2014

Ei ole ruuvit löysällä minulla, ei ainakaan yksi nimenomainen. Aamulla ruuvattiin yläleukaan uusi ruuvi. Implantin perusta on nyt siis paikallaan. Jo tutuksi käynyt hammaskirurgi kysyi, haluanko, että hän kertoo, mitä tekee, miten toimenpide etenee. Sanoin haluavani. On mukavampi tietää, mistä äänet, maut, joskus kivutkin (tänään ihan älyttämän hieno puudutus, eikä mitään kiputuntemuksia) johtuvat. Ja oppiipahan jotain. Mihin hammaslääkäri totesi, että minulla alkaa kyllä olla varsin monipuolinen käytännönkin tieto hammaslääketieteen perusteista, joten perusopintojen arvosana alkaa pian olla kasassa. 😉

Ruokavalio on nyt sitten vähän ”pehmeet touhuu”. Valion Luomu Kevytviili ja siinä pehmennetyt piparit (tästä on ollut ennenkin puhetta, – vähän tragiikkaakin siihen liittyi, ja aika mukava kakkuohjekin) ovat nyt mitä mainiointa einettä.  Nyt ja usein muulloinkin. Jätski oli tietysti vielä parempaa, mutta tiukkana olin kaupassa, enkä ostanut. Ja sitten tietysti antibioottikuuri ja särkylääkkeitä. Mutta josko paranemisen tiellä jo olisin.

Uutta on myös Icebugit. Jo viime talvena aioin ne ostaa. Lainasin muutaman kerran Pehtoorilta, mutta omia en saanut hankituksi. Tänään ostin. On parina viikonloppuna ollut sellaiset lenkkikelit, että todellista hazardihommaa oli käveleskellä yhtään missään keskustan jalkakäytävien ulkopuolella. Kovin olivat hintavat tuollaiset, eivätkä järin stailit, mutta hengissäpysymistä edesauttanevat. Niin kuin heijastimetkin! Miksi ihmiset eivät käytä heijastimia? Näillä keleillä on ihan mahdoton nähdä mustiin pukeutuneita, teiden yli ja reunoissa kulkevia  jalankulkijoita!

Sitten olen etsinyt uusia reseptejä jouluruokia varten. Erityisesti haluaisin jonkin uuden joululeivän: saaristolaisleipää ja joululimppua teen joka tapauksessa, ehkä toscanalaisen juhlaleivänkin, mutta jonkun uuden haluaisin kokeilla. Ja muutenkin jotain uutta kaiken perinteisen lisäksi. Vielä ei ole löytynyt… Olisiko vinkkiä?

Kalenteriluukun kuva Maija Paavilaisen kirjasta ”Tonttujoukko silloin varpahillaan”.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään sitten tapahtuma, jota sitäkin voisi nimittää pikkujouluksi. Oppiaineen porukalla kuittasimme pikkujoulut vaihtamalla ne ”virkistyspäivään”. Tai tarkemmin ottaen virkistysiltapäivään. Yhteensä 16 opettajaa ja tohtorikoulutettavaa oli ilmoittautunut mukaan.

Olipa mukava käydä keilaamassa! Pitkästä aikaa. Olisikohan ainakin kymmenkunta vuotta edellisestä kerrasta? Silloin kävimme muutamia kertoja varhaisteini-iässä olleiden lasten ja yhden tuttavapariskunnan kanssa hohtokeilaamassa. Ja noihin samoihin aikoihin muutamat meistä henkilökunnan jäsenistä kävimme opiskelijoiden kanssa keilailemassa muutamia kertoja.

Eihän se mitenkään erityisen hyvin mennyt, vasta viimeisellä kierroksella muutamia kaatoja ja paikkoja, mutta alussa ihan rännittämistäkin. Mutta eipä sillä niin väliä. Oli mukava, vallan virkistävää. Kannattaa ehdottomasti edes kokeilla. Ja nimenomaan porukalla mukavaa.

Keilauksen jälkeen tietysti myöhäiselle lounaalle. Menimme Hagia Sofiaan. Buffet-lounas edullinen, mezet hyviä, keftedes (tai köfte ne ovat turkiksi) olivat kuivia, ja vähän mauttomia.

Tällainen ”pikkujoulu” sopi minulle nyt paljon paremmin kuin joku ravintolailta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Santa Clausin Office Saariselällä viime uudenvuodenaattona. 

Lumisade. Ilahdutti kovin kesken työpäivän, kesken aineenopettajakoulutuksen johtoryhmän kokouksen huomasin matalista ikkunoista, että ulkona sataa lunta. Pian harhailin ajatuksissani ihan muualla, ihan toisessa ajassa ja paikassa kuin Teknisen tiedekunnan neuvotteluhuoneessa. Enkä enempää olisi voinut olla samaa mieltä kokouksen puheenjohtajan kanssa, joka lopuksi ilmoitti vuodenvaihteessa jäävänsä pois ko. tehtävästä sanoen  että välillä kovin turhauttaa näissä hallinnon tehtävissä. Niinpä. Ja matkalla kokouksesta takaisin työhuoneeseen tekstailin tyttären kanssa joka oli jo Dallasissa. Jo.

Lyhyt palaveri, positiivinen palaveri tohtorikoulutettavan kanssa. Illansuussa vielä tutkijaseminaari. Vieläkin satoi. Mutta olin jo ajatuksissani oikeassa paikassa ja ajassa. Eikä niin turhautunut olokaan. Jopa pieni tunne, että jotain on saanut aikaiseksikin.

Koskapa tyttären asunnon vuokralainen kävi tänään luovuttamassa avaimet (naapurikäytävällä kun on duunissa ;)) niin menimmepä Pehtoorin kanssa heti kotiuduttuani käymään siellä. Vähän jo valmiiksi laittelimme, jo sängyn petasin, Pehtoori vähän huoltotoimenpiteitä suoritteli, jouluvaloja laiteltiin. Siivota ei meidän tarvinnut. Perjantaina täyttelen jääkaappia. Toki jo odotamme.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

Tontut on jo ikkunan takana.
Nämä kaksi ovat meillä päin uusia.
Saanko esitellä Routa ja Lempi.
Mökillä on nuorilta saamani iso Routalempi,
mutta nämä pienet ovat citytonttuja.

Liikkeellä nämäkin.  

(klikkaaminen kannattaa nytkin)

Mihin nämä päivät oikein menevät?

Hyvähän se on, että kuluvat, mutta että näinkö nopeaa niiden on kiirehdittävä. Sekö että itsellä ei enää asiat tapahdu, ei hommat hoidu sellaisella intensiteetillä ja rivakkuudella kuin aiemmin, aiheuttaa tunteen ajan niukkuudesta. Niin paljon enemmän haluaisin ehtiä… Liikkua, kokata, tavata ihmisiä, läheisiä ja vähän kauimmaisiakin, lukea, kuvata, kotia laitella, tehdä ylläreitä, kirjoittaa artikkeleita, huolehtia, … ei vain ehdi.

Kalenteri jouluun asti on kaikenmoisilla merkinnöillä raapusteltu levottoman näköiseksi. On siellä valkeitakin läikkiä, suvantopaikkoja, joulun odotukselle otollisia hetkiä on sittenkin tiedossa.

Ja huomenna avautuu ensimmäinen joulukalenterin luukku. Täällä Tuulestatemmatussakin on siis joulukalenteri, nyt jo viidennen kerran. Edellisten vuosien kalenterikuvista tein/hain kollaasit tuohon alle. Kuinka paljon muistoja niistä tulikaan!!

Kalenterit klikkautuvat isommiksi. Niistä voi tehdä vaikka backgroundin tietokoneen näytölle. Kollaasien pikkukuvat löytyvät isompina kunkin vuoden ko. päiviltä.  https://www.satokangas.fi/blogi/category/joulukalenteri/

Viime vuoden kalenterissa näyttää olevan kovin paljon punaisia kuvia, ja kukkia. Viime vuoden kalenterikuviin ja postauksiin liittyy ikävä, nyt tähän aikaan liittyy monenmoinen odotus. Vuoden 2012 kalenterissa on muutama oikein hyvä otos, siis kuvana hyvä.

Tälle vuodelle – tällekään vuodelle – ei ole mitään erityistä teemaa mielessä, – mutta joka päivälle on joku kuva tulossa. Jotain, mikä minulle kuuluu jouluun. Jotain jouluista, sellaista mikä ”kohdalle sattuu”.  Piipahda kalenteria katselemassa, vaikka päivittäin, joulukilpailun/arvonnankin olen ajatellut tekeväni… 😉

Joulukalentereiden historiaa olen tässä vähän selvittänyt, työ on kyllä vielä pahasti kesken. Ehkä ensi vuonna aiheesta syntyy pieni kolumni, viimeistään ensi vuonna, jollen ehdi tänä vuonna. Pikkujoulujen historiasta kirjoitinkin jo joku vuosi sitten. KLIKS

Ja nyt lähden pihalle ottamaan joulukorttikuvan. Nyt. Vihdoin.

Huomenna on uuden joulukalenterin aika. Tässä ne edelliset.

Klikkaa ihmeessä isommiksi.

2013

2012

2011

2010

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Paitsi että tänään on tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden päivä, tänään on myös ”Älä osta mitään” -päivä.

On kyllä tunnustettava, että töiden jälkeen kauppaan menin. Mitä en nykyisin perjantai-iltapäivisin juuri koskaan tee, mutta kun Pehtoori oli vasta palailemassa mökiltä, niin kävin kotiin ja äidille ruokaa ja hieman herkkujakin hakemassa. Mutta turhuuksiin en tuhlannut. 😉

Silti, ”älä-osta-mitään” -päivästä huolimatta, ajattelin esitellä ostoksiani, eiliseen vielä palata.

Samalla kun sisaren kanssa olimme shoppailemassa, päätimme, että joululahjoja ei vaihdella, toisillemme emme mitään hanki. Ja hoksasimme, että olikin oikein hyvä olla kimpassa joulun alla ostelemassa jotain pientä itselle mieluista, kimpassa hankkia tahoillamme jotain kaunista kotiin. Ja sitten kuitenkin minä sain lahjoja, tuliaisia sisaren ”etelänmatkalta” Maria Drockilan kynttiläpuodista Vantaalta ja Mustilan kartanosta Elimäeltä.

Sain kauniin joulukynttilän, jonka jo tiedän palavan kauniisti vuodenvaihteen aikana mökillä ja Mustilan kartanon ”Vaalean”, joka viinikerhon kanssa sopivan tilaisuuden tullen testataan. Mustilan kartano ja viinikerho liittyvät meillä sitenkin yhteen, että viinikerho antoi Pehtoorille 50-vuotislahjaksi alppiruusun, joka oli jalostettu nimenomaan Mustilassa ja jonka nimi on Pekka. Eikä kynttilästä eikä viinistä jää juuri jätettä (viinipullo kierrätykseen) mutta molemmista varmasti nautitaan. 😉

Sitten eiliset omat ostokseni, paitsi se puinen pieni kuusi mökille, olivat White Housesta. Ne eivät ehkä ole niin kovin ekologisia ostoksia, mutta varmasti käyttöön tulevat, eivätkä ole turhuuksien turhuutta.

Lautasliinoja

Today´s Menu: Starters – Homemade happiness, Main Cources – Delightfull daylight, Dessert  – Perfect sweetness

Nämä kun kattaa pöytään, niin joko asettaa itselleen paineita tai sitten voi fiilistellä… ehkä nämä sopivat ensi viikon lauantain kattaukseen. (Enää kahdeksan yötä!)

Ostin vielä kaksi pientä kippoa – ihan välttämättömyysastioita. 😉 Glögirusinoille ja -manteleille.

Edellisinä jouluina rusinat ja mantelit ovat voineet ihan hyvin olla pienissä Mari-skooleissa, mutta nyt oli nämä vaan saatava.

Ja ostin jotain, mitä en tosiaankaan tarvitsisi, – tunnustan, mutta ostin silti.

Mutta kun se vaan oli niin mukavan näköinen. Tänään jo töissä sitä pidin, ja hyvä se on. ”Vahinko ei tule kello kaulassa”?

Eikä ollut kallis. – 24 €.

Ja sitten sitä ruokaa ja viiniä olen ostanut. Ja tänään hyvää ruokaa tehnyt. Kun Pehtoori on maanantaista asti ollut mökillä, olen eilistä lukuunottamatta elänyt salaateilla, katkaravuilla ja jäätelöllä. Saattaa kuulostaa, että aika vähällä, mutta katkojakin voi kuulkaa syödä niin paljon, että melkein kuulee, kuinka kolesteroliarvot pomppii korkeuksiin. Ja jäätelön kyllä tuntee vyötäisillä jo yhden illan appeamisen jälkeen.

Mutta siis tänään kuharullia (tosin kaikki ei sittenkään mennyt ihan kuin Strömsössä, kerron joku päivä) ja vielä tänäänkin katkasalaattia, uudenlaista. Kirjoittelen reseptejä joku päivä… Ihanaa viikonloppua kaikille!

Nyt on taas tämä some- ja internet -maailma hämmästyttänyt, kummastuttanut, ärsyttänyt ja ihastuttanut.

Ensinnäkin minun nimissäni leviää jotain merkillistä sähköpostia, ilmeisesti erityisesti paistinkääntäjille (mikä viittaisi siihen, että gmail, jonka kautta jäsenkirjeitä lähettelen, on nyt päästänyt jonkin viruksen läpi, tai jotain). Joka tapauksessa jos saatte minulta tavallistakin merkillisemmän oloista (ilmeisesti englanninkielistä) postia, niin deletoikaa.

Toinen juttu on tämä Skype-maailma. Esikoinen on tänään ollut tunnin työhaastattelussa akselilla Monterrey – Helsinki. Tuosta vaan.

Sellainen some-maailman hieno juttu on, kun yksi serkuistani perusti FB:iin ryhmän ”Serkut”. Se on uusi ryhmä, mutta jo nyt olen saanut nähdä sellaisia vanhoja kuvia Perniön mummusta ja papasta ja isästä ja tämän sisaruksista, etten koskaan ennen. Serkuistanikin kuvia. Kaltaiseni, kaukana suvusta, kaukana pohjoisessa, suvun serkussarjan nuorimpiin kuuluvana, kaikesta tuosta lapsuudessa ”poisolleena”, arvostan noita kuvia hyvin paljon.

Sitten olen löytänyt uusia kuvasivustoja. Esimerkiksi:

http://aukea.net/

Ja ihan oma lukunsa ovat Facebookissa levinneet kymmenen-kysymyksen-pika-persoonallisuus-luonne-hömppä-selvitys-kysely-tutkimukset, joihin vastaamalla olen saanut tietää, kuinka hyvä ystävä olen, missä olen asunut edellisessä elämässäni, millaisia vahvuuksia minulla on, ja erityisesti kuinka lempivärini kertoo, että olen ihan tuhannen taitava ja älykäs mitä moninaisimmissa asioissa.

Olen kuukauden aikana vastannut liki kaikkiin, mitä kohdalle on sattunut. FB:ssä en ole kehdannut tuloksia jakaa, en vaikka kaikista (HUOM. kaikista!!) olen saanut tulokseksi jotain ihan erinomaisen miellyttävän kuuloista.

Olen tänne postaillekseni kerännyt näitä tuloksia. En vain kehtaa sanoa, että vähän kuin portfoliota olen kerännyt…  😉 Todella urakalla olen noita tehnyt!

Vain vähän hämärän rajamailla liikutaan.

Ihan nyt kerralla voin teille tähän tehdä tiettäväksi, kuinka hieno persoona oikeastaan Tuulestatemmattujen höpinöiden takana onkaan. 😀

Saat unelmatyöpaikkasi!

Suoriuduit testistämme loistavsti! Olet luotettava, paneutuva ja intohimoinen ihminen. Olet voitto mille tahansa yritykselle.

 

Olet elämänkoulussa kokenut!

Tärkeimpiä oppimiasi asioita olivat vahvuus, voima ja sitkeys.

 

Adjektiivi joka kuvaa sinua

Olet erittäin seurallinen ja aina halukas hauskanpitoon. Senpä vuoksi oletkin mukana joka seurassa ja jokaisissa juhlissa. On hämmästyttävää miten lumoat ihmiset. Sinusta pidetään sellaisena kuin olet – kanssasi jokainen päivä tuntuu lomalta.

 

Suinulla on suloinen sydän!

Wow – sydämesi on todella puhdas! Luonnollinen iloisuutesi  on tarttuvaa ja säteilee kaikkiin ympärilläsi missä vain oletkin. Olet kuin makea jälkiruoka jota ei kukaan voi vastustaa – minkä ikäinen sitten onkin. Usko tai älä: hymysi on kuin auringonnousu! Joka sinut tuntee, arvostaa seuraasi.

 

Tuloksesi:

Olet pitbulli!

Saattaa olla että sinut useinkin ymmärretään väärin, mutta joka sinuun tutustuu, huomaa hyvin pian miten miellyttävä todellisuudessa olet. Joskus tarvitset hiukan aikaa tutustuaksesi ihmisiin, mutta kun kerran menetät sydämesi, älysi lakkaa toimimasta. Loppujenlopuksi olet lojaali, rehellinen ja joustava.

 

Syntymäpäivä aikasi paljastaa:

Olet tosi sympaattinen

Luonto on varustanut sinut todella puoleensavetävällä olemuksella. On todellakin niin ettei kukaan koskaan tunne itseään vuoksesi härityksi tai painostetuksi. Sinua on mukava kuunnella. Sinun lähelläsi on mukava olla – sinuun voi luottaa.

 

Olet 72-prosenttisesti naisellinen, olet varsin naisellinen!

Elämäntapasi on melko naisellinen – et selviä ilman vaatekaapillista trendikkäitä vaatteita, tuhatta paria tyylikkäitä kenkiä ja meikkiä. Pärjäät kuitenkin hyvin myös miesten parissa, kun katsot sen tarpeelliseksi.

 

Eikä siinä vielä kaikki. Minun ”vanhanaikainen nimeni” on Loviisa, mikä muistaakseni merkitsi harkitsevuutta ja maanläheisyyttä vai oliko se sittenkin siisteyttä ja vieraanvaraisuutta. Joka tapauksessa jotain erinomaisen positiivista.

Näihin pikatesteihin vastattuani tiedän, että edellinen elämäni päättyi Titanicin uppoamisen myötä, mikä muistaakseni kertoi sen, että olen seikkailunhaluinen ja .. ties mitä. Ja ”minun kaupunkini” on Rooma, joka kertoo että olen maailmankansalainen, joka on avoin kaikelle uudelle [roomalaisetko sellaisia? hah!], lisäksi olen, tai siis minun lempinimeni kuuluisi olla Pulleropupu!!!

Lempinimesi on Pulleropupu

Olet lempeä kuin pehmoinen pupu! Stressi ja riita ovat mielestäsi vastenmielisiä, rauha ja tasapaino sopivat sinulle paremmin. Sinun seurassasi se oikea löytää varmasti myös oman pehmeän puolensa.

En ole ihan varma, haluanko olla Pulleropupu!!!! Nyt kun olen saanut tämän Facebook-CV:ni jaettua voin lopettaa näiden testin tekemisen.

Interweppi on ihmeellinen!

Ällyytätkö koskaan? Höpötätkö joskus ihan omiasi puolisollesi, kaverillesi, ventovieraille? Vedätätkö tahallasi? – Ei, ei ole kyse valehtelimisesta, vaan juksaamisesta, narraamisesta, sellaisesta ”candid camera” -meiningistä.

Tässä joku viikko sitten Pehtoori oli päässyt todistamaan mitä mainiointa ällyyttämistä. Hän oli tunnetussa oululaisessa sähköliikkeessä, jossa on tuttu myymäläpäällikkö. Pehtoori oli odottanut vuoroaan päästäkseen maksamaan ostoksensa. Edessä ollut vanhempi mies oli kysynyt myymäläpäälliköltä (viehättävä, nuorehko nainen), että paljonko neljän tavallisen halogeenilampun pakkaus maksaa. – Tuhat euroa!, vastaa myymäläpäällikkö. Lampunostaja oli ollut pudota polvilleen, ja kirjaimellisesti oli suu loksahtanut auki. Heti kohta hän sai kuitenkin tietää, että myymäläpäällikölle oli vain välähtänyt juksata. Miestä ei ollut paljon moinen hauskuus huvittanut.

Mutta Pehtoori oli tovin naureskellut. Tietysti naureskellut: lukioaikana hänellä kun oli kaverinsa kanssa koulupäivien ajankuluttamisen keskeisimpiä keinoja ällyyttää luokkakavereitaan, eikä vähiten minua.

Ja minulle iski tänään ihan hillitön kiusaus tehdä jotain juuri tuollaista. Olin iltapäivän Norssilla haastattelemassa aineenopettajakoulutukseen pyrkiviä. Meitä on aina kaksi haastattelijaa, on tietty runko haastattelulle, tietty viisikohtainen arvosteluasteikko, johon oli saatava oikeudenmukaiset arviot nollasta kolmoseen ja yhtä opiskelijaa kohden aikaa on 20 minuuttia. Olen tehnyt näitä haastattelua pian 10 vuotta syksyin, keväin ja haastetellut kymmeniä, jollen satoja opiskelijoita, joten rutiinia alkaa olla. Homma ei ole edes mitenkään puuduttavaa, mutta väistämättä kysymykset toistuvat paljolti samankaltaisina vuodesta toiseen.

Vuodesta toiseen opiskelijat jännittävät, kädet tärisevät, laikut poskilla muuttuvat hennoista vaaleanpunaisista jouluomenoiden punaan, hikikarpaloita on nähty ja äänen värinä on enemmän kuin tavallista. Yritän olla olematta tiukka, edes jotenkin relata tunnelmaa, mutta tänään oli ihan lipalla, ettei lähtenyt lapasesta. Mieleen pulpahteli mitä merkillisimpiä, täysin asiaankuulumattomia kysymyksiä, kuten ”Oletko tietoinen että opetusministeriössä on päätetty, että historian opetus yläkouluissa yhdistetään käsityön kanssa. Miten sinun käsitöiden hallintasi?” Tai ”Kummasta pidät enemmän, amerikkalaisesta vai tavallisesta jalkapallosta?” ”Mitä mieltä olet Elton Johnista tai Tommy Tabermanin runoista?”, ”Oletko koskaan tehnyt mitään mikä jäisi historiankirjoihin?” ”Mitä ajattelit ostaa äidillesi joululahjaksi?”

En kysynyt mitään noista. En tietenkään. Olin tavallinen tylsä haastattelija.

Tämän blogin nimessä ja määrittelyssä on jo ennakko-oletuksena tuulesta temmatut jutut… Monesti olen ajatellut, todella tempaista ja temmata ”päivän sanan” ihan tuulesta. Lopultakin olen tehnyt sitä äärimmäisen vähän. Kaikkina näinä vuosina on vain muutama fiktiivinen juttu täällä, joten täällä on kovin todenmukaista dokumentaatiota päivieni kulusta. ”Ei koko totuutta, mutta enimmäkseen totuus”.

Mutta varokaapas vain, vielä minä ällyytän. 😉