Aamulla töihin ajellessa sellainen sumu, että oli ajeltava varovaisesti. Ja sitten töistä lähtiessä, jo kolmen jälkeen lähtiessä, taivaanranta purppurainen. Valtavan hieno oli, mutta ei voi keskelle ajorataa pysähtyä kuvaamaan, ei vaikka mieli teki.
Varsinaisesti sumun ja purppuran välissä en tehnyt juuri mitään. Aamupäivällä istuin ja kuuntelin: opin epigrafiasta jotain, ja vielä enemmän tuli muistoja klassillisen arkeologian opiskelusta 80-luvun alusta. Ja tiesittekö, että italian kielessä ei ole sanaa tunturi. Hassua.
Iltapäivä menikin väitöksessä. Julkisessa tarkastuksessa oli väitöskirja, jonka olin teko/seminaarivaiheessa lukenut parikin kertaa, jota ohjasinkin enemmän kuin montaa muuta. Mielenkiintoista oli kuunnella ”ulkopuolisen” = vastaväittäjän huomiot tutkielmasta. Ja merkillisen tyydyttävää oli huomata, että samoilla linjoilla oltiin. 😉 Antaa varmuutta omiin ohjaustehtäviin.
Väitöskahveille en jäänyt, vaikka totisesti niin yleensä teen, sillä oli kiire jo kotiin. Ei, ei karonkkaan valmistautumista, vaan huomista ”itsenäisyyspäivän vastaanottoa” valmistelemaan. Asioiden näin ollen olen erinomaisen tyytyväinen, ettei karonkkaan menoa olekaan.
”Asioiden näin ollen” tarkoittaa, että Esikoinen palaa huomenna. Melkein 14 kk on lapsi ollut Meksikossa, pari päivää Helsingissä ja huomenna tulee kotiin!! Tämän päivän FB-päivityksensä tällainen:
Leaving Mexico and first two days back in Finland and Helsinki, quite a rollercoaster of emotions has this week been so far. All because I have so many good people and so much good things in both place. —
But still, can’t help to wonder, why can’t I get Mexico and Finland in the same place? Could someone create an island in the halfway, somewhere in the middle of the Atlantic, called Finxicolandia and we’d all move there? Is it really too much to ask?
Finxicolandia! Miksei? Jos sinne on nopeita yhteyksiä Oulusta, eikä erityisen paljon väkivaltaa, niin minun puolestani ok. Huomenna kuitenkin Oulu, ja Rantapelto, ja kotikoti.
Ihan sama vaikka olis sumua, sadetta, lunta, pimeää, – kunhan kone laskeutuu Oulunsaloon. Kunhan lapsi tulee huomenna kotiin!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
JOULUKALENTERI
Joulukalenterissa varaslähtö jouluun. Porttia ja tummaa suklaata. Palannen asiaan. 🙂
Oijoijoi, nyt on jo lähellä! Varmaan aika uskomaton jälleennäkeminen edessä, kun on takana noin pitkä ero. Nauti joka hetkestä!
Onneksi saat lapsen vihdoinkin kotiin! Samat tunteet oli kun lapsi tuli vuoden tutkijavaihdosta Hollannista. Aivan sama periaatteessa kuinka kaukana on kun on vain pois läheltä. Hollantiin oli toki helpompi mennä ja lapsen käydä kotona.
Voi kiitos myötäelämisestä, Katri ja Marja. Ero on tosiaan ollut pitkä. Yli vuoteen ei ole nähty, paitsi skypessä. 😉
Minullekin tuo tyttären haaveilema saari sopisi. jos sinne vielä olisi halpislentoja, aikaero olematon ja väkivallasta/huumesodista vapaa alue, lapsellakin olisi lomia,niin ero olisi helpompi. Ehkä. Ja johan tässä kasvamme,aikuistun, minäkin. 😉
Kunhan nyt Esikoinen jäisi Eurooppaan…