Sir Eltonin jälkeen

Nyt on ohi: Elton nähty, kuultu ja KOETTU!

Kaksi ja puoli tuntinen Hartwall-areenalla, permannolla, rivillä 17. (järkkärihän siellä ei saanut olla. Kuvat puhelimella… )

Funeral for a friend’ llä aloitettiin. Musiikki soi ISOLLA.  Koko kroppa tuntee, että ollaan konsertissa. Ja samalla olen varma, että kannatti. Kannatti ostaa liput, kannatti tulla: Elton on!

Onhan hän hieno lauluntekijä, mutta myös laulaja ja soittaja. Eltonia on vaikea fanittaa, siksi että hän olisi niin ”ihqu” tai komea tai edes karhean karismaattinen. Hän on vaan niin hyvä artisti, laulaja, showmies, – olkoonkin, että on jo verraten iäkäs ”poppariksi”, eikä 67-vuotias (meidän Juniorilla ja Eltonilla sama syntymäpäivä) Elton  stagella juuri heilunut tai pomppinut  kuten vuosikymmen, pari sitten (enkä nyt sitä todellakaan kaivannut), mutta soittaa vanhan miehen sormillaan ja laulaa vahvalla äänellään niin että tiedän, miksi häntä tullaan kuuntelemaan ympäri maailman, miksi meidän lisäksemme Hartwall-areenalla oli 10 000 henkeä, miksi hän on myynyt 450 miljoonaa!! levyä, tiedän, miksi minulla on ainakin kymmenen hänen levyään. Muutamien pitkien pianosoolojen, huikeiden sellaisten aikana, jättiscreenille näytettiin hänen soittavat kätensä, – vanhan miehen kädet, jotka kuitenkin soittivat niin hienosti.

Sacrifice oli ensimmäinen encore-biisi, enkä edes sen myötä kyynelehtinyt. Danielin soidessa kulki kylmät väreet ja nieleksin. Musiikki tuntui ihan mahdottoman hyvälle.  Konsertti päättyi Crocodile Rockiin, ja yleisökin oli jo herännyt!.

Tässä kohtaa on ottamani videoklippi, utta se aukeaa vain klikkaamalla LINKKIÄ 

Kaikki hienot biisit oli kuultu, no hyvä on, Nikita ja The way you look tonight olisivat vielä saaneet olla, mutta Your song!!, Yellow Brick Road (luonnollisesti) ja monet muut balladit ja rockit, joita Kuuskassa tansssittiin ja … voi … oli niin hieno konsertti.

Hieman ennen puolta yötä olimme lähijunassa ja hotellissa  puoli tuntia sen jälkeen, mutta minähän vielä niin ylikierroksilla, ettei nukkumisesta tahtonut mitään tulla.

Niinpä kellon aamulla kuudelta soidessa unta takana vain rapiat neljä tuntia. Aamukoneelle, ja töihinkin ehdin, monta tuntia duunasin, – vain pientä väsyä. 😉 Ja sitten vielä illalla kekkerit. Meillä! Miten tässä näin kävi. Ehdinpäs tehdä kymmenelle hengelle pienet iltapalat ja jälkkärit ja sen sellaista. Nyt kaadun sänkyyn, kuuntelen vielä yhden Sir Eltonin biisin ja olen niin iloinen ja tyytyväinen, että konserttiin mentiin.