Sataa lunta, hiljaa sataa. Ei myrskyä. On lämpöasteita, ja silti sade tulee lumena eikä vetenä tai räntänä. Hassua.
Muistanpa täällä vietetyistä yhden jos toisenkin hiihtoloman, että on pitänyt odotella puolelle päivin, että lauhtuu niin paljon, että voi lähteä mäkeen tai ylipäätään ulos. Muistanpa sellaisiakin hiihtolomia, että on pitänyt odottaa, että aura-auto/linko käy mökkitiellä, että pääsee autolla liikkeelle. Ei ole tänä vuonna sellaisia sääilmiöitä, on ihan erilaista. Tänään on ollut sellainen pehmeä keli. Hirmu hiljaista. Tavallistakin hiljaisempaa.
Mutta menneiden viikkojen aikana täällä on ollut jotenkin merkilliset säiden vaihtelut, sillä puilla on usein hattuja. Ei mitään tykkyä, vaan sellaisia isoja paakkuja keskellä puuta.
Ja puita on paljon katkennut korkealtakin. Meidän tontin vähäisistä puistakin vaikka kuinka moni on poikki. 🙁
Moni on taipunut, muttei taittunut.
Mutta pihan komistus, voimapuu ei poikkeuskeleistäkään hetkahda.
Poikkeuksellinen vuosi sikälikin, että minulla on toinen flunssa. Monta vuotta on mennyt ilman yhtäkään, ja nyt iski jo toinen. Ei hyvä. Yö menikin aika lailla valvoessa kipeän kurkun kanssa ja sitten tämä päivä paritkin pitkät unet nukkuessa. Mitä nyt välillä vähän luennon harkkoja ja muuta mukanani rahtaamia tekstejä olen lueskellut. Ei oikein ole odotusten mukaisesti tämä päivä mennyt.
Vakaa aikeeni hiihdellä poroaidalle, tai jopa Kakslauttaseen, oli siis unohdettava ja todettava vain, että valtion virkanaisen rooliin tämä sopii kyllä oikein nappiin: lomilla ne taudit podetaan. Mutta eipä tässä. Jos laittaisin kuitenkin takkaan tulen ja koettaisin nautiskella, lukisin vähän jotain muuta kuin historiaa. Kyllä se tästä.