Sateenkaarenpää

Enhän mihinkään ennusmerkkeihin juuri usko. Enkä ihan helpolla näe jotain ”merkkejä” tulevasta. Horoskooppeja en lue. Tosin joitakin juttuja toistan rituaalinomaisesti kun on jokin asia mentävä hyvin.

Mutta tänään kyllä tuntui, että nyt oli jotain sanomaa taivaalla. Lähdin töistä vähän vauhdilla jo ennen neljää ja kun astuin parkkipaikan puoleisesta ovesta pihalle, kaartui koko taivaankannen yli sateenkaari. Helmikuuussa puolipallonmuotoinen iso sateenkaari! Norssin alakoululta Norssin yläkoulun urheilukentälle asti.

Ja minulla tietysti kamerassa 35 millinen kiinteäpolttovälinen linssi, mikä merkitsi ettei kaari mahtunut millään yhteen kuvaan.

Ja juuri tänään töistä lähtiessä näkyi sateenkaarenpää, ja toinenkin. Ja se, että ne kaarenpäät olivat kaukana toisistaan, mutta kaari oli kuitenkin ”tukevasti maassa”, ei jättänyt minua kylmäksi. Jos joku olisi nähnyt minut kuvailemassa ja hieman oudosti hymyillen kävelevän autolle, olisi varmaan ajatellut, että nyt ei kaikki ole ihan tavallisesti.

Eikä olekaan.

Kotona piipahdettua, pikaisesti syötyä lähdin tyttären tykö. Katsomaan, mitä pakataan muuttokuormaan? Kaikki pakataan. No ei ihan. Lapsi heitti hyvästit asunnolleen, omalle kodilleen, jossa on asunut syksystä 2009, asunut ainakin ne pätkät, kun ei ole ollut Meksikossa tai Ranskassa. Monta vuotta kuitenkin.

Sitten lähdimme lentokentälle. Karmeassa kelissä, pimeää, märkää, hirmuinen tuuli, mutta ei ahdistava tunnelma. Saattelin lapsen laukkuineen bag droppiin ja ohikin. Halasimme. Enkä melkein yhtään parkunut. Ehei en, oikeasti en. En edes yksin takaisin kotiin ajellessa. Iloa ja valoa, onnea ja kaikkea hyvää toiseen sateenkaarenpäähän toivon.

179