Loputtomien pyhien ja juhlasyömisten jälkeen paluu kustannuspaikalle aamulla varhain ei sittenkään ollut mitenkään paha asia. Oikeasti hihat käärien ryhdyin pistämään tekemisiä järjestykseen, mikä tuntui aika mukavalle. Iltapäivän lopulla kampaajalle, lennosta puhelimessa vielä äidin asioiden hoitamista ja sitten kotiin safkan tekoon.
Ei enempää eikä vähempää kuin nyhtöporoa. Iso kattilallinen sitä tuli joulupaistista. Illallinen kahdelle?
Ei vaan tänään perinteisten loppiaisnyyttäreiden aika: teemana oli ”suomalainen metsä”. Sieniä ja poroa monessa muodossa. Viineissä metsä-teema rajoittui etiketteihin; niissä oli jotain metsäistä, lintuja, puita tai vuorimaisemia.
Ääntä ja mielipiteitä oli taas vuoden alkuun ihan reippaasti. Yli kahdenkymmenen vuoden ystävyyden jälkeen on tavattoman mukavaa kun ei ole vaikea keksiä puheenaiheita, ei haittaa vaikka ollaan eri mieltä, ja yhteinen kiinnostus ruokaan ja viiniin on ehtymätön keskustelun aihe.
Sieniruukku! Pitkästä aikaa.
Olen sen ohjeen näköjään täällä Temmatussakin julkaissut.
Ihan itse julkaissut, vaikka ohjeen takana on tämän blogin ahkerin kommentoija ”rva psonsa” 😉 kanssa. Arvannette kuka?
Lapin-Ukon keittoa, sienipiirakkaa (suppikovahverot ja emmental 🙂 ) ja
meidän kontribuutiomme oli siis nyhtöporo ja sen kaveriksi oli P. tehnyt uunijuureksia. Takuuvarma yhdistelmä. Hyvää oli.
Ja jälkkärissäkin jatkui metsäteema.
Teemat on nyyttäreillä hyviä, jäsentävät tuomisia, saavat maut rimmaamaan keskenään.
Nyt kylläinen, nyt toppuuntuu syöminen…