On kuulkaa työnhakuprosessit aika mielettömän rankkoja. Tässä on nyt joulu-tammikuu seurattu kun tytär on Meksikosta palattuaan hakenut duunia. Jo Meksikossa ollessaan lähetteli muutamiin yrityksiin cv:nsä ja motivaatiokirjeen ja/tai selonteon omasta osaamisestaan. Muutama yhteydenotto tuli jo Meksikoon, yksi skype-haastattelukin hoitui sieltä käsin, minkä jälkeen firmasta halusivat live-haastattelun kun tyär kotimatkalla pysähtyi Helsinkiin pariksi päiväksi. Samaan saumaan tuli yksi toinenkin haastattelu-juttu, – sekin silloin joulukuun alussa Helsingissä. Ja taisi olla kolmaskin. Siis ihan erilaista kysyntää kuin ennen Meksikossa hankittua reilun vuoden työkokemusta.
Joulun alla tuli useammastakin paikasta ilmoitus ”onneksi olkoon, olet päässyt jatkoon” ja sitten tehtäviä, skype- ja puhelinhaastatteluja. Yksikin Skype-haastattelu kesti tunnin ja kakskymmentä minuuttia kun kaksi rekrytointi-ihmi
stä haastatteli, tai oikeammin ”grillasi, eikä paljo hymyilty”. Tämän jälkeen kauppatieteen maisterimme eteni vielä tehtävä-vaiheeseen, ja sitten oli vielä jokunen puhelukin, kunnes aika loppumetreillä tipahti pois skabasta.
Ennen joulua ainakin kahteen paikkaan piti tehdä itsestä kolmen minuutin videoklipit suomeksi ja in english ja osoittaa olevansa on-line-markkinoinnin ammattilainen. Ja toiseen näistä piti tehdä vielä – viikonlopun opiskelemisen ja työstämisen vaatinut – ko. softafirman markkinointi- ja myyntipowerpoint-setti, joka oli kohdistettava yhdelle tietylle, isolle, globaalille firmalle. Siis ota ensin selvää softafirman tuotteet, sitten sen asiakasfirman tarpeet ja myy heille tuote. Kaksi kellonympäri-päivää esikoinen teki tuota projektia, mikä ei sitten ollut kuitenkaan riittävän vakuuttavaa jälkeä työpaikan saamiseksi. Noh, softafirma sai kuitenkin (ilmaiseksi!) yhden myyntisetin.
Tytär ei ole tyytynyt hakemaan vain paikkoihin, jotka ovat avoinna, vaan lähettänyt työtarjouksia ja hakemuksia firmoihin, joiden on arvellut tarvitsevan kaltaistaan on-line markkinoinnin ammattilaista. Enin osa hakuprosessin kohteena olevista firmoista on Helsingissä, Tampereella muutama ja Oulussa yksi. Ihan täyspäiväistä puuhaa on koko tammikuun ollut tuo työnhaku. Hyvää palautetta ja erinomaista kokemusta on tähän mennessä tullut, eikä kaikista ole vielä tullut mitään päätöstä.
Ja tällä viikolla on sitten taas haastatteluja etelässä. Eilen tytär ajoi Tampereelle, ja tänään aamulla yhdeksältä alkoi ryhmähaastattelu, jonka jälkeen puolelta päivin tuli tekstari:
”Noni, ensimmäinen haastattelu-urakka takana. Kulku oli tämä: 1. 1h 15 min yritys- ja työntekijäesittelyä. 2. tauko ja juttelua/kysymyksiä 3. Mieti 1 minuutti miten esittelet itsesi ja suurimman elämäsi suorituksen/onnistumisen tunteen. Esittele nämä 3 minuutissa muiden edessä. 4. Ryhmätehtävä: 4 hengen porukoissa mieti miten 4 yrityksen eri päättäjää voi hyödyntää meidän tuotetta. Esitelkää se 3 minuutissa. 5. Mieti puoli minuuttia miten myyt minuutissa jonku intohimon aiheesi muille. Pidä minuutin sales pitch siitä. Niin ja mieti puoli minuuttia kenet haastattelukavereistasi valitsisit pomoksi ja miksi?”
Tuohon paikkaan oli tullut 75 hakemusta, joista 26 kelpuutettiin puhelinhaastatteluun ja niistä 16 tuohon tämänaamuiseen ryhmähaastatteluun. Tunti sen jälkeen ilmoitettiin, miten kävi. Jos pääsi jatkoon niin ”Iltapäivällä tai illalla on sit yksilöhaastattelut”. Tytär ei päässyt. Huomenna on Tampereella vielä toinen tavallisempi haastattelu, ja sitten loppuviikosta Hesassa pari.
Eikä tässä voi muuta kuin luottaa ja kannustaa. Ja ajatella, että minusta ei ikinä olisi ollut tuollaiseen…
Samoja seurannut. On pikkaisen erilaista kuin meidän aikana. Oma eka työpaikkahaastattelu oli alta minuutti: tuletko, tulen ja sillä selvä.
Nyt tosiaan pitää laittaa avoimia hakemuksia, istua netissä ja googlata kaikki mahdolliset firmat. Sitten kun pääset haastatteluun, sinua vielä tarkkaillaan, kuinka käyttäydyt ryhmässä, millä asenteella toimit ryhmässä.
Useimmiten ei ole kyse siitä, etteikö olisi hyvä ja osaava, vaan onko sopiva tyyppi siihen hommaan, siihen firmaan. Ja tulosten tultua on vain nollattava aivonsa, tunteensa ja mentävä seuraavaan koitokseen.
Ei käy kateeksi nykymaailman työnhaku.
Juuri noin, Taije. Oli meillä erilaista. Omianikin työllistymisiä olen tässä sivustakatsojana muistellut, ajattelin ensi viikolla täälläkin ”ääneen” muistella. EI ollut meidän aikaan tuommoista, eikä todellakaan käy kateeksi.
Minä kävin nuoruudessani yhdessä työpaikkahaastattelussa ja toiseen ja viimeiseen työpaikkaani kehotettiin hakemaan. Eli helppoa oli, nyt on psykologisia palikkatestejä turvallisuusluokituksia monelta asteelta. Mutta kyllä lopulta työtä löytyy, kun on koulutusta.
Samoilla linjoilla mennään, Marja. 😉
”…että minusta ei ikinä olisi ollut tuollaiseen…”
Eikä minusta.
Ajopuuteoria on oikeastaan hyvä nimi kuvaamaan omaa ’liukumistani’ ns. työelämään, siihen norsunluutornien yhteisöön, jonka ’päivystäviä dosentteja’ esim. Loka-
Laitinen muistaa säännöllisesti pilkata.
Jätän kertomatta, mikä tuon liukuman mahdollisti. Vastattuani kerran takavuosina sinisilmäisen rehellisesti tekemisiäni koskevaan uteluun, sain kuulla (päihtyneen) kysyjän päivittelyä: ”Et voi olla tosissasi, aikuinen mies, ja tommosia…”
Ajopuuteoria pätee täälläkin. Eikä tämän ajopuun suunta edes ollut mitenkään suoraviivaista.
Huh huh, eipä ole yksinkertaista työnhaku nykyisin. Toista se oli 90-luvun alkupuolella, kun oman virkani sain. Hakemukseen yksi virke: ”Pyydän, että minut otetaan huomioon täytettäessä sitä ja sitä virkaa.” Liitteeksi nimikirjanote ja siinä se oli. Ei edes minkäänlaista haastattelua.
Satu, juuri tuollaisen lauseen minäkin olen nykyistä virkaani hakiessani tasan 25 vuotta sitten kirjoittanut. 😉
Itselle tämä on ajankohtainen aihe, kun tavoitteena on ottaa seuraava askel väitöksen jälkeen. Olen viilannut cv:ni lisäksi myös kotisivuni ja LinkedIn-profiilini niin, että ne tukevat työnhakuani. Twitteriinkin olen twiitaillut sopivia täsmätwiittejä… On tämä työnhakeminen tosiaan muuttunut radiakaalisti viime vuosien aikana, onneksi minulla on kotona oma työhakemisen asiantuntija/valmentaja. Pari viikkoa sitten kävin työhaastattelussa, prosessissa ollaan vielä mukana. Ensi viikolla olisi seuraava haastattelu (toiseen paikkaan), elän jännää mutta niin mielenkiintoista aikaa. 🙂
Tsemppiä post-doctoraaliseen elämään. Ei ole teidänkään – eikä kai oikein millään – alalla helppoa duunin saaminen. Vähän on sellainen tuntu, että tuolla IT- ja kaupallisella puolella on kaikkein pisimmälle viety tuo rekrytoinnin perusteellisuus (hakemukset, motivaatiokirjeet, toimeksianto, oman osaamisen myyminen powerpoint -seteillä, moninkertaiset haastattelut, soveltuvuus- ja palikkatestit. Tietysti Linkedln ja koko oma some kuntoon.) … Mutta sinulla tosiaan valmentaja kotona. Kyllä se paikka vielä loksahtaa…