Sain kuin sainkin lähdettyä iltakävelylle. Tosin ensin ajelin autolla – vaihteeksi – Nallikariin. Lauantain onnistuneiden auringonlaskukuvien innoittamana olin tänään liikkeellä vähän järeämmällä kalustolla (tele-zoom mukana). Olipa huikean hieno ilta. Pikkupakkanen, ei juuri tuullut. Paljon lapsiperheitä, pilkkijöitä, kuvaajia, kävelijöitä, pyöräilijöitä. Kevättalven ilta houkutti muitakin ulos ja Pohjolan Rivieralle.
Tuossa kuvassa on oikeastaan se tunnelma ja olo, joka tänään on ollut. Sellainen viileä seesteisyys. Levollisuus. Pitkästä aikaa täyspitkien yöunien jälkeen on ollut vakaa olo, ja hyvillä mielin hiljaisella työpaikalla järjestelin asioita, omia ja opiskelijoiden, menneitä ja tulevia. Tohtorikoulutettavien kanssa ohjauspalavereita, – ja sittenkin laitoin vireille, josko sitä työelämävalmiuskoulutusta saataisiin vähän petratuksi. 😉
Laitoinpa näitä kuvia, ja sitten viime lauantain majakkakuvan tuonne FB:n puolelle ”Oulu tutuksi” -ryhmään, ja alle tunnissa on tullut jo sata tykkäystä! Ihan huikeeta. Saattaapi tässä käydä ihan leuhkaksi ja ajatella pian, että osaa jo ottaa joskus kuviakin… 😉
Tosiasia on se, että kun ei ole millään kurssilla jossa olisi läksyjä ja tehtäviä, ei tule opeteltua mitään uutta, ei haastettua itseään. Laiskistuu ja samoja uria kulkee. Pojan kanssa kyllä on jo suunniteltu pääsiäiseksi kuvausretkeä … Nellimiin vaikka? Katsotaan nyt.