Jäätyneessä räntäsolskeessa, punaisissa liikennevaloissa kuuntelen Ed Sheeranin ”Thinking Out Loud” -biisiä ja hämmästyn, kun huomaan, että lumipenkat todella yltävät auton ikkunoiden alareunaan asti. Todellakin hanget, korkeat nietokset. Hanget ovat vielä valkoisia, maisema kaupungissakin kuin Muumilaakson talvessa, tai Hangasojalla. Pehmeitä, pulleita kinoksia.
Työpaikan isolla parkkipaikalla mietin, että taaskin olisi mieluisampaa lähteä kuvailemaan, olemaan ulkona, kuin mennä sisälle työhuoneen uumeniin. Näin siitäkin huolimatta, ettei tälle päivälle mitään erityistä, hankalaa, töisevää juttua ollutkaan tiedossa.Kiltisti nousin kolmanteen kerrokseen, hiljaisen, aution käytävän varren työhuoneeseen menin. Tulihan niitä muitakin, mutta aika levollisesti pakertelin hommia menemään, rauhallinen päivä oli. Olisi yliopistolla ollut kaikki puoluejohtajatkin arvopalaverissa keskustelemassa, mutta enpä minä moiseen lähtenyt kuuntelemaan. Ihan oman oppiaineen ”arvopalaveria” maanantaille järkkäilin. Uusien ihmisten ja uusien opetussuunnitelmien ja uusien tavoitteiden ja uusien tulosperusteiden vuoksi on reivattava myös arviointiperusteita, ohjeistusta ja määriteltävä vaadittava taso. Sitäpä sitten yritämme maanantaina keskustella tiettäväksi.
Nyt suurin ongelma, mitä laittaisi päälleen. On nimittäin sattunut sellainen tapaturma, että meidät on vahingossa, tahtomattamme ilmoitettu, ”Sisälmysiltaan”. Yksi tutuntuttumme järjestää silloin tällöin yhteisillallisia, joilla on jokin tavallisuudesta poikkeava ruokateema. Olimme pari vuotta sitten ”Äyriäisillassa”. Ja hieno ilta olikin. Nytkin tämäniltainen houkutti, mutta kun minulla on huomenillaksikin kutsu illalliselle, ja muutoinkin olemme vähän koettaneet pitäytyä kaikista kesteistä näin tammi-helmikuussa, niin oltiin päätetty ettei mennä. Mutta kun sellaista ei järjestävä osapuoli ollut osannut ollenkaan ottaa vakavissaan, ettemme tulisi, niin olemme ilmoittautuneiden listalla. Ja kun arvelen ja tiedän, ettei tällaisen erikoisillallisen ennakkotilauksia niin vain kuluitta peruta, päätimme uhrautua, ja lähteä sittenkin. Eikä taida nyt iso uhraus olla. Menu ainakin vaikuttaa erinomaisen mielenkiintoiselta ja ennakkoluulottomalta.
Alkuun pieniä maistelupaloja
Muikunmätiä ja pikkublini, smetana ja sipuli
Lintuterriini
Vasikan kateenkorva friteerattuna
Karitsansydäntä
Vasikan poskea
Pääruokana
Samppanjamunuaisia (lampaasta)
Vasikanmaksaa
Fenkolirisotto
Jälkihyvä
Limepannacotta, kookoskastike ja kaurasuklaapitsi
Otan kameran mukaan. Jollen jo illallisen jälkeen niin huomenissa liittelen mukaan kuvat ja kommentit.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Lauantaiaamu klo 8.00
Ihan ensimmäiseksi saimme pienet ankanmaksaleipäset kuohuviinin kera – hienostunut tervehdys keittiöstä. Ja sitten pikkublini, joka oli tämän kauden paras.
Kuten kuvasta näkyy annoskuvat on on otettu kännykkäkameralla. Pikku Makella ( = digipokkarilla) en osaa vieläkään ottaa kunnollisia lähikuvia. Mutta ruoka? Vasemmalla ylhäällä on karitsansydäntä, joka on yllättävän paljon pihvin makoista. Lihashan se sydän on kuten pöytäseurana ollut biologiystävä kertoi. Että se sitten siitä romantiikasta, joka sydämeen liitetään. 😉 Sen alapuolella frittikateenkorva. En ole ennenkään ymmärtänyt kateenkorvan päälle, eikä käsitys muuttunut. En vieläkään ymmärrä, mikä siitä tekee niin suuressa maineessa olevan herkun. Etualalla vasikanposkea, joka oli erinomaista ja oikealla kahden linnun terriini; sisällä metsäkyyhkyfile ja sitä kiersi peltopyy. Terriini olisi vaatinut ehkä kastiketilkan tai pienen hillokenokareen; vähän makea karpalo olisi minusta voinut mehevöittää.
Toisin kuin yleensä pidin pääruoasta enemmän kuin alkupaloista. Lampaanmunuaiset olivat saaneet konjakkiliekityksen. Ja ne olivat kyllä tavattoman hyviä. Maksan ystävänä syön usein ravintolassa maksaa; vaikka tämä oli paistettu hieman roseeta tummemmaksi, oli se mureaa ja makoisaa. Porkkanoista pidän aina, jollei niitä ole ylikeitetty, näitä ei oltu. Ja takana näkyvä fenkolirisotto oli taivaallista. Juuri oikean kypsää, olematta puuroa.
Pannacotta on joskus sellaista lirua, useimmiten vähän hengetöntä, mutta tässä oli ”oikea tytinä” kuten pöytäseurueen sattuvasanaisin sitä luonnehti.
Kaikkinensa mukava illallinen. Puhetta ja pulputusta riitti. Uusiin ihmisiinkin tuli tutustuttua, ja lopuksi vanhojen tuttujen, viinikerhoystävän ja vaimonsa, kanssa lähdimme vielä ”yhille” = juomaan neljästään pullollisen amaronea viinibaari Voxiin. Olipa mukava istua, jutella, leppoisaa seuraa, – viikonlopun tuntu.