Nyt on enää suunnilleen kuukausi …
Aika on mennyt hurjan nopeasti. Ainahan se.
En tiedä, kuka meistä on tässä ajassa muuttunut ja kasvanut eniten.
Mutta on ollut ihan hurjan hienoa, ainutkertaista, näin äitinä, nähdä, kuinka Juniori on kasvanut. Juniorikin.
Jo lokakuussa, ennen kuin lähdettiin nuoren parin kanssa patikkareissulle Mallorcalle, saimme tietää. Jolleivät olisi kertoneet, olisimme ehkä aavistelleet… Olemme hyvin iloisia, että kertoivat. Se oli tämä päivä. Muistan sen – aina. Tai ainakin luulen muistavani.
Vain kerran elämässä saa ensimmäisen kerran kuulla ensimmäisestä lapsenlapsesta!
Minusta tulee mummi! Ja Pehtoorista pappa. Ihan pian!
Kaikki on mennyt hyvin. Miniä, lapsenlapseni tuleva äiti, on voinut mainiosti. Yhtenä aamuna silloin lokakuun patikkareissulla aamupahoinvointi pakotti kuitenkin jäämään hotellille. Ja ennen ja jälkeen reissun muutamia pahoinvointiaamuja, mutta muutoin kaikki ok. Tulokkaan sukupuolikin on jo aika varmasti tiedossa, mutta ei kerrota :).
Nuttulangat ostin jo ennen joulua. 😉 Kuvien villapukua en ole nyt neulonut, vaan Esikoista odottaessa. Tyär oli syksyn vauva, ja kovin pienenä pysyi kauan (koliikki), joten hän tuota piti paljon enemmän kuin veljensä, joka on syntynyt maaliskuussa. Kevätvauva oli syksyllä jo sen verran pulska poika, ettei tuo enää kunnolla mahtunut. On siis vielä ihan hyvä uudelle Pikkuiselle.
Hämmentävähän ajatus ensin oli. Onhan tässä tullut takaumia omista raskausajoista, Esikoisen ja Juniorin vauva-ajoista. Olen katsellut mietteissäni poikaamme, kuunnellut Miniän rauhallista raskautta. Melkein jo ääneen juttelen vauvalle, vielä syntymättömälle.
Nuorenparin kanssa uudesta tulokkaasta ja elämänmenosta Pikkuisen syntymän jälkeen on juteltu. Nauroivat nuoret, että helpottavat minun töistä poisjäämistäni: on sitten paljon muutakin ajateltavaa ja tekemistä eikä tule ikävä töihin!
Ja minusta tulee oikein hyvä mummi. Niin olen päättänyt. Ja Esikoinen on päättänyt, että hänestä tulee maailman paras täti: opettaa kuulemma veljenlapselle karkinsyönnin ja pleikkarin pelaamisen! Nämä asiat ovat niitä juttuja, joita pikkuveli opetti isosiskolle.
Vauvauutisen kertomisessa marraskuussa Meksikoon oli vähän dramatiikan aineksia. Juniori halusi soittaa sisarelleen Monterreyhin ja kertoa uutisen puhelimessa. Ei mitään whatsapp-viesteilyä, jota yleensä harrastavat, vaan jutellen. Ensin Juniori kuitenkin lähetti viestin: varmisti, että numero on oikea ja että voi soittaa.
Tyär oli ihm
etellyt veljensä viestiä, jossa ”ei ollut mitään tavanomaista sarkasmia, ei päänaukomista, pelkkä asiallinen kysymys”. Ja tyär oli hivenen ollut huolissaan, että mistä nyt on kysymys. Ja sitten Juniori oli vielä aloittanut puhelun: ”No eihän tähän ole kuin yksi tapa kertoa tämä…. ” – Minkä jälkeen tytär oli säikähtänyt, suunnilleen valahtanut tuolilta ja ollut ihan varma, että veli soittaa suru-uutista kotoa. Mutta mikä riemu sitten oli ollutkaan, kun oli tämä täti-asia selvinnyt!
* * *
Meidän yksivuotiaat olivat kovin tuuheahiuksisia. Saapa nähdä, miten on lapsenlapsella hiuksia? 🙂
Oijoi, nytpä oli jymyuutinen! Onnea tulevalle mummille, papalle ja tietysti vauvan vanhemmille myös! Pitää laittaa oikein sydän perään <3
Isovanhemmuus on kyllä niin hieno asia. Ainakin meidän lapsen mummut, pappa ja vaari ovat menneet kohtalaisen sekaisin 😉 Kummallekaan puolelle meidän mukula ei ollut "onneksi" ensimmäinen lapsenlapsi 😉 Vielä muistan elävästi sen isänpäivän kuusi vuotta sitten, jolloin veljeni ja vaimonsa kertoivat ensimmäisen lapsenlapsen olevan matkalla maailmaan. Minä olin tuon jo vahingossa saanut aikaisemmin tietää ja salaisuutena kantaa. Kohta tuo juhannusvauva täyttää viisi vuotta. Saapa nähdä, tuleeko teidän lapsenlapsesta P:n synttärikaima, kuukauden päivät on hänenkin synttäreihin 😉
Elämä on, Katri. 😉 Olen varma että isovanhemmuus on hieno asia ja kohtalaisen varma, että menen kohtalaisen sekaisin. Kiitokset onnitteluista, onhan tämä ollut hienoa jo tähän asti.
Onnea valtavasti! Aika mauttomasti ilmaistu, mutta tarkoitan sitä todella! Minulla on jo kolme lapsenlasta eli jokaisella lapsella yksi. Tytöillä tyttäret ja pojalla poika. Lenni sai nimensä muutama viikko sitten ja on hyvin rakas serkuilleen. Minä rakastan heitä kaikkia. Kiitos tämänkin jakamisesta!
Kiitos, kiitos, ei todellakaan mitenkään mauttomasti. Päinvastoin.
Sinähän oletkin isovanhemmuudessa jo ihan kolmoisonnekas!
Lenni – mukava nimi. Meillä on tulevat vanhemmat jo kovasti miettineet nimeä ja kai päättäneetkin, mutta se on vielä salaisuus. Tässä odotellessa… 🙂
Onnittelut isovanhemmuudesta! Meitä ei ole vielä sellainen onni kohdannut, mutta muuten kyllä. Lapsi palasi väsyneenä Chilestä, eikä tulivuorenpurkaus ollut vaikuttanut lentoihin. Totisena seurattu Nepalin tilannetta ja oltu tyytyväisiä, ettei ollut siellä nyt, viimeksi oli vain harjoitus maanjäristys. Kesällä puhui menevänsä Namibiaan työmatkalle…
Onnea tulevasta sekaisinmenostasi! 😉 Ensimmäisestä lapsenlapsestasi taitaisi kertyä kirjahyllyllinen kuva-albumeita, mikäli paperikuvat olisivat yhä ainoa kuvamuoto… Jo ensimmäisen elinvuoden aikana. 😀
Marja, kiitos kaunis onnitteluista.
Kovin on reissaava tyttärenne. Kyllähän nuo luonnonvoimat hiljaiseksi vetävät ja saavat huolestumaan, varsinkin jos on joku läheinen alueilla…
Erja, olet niin oikeassa: kuvia tullenee kertymään! Sekin merkki sekaisinmenosta? 😀
Mummi – suurenmoista!
Ja kuinka viehättävät töppöset (yms.) häntä odottavatkaan!
Ruotsin kuningatar Silvia: ”Kuten äitini aina sanoi, lapsenlapset ovat elämän jälkiruokaa.”
Tällainen passaa varmaan mainiosti (lähes) kaiken jälkkäripuolellakin kokeneelle, vai mitä?
Suurenmoista se on, Koivu. Elämän parhaita juttuja. Sopii kyllä. 🙂
Onnea tuleville isovanhemmille! Ette vielä tiijäkkään kuinka sitä mennee sekasin ja kuin mukavalta se tuntuu. Meillä oli molemmat lapset hoidossa vappuaatosta vappupäivään; tuntui ihan mukavalta tämmöinen vappu. Aamuyöstä nukuttiin kaikki neljä meidän parisängyssä ☺️.
Milloin on laskettu aika?
Kiitos, Ritva! Kyllä tässä odotellessakin jo pientä sekoamista on ollut havaittavissa. 😉 Toukokuun puolelle on laskettu aika.