Olimme töiden jälkeen Pehtoorin kanssa kaupungissa. Shoppaamassa.
Ostin ensi vuoden kalenterin. Minusta se on aina yhtä jännä juttu. Kuin olisi mahdollisuus aloittaa jotain uutta, jotain erilaista. Vähän kuin se olisi lupaus jostain valinnanmahdollisuuksista. Miten kalenterinsa täyttää – – sehän ei kuitenkaan ole vain itsestä kiinni.
Joka kerta joudun miettimään, millaisen kalenterin: viikkoaukeamat, päivittäiset ruudukot vai tunneittain jaetut päivät? Tarvinko sellaista, jossa illoillekin on tunnit vai saako olla sellainen, jossa illat ovat ”kellonajattomia”.
Joka tapauksessa haluan paperisen. Niin datisti ja puhelimen, Outlookin, iPadin ja tietokoneiden kanssa sähläävä kuin olenkin, niin silti tarvin oikean ”Ajaston”, ”Kronon”, ”Agendan”, ”Memon” tai jonkun johon voin kirjoittaa menemiseni ja tapaamiseni, – ja hammaslääkärikäynnit 🙂 .
Kuukauden päähän erityisen mieluisa merkintä (ihan kuin sitä varten kalenteria tarvisin!): tytär on kotona!
Kalenteriin on merkitty myös täysikuut. Ei niitäkään tarvisi. Ei tarvi miettiä, miksi viime yönäkin uni levotonta.
Ostin myös kynttilöitä. Monenlaisia, monenvärisiä, monenkokoisia. Niihin kului paljon rahaa. Jäin miettimään, että melkoista haaskausta. Vähän kuin ilotulitusraketit. Hetken jälkeen häviävät. Eikä niistä jää mitään. Mutta sittenkin. Jäähän niistä: tunnelma, hyvä mieli, esteettinen elämys, ne tuo rauhan. Eikä jää roskaa, eikä jätettä. Kynttilät on hyvä juttu. Niin minä sitten päätin, ja ostin vielä pari sinistä lisää.
Olet tehnyt erinomaisia ostoksia. Paperikalenterista en minäkään luovu, enkä vähiten siksi, että minulla on tapana kirjoittaa joka päivästä kalenterin alalaitaan muutama rivi jotain: tapahtumia, tunnelmia, iloja ja huolia. Pienimuotoinen päiväkirja siis. Ja kynttilät, niitä vaan pitää olla 🙂
Katri, joskus minullekin on riittänyt päivistäni ”tilittäminen” kalenterinreunaan: nykyäänhän se on levinnyt tänne. 2600 postausta eivät olisi kalentereihin mahtuneet 😉
Aamukahvilla, tuikun palaessa…