Töitä ja perjantai-ilta

Onpas tänään ollut hommaa vanhojen palaajien kanssa , opiskelijoiden siis … Todella paljon. Ja paljon on niitä palaajiakin, ja moni valmistuu ja moni on ollut ihmeissään siitä, että heillä tosiaan on oikeus ja mahdollisuus tehdä tutkinto valmiiksi. Ennen joulua lähetyt kirjeet ovat nyt konkretisoituneet yhteydenottoina. Ja kun minä oikeasti olen ainoa, joka näistä meidän oppiaineessa jotain näistä tiedän, olen hyväksilukenut, korvannut, tehnyt hopseja, auttanut takaisin ilmoittautumisessa, sopinut kypsäreiden tekemisestä, graduaiheista, esseistä, koostanut arvosanoja ja tutkintoja.

Mutta sopivan pätkä työviikko on ollut, ja silti kolmen päivän jälkeenkin tuntee kyllä perjantainsa ansainneeksi.

Coyoacan on meksikolainen ravintola Hallituskadulla, ja sinne mentiin tänään illansuussa Pehtoorin ja nuorison kanssa syömään. Se ei ole mikään ketjujen tex-mex -paikka, vaan natiivi-mehikaanin ja natiivi-suomalaisen perustama pikku ravintola. Tytär oli jo etukäteen innostunut ja ottanut selvää, että paikkaan tulevat jauhot, mausteet ja kaktukset (!) ovat suoraan Meksikosta, joten oli mahdollista saada niin autenttista meksikolaista ruokaa kuin Oulussa voi toivoa.

Meistä neljästä oli hyvää, mutta meitä tietysti kiinnosti, mitä mieltä tyär on: hänenkin mielestään ”hyvää oli, aika aidot maut, mutta ei ihan autenttista”. Minäkin kaipasin salsaa, limeä… Mutta kyllä kannattaa käydä testaamassa.

Sitten mentiin vielä Teatteri Rioon. Olin kyllä ehdottanut, että mentäisiin kaupunginteatteriin katsomaan Amadeus-musikaalia, mutta nuorisolle sopi paremmin Krisse Salmisen ja Heli Sutelen stand up -show. No mikäs siinä. Eihän nauraminen voi olla pahaksi.

Vaikka kyllä olen sitä mieltä, että kuukausi sitten näkemäni Ulla Tapaninen oli parempi. Ehkä se on niin, että vanhemman, vähemmän kiroilevan, enemmän kokeneen naisen huumori, tai ehkä juuri sarkasmi ja vankka karisma, purevat enemmän kuin näiden nuorempien jutut. Ja Krissestä pidin enemmän kuin Helistä. Mutta jos pitäisi valita, että Tapaninen vai nämä nuoremmat naiset, niin Tapaninen.

Nyt yhden hyvän, erinomaisen uutisen, toisin kuin viime perjantaina, kuultuani, siirryn takkatulen ääreen kirjan kanssa.