Juhlan tuntu

Melkein kuin joulu olisi. Tai parempikin.

Eilen aamulla, enemmän innostuksen kuin täydenkuun vuoksi, olin jo hyvin varhain hereillä. Koti hiljainen, Pehtoori nukkui aika myöhään, minä puuhastelin keittiössä, lueskelin lehden, kokosin pikkujoululahjakasseja nuorille (Onnen sanat -arvat, D-vitamiineja, kalentereita, pokkarit, tuoksuvia kosteusvoiteita, heijastimet ja kaikkea muuta ”ihan välttämätöntä” mitä erityisesti koto-Suomeen palaava Esikoinen tarvitsee ;)). Hiljaa, rauhallisesti, kuin jouluaattoaamuna, liikuskelin, odotuksen iloa ilmassa.

Vielä pimeän aikaan lähdin hautausmaalle, jossa oli niin liukas, että mietitytti, miten kaikki päivän vierailijat selviävät ilman murtumia. Mutta juhlan tuntua oli minulla mielessä, enemmän joulun kuin itsenäisyyspäivän olo, mutta ihan sama. Kiitollinen joka tapauksessa.

Viheliäinen tuuli, ja jotain tihuuttelikin, mutta käveleskelin tyhjässä kaupungissa melkein tunteroisen. Yhdeksän aikaan säikähdin kun jymähti.

Kuin tykillä olisi ammuttu. Ja sitten uudestaan ja vielä. Ja niinhän se olikin: itsenäisyyspäivä kun alkaa Oulussa aina kunnialaukkauksin ja lipunostolla Linnansaaressa. Kertaakaan ei ole tullut siellä oltua, josko ensi vuonna? Sitten tyttären asunnolle vielä menin käymään, aamiaistarpeita ja sen sellaista viemään.

Ennen kahta olimme nuoren parin ja Pehtoorin kanssa lentokentällä tytärtä vastassa. Eikä kyynelehtimättä jälleennäkemisestä selvitty. 😉

Iltapäivän ja illan, lähelle puolta yötä juttelimme, söimme, polttelimme kynttilöitä, höpötimme, tytär kertoi vuodestaan, kuuntelimme musiikkia, katselimme Linnan juhlia, oltiin vain. Levollinen olo oli. Iso juhla oli meillä.

Tänään aamulla en oikeasti ollut ihan varma, mikä päivä on? Oliko eilen jouluaatto? Hiljaa, hiljaa Rantapellon aamussa kuljeskelin hiljaisessa talossa. Maailma oli valtavan kaunis: keittiönpöydän valkoinen tulppaanikimppu, pihalyhdyn valo, paksut, karheat froteepyyhkeet kylppärissä, ystävien viestit FB:ssä ja tekstareilla, hiljainen musiikki työhuoneen radiosta, – ihan unenomaista, epätodellista satumaailmaa oli aamuni. Hyvillä mielin olin, olen.

Tyär nukkui liki kellon ympäri. Vähän ennen puolta päivää pikkuisen herätin. Mannertenväliset lennot, läksärit Meksikossa, Helsingissä kavereiden kanssa tapaamiset, jet lag ja kotikotiin tulo olivat viikon aikana typistäneet yöunet kovin lyhyiksi, mutta nyt sai lapsi nukutuksi. Ja sitten jo lähti omaan asuntoonsa, omaan kotiinsa. Nyt sunnuntai-illan skype onkin sieltä Meksikoon, ikävä on iso. Aina jollakin jonnekin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

(klikkaamalla kuva suurenee, paranee)