja vähän lukijaa kiusoitellaksesi olit jättänyt ”että” -sanan pois, kun halusit harrastaa sarkasmia tai jotain sellaista antaessasi retriitti-ajatuksen kohdallasi heittää kuperkeikkaa.
Tekstistä tuli kyllä sympatiseeravakin olo, kun näyttää siltä, että lepo, rauha ja ravinto pitää ansaita ja vielä kaksinkertaisesti. Koen olevani samanlainen: syyllinen olo tulee, jos illalla jotain herkuksi laskettavaa napostelee ilman edeltävää hölkkälenkkiä. (sen lisäksi, että syöminen kaiken kaikkiaan on minusta arveluttavaa touhua).
Suomalaisista monille tuntuu passaavan paavalilainen toteamus, että ”joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”. Olen kyllä liuullut huomaavani, että nuoremmassa polvessa ei tuollaisia dogmeja oteta kovin tosissaan. Enempi on käytössä ”minulle kuuluu” -mentaliteetti.
Jos siis tunnen olevani tuossa kategoriassa, missä kaikki hyvä pitää ansaita, niin hauska on huomata, että tämä Reipas-Reija on samanlainen.
Huomenta, Ahkera-Antti!
Suorittajien sakkiin taidetaan kuulua molemmat, ja minkäs sitä luonnolleen voi. Luterilainen työmoraali ja tekemisestä hyvän olon saaminen ovat vahvasti osa elämää… vaikka tietäisitpä, miten aion tänään retriitissäni leppoistella.
Minun retriittini on omanlaiseni, ei niinkään hengellisiin aatoksiin uppoamista, vaan juuri tuota vetäytymistä arjesta. Ainakin tavallisesta arjesta – jos kohta töitä voi vetäydyttyäänkin tehdä.
Ja se on yksinoloa, mikä merkitsee myös hiljaisuutta ja hiljentymistäkin. Se jättää ajatuksille tilaa. Olemiselle väljyyttä.
Ja tuota ”syöminen on arveluttavaa touhua” en kyllä allekirjoita, en millään muotoa, minkä taisit kyllä arvatakin.
Mutta tosi mukava kun kommentoit ja kirjoittelit.
Leppoisaa ja levollista pääsiäistä teille molemmille, – sellaista minäkin aion viettää.