Kynäillen ja korostaen

Töissä aamulla ilokseni huomasin pöydällä kaikkien tarpeellisten kynien olevan tallessa. Ei mikään itsestäänselvyys. Mikä ei kuulu joukkoon? Kaikki kuuluvat! Huulipuna on hyvin tärkeä korostukseen. 😉

Kovasti olen kirjoittanut ja korostanut tänään. Minähän edelleen kirjoitan käsin, kynällä, paperille, muistikirjaan, papereihin, muistioiden reunaan. Kirjoittaminen on ajattelemista. Ja käsin kirjoittaminen nimenomaan ajatusten hahmottamista, luonnostelua, luomista, muistiin (myös omaan) merkitsemistä, oppimista.

Niinpä minä kyllä taas luennolla ihmettelin, kun opiskelijat eivät kirjoittaneet muistiinpanoja, mutta tämä on iäisyyskysymys – en nyt siitä enää rutise.  Mutta kuinka mukava olikaan luennoida! Ja keskusteltiin – minä en siis höyrynnyt itsekseni koko aikaa! 

Korostuksesta puheenollen; eipä ihan kaikki kuitenkaan ole ollut tallessa. Kävipä nimittäin vähän tympeästi, että unohdin uudenvuoden päivänä mökiltä lähtiessämme pari kirjaa sinne. Eikä ihan mitä tahansa kirjoja. Kaksi sellaista kirjaa, jotka ovat ihan perusteoksia tämän nyt meneillään olevan luentosarjani kannalta. Niin perus, että syksyllä varhain ostin toisen, ostin oikein omakseni, toinen jo olikin oma (olen siihen artikkelinkin kirjoittanut), että voisin alleviivata, korostuskynällä merkitä. Ja molempia ehdinkin jo joulukuussa lueskella, luentoainesta niistä korostella etc. Ja vakaa aiehan oli että mökkiviikon aikana noista työstän luento-power-pointeja. En työstänyt. No ei se mitään. Olinhan kuitenkin jo perehtynyt asiaan.

Ja kun sitten kotiin palatessa jo viikonloppuna topakasti ryhdyin hommiin, hoksasin unohdukseni! Hitto! Siispä aika iso työ hukkaan. Argh! Ja hämmästyttävintä oli että Pehtoori ei heti hypännyt autoon ja ajanut 480 km matkaa mutkin hakemaan vaimon luentomatskut Ouluun.

Jotta kynät on tallessa, kirjat ei.

Kirjastosta löytyivät.

Mutta niitä ei korostella,

eikä reunoihin kirjoitella.