Vuoden lopulla

Maailma saatiin valmiiksi viime vuoden puolella.

Toissailtana hirmuinen loppukiri, että liki 1000 palan maapallo saatiin valmiiksi ennen kuin lähdettiin mökiltä Saariselän keskustaan.

Oppiikihan sitä tuollaisesta jotakin, mutta sitä mietittiin, että miksi palapelien kokoaminen on niin mukavaa? Ei tarvitse ajatella muuta? Tavoite on saavutettavissa? Kootessa on mukava höpötellä tai olla hiljaa. Kaikkihan eivät tuollaiseen retkahda (esim. Pehtoori ei) mutta toiset sitten enemmänkin (tytär aina, minäkin lähes aina).

Seitsemän aikaan, kun pallo oli valmis, lähdimme syömään.

Paikaksi valikoitui Lumi-ravintola (ylh. oik.) kahdestakin syystä: ei ole siellä ennen syöty ja se mainostaa listoillaan olevan Jäämeren kuningasrapua. Sitähän minä sitten tilasin. Oli odotuksenmukaista: hyvää.

Illallisen jälkeen olisimme Pehtoorin kanssa tietysti vetäytyneet takaisin Hangasojalle, – me niistä raketeista, vaihtuuhan se vuosi vähemmälläkin. Mutta tyär oli tiukkana: puoleenyöhön asti ollaan ihmisten ilmoilla. Eiku Panimolle.

Minä olen kulkenut Saariselällä 11-vuotiaasta asti, Panimo siellä on ollut neljännesvuosisadan – ainakin, mutta enpä ole koskaan käynyt. Kerran ovella: oli täynnä väkeä, tupakansavua, meteliä, viinanhuurua. Ja siitä lähtien en ole siellä halunnutkaan käydä. Nyt mentiin. Ja sehän olikin vallan familiaari, siisti, rauhallinen, pubi-tunnelmainen paikka, jossa listalla oli mm. raakkulonkeroa, Oskuperkelettä, jalostettua kaakaota ja ihan tavallista kuohuviiniäkin.

Vielä ennen puoltayötä ehdimme käydä Teerenpesässä, josta siitäkin minulla on ollut hyvin ennakkoluuloiset käsitykset. Siellä olen käynyt silloin kun se oli ihan uusi = noin 30 vuotta sitten. Lähtemättömän vaikutuksen teki stadin slangia puhuva leidi (tekisi mieli kirjoittaa naikkonen), jolla oli minkkipanta päässään, täysin naarmuttomat, pakastavedetyt laskettelumonot jalassaan ja joka esiintyi niin laskettelijana, niin laskettelijana. Silloin paikka vaikutti jotenkin trendikkäältä, muotitietoisten pintaliitäjien paikalta ja nyt? Nyt se vastasi melkein sellaista kuin aiemmat muistoni Panimon ovelta olivat. Karaoke soi, nuoria melkoisessa jurrissa, Jekku-pulloilla vuoratut lautaseinät ja paikalla suomalaista kaamosmasennusta Lapin Kullalla ja lonkerolla lievittäviä enemmän kuin tiskille mahtui …

Pehtoori ja Esikoinen pelasivat yhden biljardin, minkä jälkeen olikin hyvä aika häipyä katselemaan ilotulitusta. Olen jo niiiiin vanha ja kukkahattutäti, etten oikein perusta tuollaisesta rahojen ampumisesta taivaalle, mutta ei voi mitään: hienoa oli. Todella komea ilotulitus oli. Taivas oli mustanpuhuva ja pilvetön, sää tuuleton, oli pikkupakkanen, – ja raketit vaikuttavia! (klikkailehan isommiksi)

Kyllä minä vaikutuin niistä puistakin, joita kylän pääraitin varrella on.