Mikä siinä on, että parhaat (tai ainakin näkyvimmät, kuuluisimmat) keittiömestarit ovat miehiä? Olen pohtinut tätä ennenkin. Hiljaa mielessäni.
Minulla on jo monta tuttua keittiömestaria, – paistinkääntäjissä heihin olen tutustunut. Onko niin, että kahta lukuunottamatta kaikki ovat miehiä? Taitaa olla.
Sain Pehtoorilta joululahjaksi Johanna Catanin kirjan ”Syömään vai drinkille. Suomalaista ravintolakulttuuria”, joka on pääosin hyvä kirja, tosin vähän urputtaisin käsitteistä, rajauksista, näkökulmista, jos minun olisi se tutkimuksellisesti arvosteltava, mutta kaikkinensa ihan mielenkiintoista luettavaa. Ja kirja on täynnä MIESkokkeja, miesravintoloitsijoita, mieskeittiömestareita. Eikä tämä ilmiö ole vain suomalainen. Saarioisilla, koulujen keittiössä, kodeissa ruoan tekevät äidit ja naiset, mutta isät ja miehet ovat ruokakulttuurin ja gastronomian keulakuvia, johtajia, rahantekijöitä, kilpailujen voittajia. Montako naiskilpailijaa on Bocuse d´Or -kisassa, jonka tämänvuotinen loppukilpailu on reilun viikon päästä? Ei kai yhtään. Miksei?
Minulle ei ole niin merkillistä nähdä miehiä kokkaamassa. Isäkin tykkäsi olla keittiössä, ainakin grillin ja savustuspöntön ääresssä kuten miehille ”kuuluukin”, teki hän kastikkeitakin, kokkasi vähän muutenkin. Mutta ei muistaakseni koskaan leiponut. Pehtoorihan osaa tehdä ruokaa. Ei vain kovin usein pääse näyttämään taitojaan, koskapa minulla on merkillinen pyrky tehdä meidän perheen safkat. Juniori osaa tehdä ruokaa, ehkä enemmän kuin isänsä. Ja kiinnostusta on.
Ja sitten sellainen jännä juttu, että yksi pojan työkavereista on innokas ja – kuvien ja pojan kertomien juttujen perusteella – tavattoman perehtynyt harrastaja, kokeilija, – gastronomi selvästikin. Juniori on toiminut meidän välisenä linkkinä, ja on ollut mukava seurata nuoren miehen varsin kunnianhimoisia kokeiluja kokkaamisen saralla.
Vuosia sitten sain sähköpostia yhden suomalaisen vakuutusyhtiön – vai oliko se pankkiiliikkeen – ekonomistilta, mieheltä siis, joka kirjoitti, että oli löytänyt netistä minun ”Riemusta ruuanlaittoon” -kirjani ja kokannut sen kannesta kanteen (onkohan siinä about 80 reseptiä?). Ja oli tehnyt pelkästään sen perusteella safkat joihinkin isoihin sukujuhliin. Olihan mahdottoman mukava kuulla tuommoinen juttu. Ja sekin osoitti, että miehillä on into kokeilla ja kokata.
Meidän kotikeittiössä, minun La Festa -kokeiluissani oli tänään aika matalan kunnianhimon kokkauksia… Ihan peruspihviä ja sille vähän lisukkeita, joista erikoisin, uusi juttu, oli pinto-pavut. Meksikolaisittain. Kelpasivat meidän Meksikon käyneelle esikoiselle, ja nuorelle parillekin.
Viikonlopun ruokaviinilöytö on tämä. KLIKS
Petite Syrah? Pikku syrah? Se EI ole syrah-rypäle vaan tunnetaan Ranskan viinialueilla Durif-nimisenä. Durifin synonyymejä Ranskassa ovat Dure, Duret, Pinot de Romans, Plant Fourchu. Kaliforniassa ja Etelä-Amerikassa Durif on Petite Sirah. Ja sitä tämä viini oli: kalifornialaista hyvää ruokaviiniä. Ehdottomasti vaatii seurakseen ruokaa, juustoja tai vaikka pihviä kuten meillä oli. Ja sitten sellainen ”ulkoviinillinen” juttu: pullo ja etiketti viehättävät minua kovasti.
Ja jälkkäriksi rahkaa.
Valiolla on uusi maustettu päärynä-kinuski -rahka, joka on ihan sellaisenaankin (eräänäkin päivänä ollut eväänä) hyvää, mutta hieman jatkoin sitä. Pilkoin pari päärynää, ripottelin kuutioiden päälle sitruunamehua (ei hedelmä tummu ikävästi) ja kookossokeria (fariini- ja tavallinenkin käyvät erinomaisesti), vispasin pari desiä vispikermaa, johon lisäsin vähän vaniljasokeria ja kookossokeria ja sitten kaikki sekaisin ja annoskippoihin muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Pinnalle löysin kahvi-suklaa-papuja, – joku hyvä murusteltu keksikin (Bastogne?) sopisi erinomaisesti.
Toinenkin jälkkäri, tai pikkuhyvä, oli tehtynä. Kaapin perältä löytyi eilen pari pientä leivontasuklaalevyä, ja tein niistä eka kertaa elämässäni Rocky Roadia. Helpompaa herkkuahan nyt on vaikea keksiä. Se, mikä tästä minun jutustani teki omanlaisensa olivat pinnalle ripotellut Wiener Nougat -muruset. Tekivät jutusta tosi hyvän. Ohjeen perusidean otin Kinuskikissan kirjasta. Näyttää sama resepti olevan netissäkin KLIKS Variointi on mahdollista, – kerro jos keksit joskus hyvän uuden idean.
Minullepa kävi nyt vain niin, että unohdin ko. satsin jääkaappiin; ehkäpä ilahdutan näillä työkavereita huomenna.
Oli niin paljon kaikkea muuta asiaa meillä, että tämmöiset unohtui… Miniän kanssa käsityöasioita ja tyär ja poika keskustelivat fysiikasta (!!). Ei voi muistaa kaikkea. 😉
Concannon-viini testattu ja hyväksi havaittu. Taas meni meillä maut yksiin. 🙂
No johan! Onpas jännä juttu. Mutta en voi muuta kuin todeta, että onpas sinulla hyvä maku. 😀
Viinilehden sivuilta tulee katsottua uutuuksien arvosteluja, ja sieltä tämänkin bongasin.
Miehisestä maailmasta tuli mieleen työpaikan perjantainen ensiapukoulutus. Koulutus oli aivan huippu: hauska, mukaansatempaava, käytännönläheinen, oikeasti opettavainen – kaikkea muuta, mitä odotin. Yksi asia kuitenkin alkoi heti alkuun kalskahtaa oudolta kouluttajan puheessa. Hän kertoi tapauksia, kuinka ensiavun tai ambulanssin ”pojat” sitä ja tätä. ”Pojat on jo tulossa, pojat hoitaa…”. Työkaverini kanssa kurtistelimme aikamme kulmia, kunnes toinen meistä kysyi, että ”eikö ensihoitoalalla ole yhtään naisia töissä?”. Kouluttaja alkoi nauraa, ja sanoi, että onhan niitä, mutta ala on niin miehiseksi mielletty, että ne harvat naisetkin ovat kaikkien puheissa ”poikia”. Että sillä lailla!
Satu, meillekin tulee Viinilehti. Mutta aika harvoin sen suosituksien perusteella tulen mitään ostaneeksi. Luen sen yleensä ”liian myöhään”; yleensä niitä on nippu mukana mökille mennessä.
Uutuushyllyn tsekkaan silloin kun Alkossa käyn, ja sitten mielenkiintoiset kokeiluun kotiin.
Katri, ei varmaan aioa ala, jossa harvoista naisista tehdään puheissa ”poikia”. Onpa omakohtaistakin kokemusta bussikuskin uraltani.
Ensiapukurssi pitäisikin kyllä käydä. Olen vuosia, vuosia sitten käynyt, eikä mitään taitoja enää taida olla. 🙁