Paluuseen patistamassa

Tänään sellainen projekti/ hanke/ainakin tämän syyslukukauden kestävä urakka, jonka vastuuhenkilönä ja vetäjänä olen, on työllistänyt eniten. Tuon hankkeen tavoitteena on saada vanhat, opintonsa keskeyttäneet opiskelijat tekemään tutkintonsa loppuun tai luopumaan kokonaan opinto-oikeudestaan.

Projekti koskee vain humanistisen tiedekunnan opiskelijoita, mutta silti on kyse sadoista opiskelijoista. Ennen vuotta 2005 aloittaneilla on periaatteessa elinikäinen opinto-oikeus, ja sen jälkeen aloittaneilla yhteensä 7 + 2 vuotta, minkä jälkeen heidät poistetaan automaattisesti kirjoilta. Enää ei anneta elinikäisiä opinto-oikeuksia.

Tähän asti päähuomiomme ja yhteydenottomme ovat kohdistuneet tuohon varhemmin aloittaneiden = yli 10 vuotta kirjoilla olleiden porukkaan. Jokainen heistä kun pelkällä kirjoillaolollaan maksaa yliopistolle muutaman satasen ja moneen, moneen (tuloksellisuus)tilastoon jättävät keskiarvoja heikentävän vaikutuksensa. Ja kaiken kaikkiaan koulutuksen suunnittelun ja tarpeen kartoittamisen vuoksi opiskelijarekisterit pitäisi saada päivitettyä.

Ja kyllä kaikenlaista on tullut vastaan! Suurin osa ei ole reagoinut lähettämiimme kirjeisiin mitenkään. Muutamalle kymmenelle on soiteltukin, ja tulokset hyvin vaihtelevia. Iso osa on soittanut itse saatuaan kirjeen, ja he ovat olleet hyvin ilahtuneita ja kiitelleet herättelystä.

Varmasti suurimmalla osalla keskeyttämisen syynä on ollut töihin meno, perheen perustaminen, sairastuminen, motivaation lopahtaminen, toiseen koulutukseen hakeutuminen. Tosin moni on valmistunut, vaikka yksi tai useampikin noista edellä mainituista jutuista olisi kohdalle sattunutkin. Kaikkinensa suurimman osan kohdalla passivoitumisen syy on vallan ymmärrettävä, mutta muutamia kovasti hämmästyttäviä tapauksia on pulpahtanut esiin.

Joukossa on muutamia opiskelijoita, jotka ovat aloittaneet opintonsa jo 1970- tai 1980-luvulla, mutta eivät ole suorittaneet vuosikausiin, vuosikymmeniin mitään, ja silti vuosi toisensa jälkeen ilmoittautuvat läsnäoleviksi. Heillä saattaa uupua hyvinkin vähän opintoja kandintutkinnosta (tai sitten gradu maisterista) mutta kysyttäessä ovat ilmoittaneet, etteivät koskaan aiokaaan suorittaa mitään: he kun saavat – maksamalla ylioppilaskunnan maksun – opintososiaaliset edut = VR:n liput puoleen hintaan ja YTHS:N (ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön =hammaslääkärin etc.) palvelut käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi.

Sitten on löytynyt sellaisia, joilla opinnot ovat keskeytyneet jo ennen vuoden 2005 tutkinnonuudistusta, mutta jotka aktivoitumalla ja täyttämällä tutkintohakemuslomakkeen saisivat alemman korkeakoulututkinnon ulos. He eivät vain ole tienneet, että vaatimukset ovat lieventyneet ja että heillä on jo olemassa tarvittava määrä sivu- ja/tai kieliopintoja sekä proseminaareja tehtynä. Nämä ovat olleet tietysti kaikkein iloisimpia yhteydenotosta.

Sitten on sellainen joukko, joka on suorittanut muutamasta opintopisteestä muutamiin kymmeniin, jopa lähelle 180 op (= kandin raja), eivätkä ole ilmoittautuneet läsnäoleviksi, eivätkä aiokaan suorittaa opintojaan loppuun. ”On mukava olla kirjoilla”, kuten yksi sanoi. Yliopisto-opiskelijan statuksella on vielä merkitystä? Ja muutamat näistä aikovat suorittaa loppuun ”kunhan yt:t tekevät työttömäksi” tai kun jäävät eläkkeelle.

Ja sitten toisaalta muutama sellainen, jotka ovat päässeet opiskelemaan kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten, mutta eivät ole alkua pidemmälle edenneet, mutta kun nyt ovat – yllätyksekseen – kuulleet, että heillä on opinto-oikeus edelleen olemassa, ovatkin päättäneet aloittaa opinnot, tulla luennoille ja ryhtyä tenttimään! Tämä joukko on minua aika lailla työllistävää: kaikki uudet käytänteet ja tietojärjestelmät on opetettava. Heille ei ole mitään pienryhmäohjausta, vaan paluu on ”räätälöitävä”. Mutta räätälöidään, mikäpä siinä.

Ja on meillä tuloksiakin, kandeja ja jo monta ahkeraa palaajaa.